Siirry sisältöön
Blogi 22.09.2021

Digitaalisen suunnittelun aika: Oivalluksia vuorovaikutuksen suunnittelun harjoittelusta

Millaista on työskennellä käyttäjäkokemuksen parissa Business Finlandissa? Millaisia oppeja harjoittelu maailman onnellisimmassa maassa tarjoaa? Business Finlandin digitaalisen vuorovaikutuksen suunnittelun harjoittelija Liana Linvik kuvailee kokemustaan harjoittelujaksonsa ensimmäisistä kuukausista. Blogissaan hän valaisee sitä, millaista on tehdä töitä kansainvälisessä ympäristössä, millaisia hänen päivittäiset työtehtävänsä ovat ja mitä vuorovaikutuksen suunnittelu on.
Kirjoittaja
Liana Linvik

Digital Interaction Design Trainee
Business Finland

Uusien näkökulmien suunnittelu

Aloitin harjoittelujaksoni kesän alussa samaan aikaan, kun hain yliopistoon jatkaakseni opiskeluitani ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen parissa. Olin innoissani (ja hermostunut) harjoittelujaksoni aloittamisesta isossa organisaatiossa samalla, kun opiskelen uutta maisterintutkintoani. Kuitenkin tutustuttuani työpaikkaani ja kollegoihini, ymmärsin harjoitteluni olevan juuri sitä mitä tarvitsen kehittääkseni taitojani käyttäjäkokemus-suunnittelun maailmassa.

Oppiessani eri alojen ja eri taitotasojen ammattilaisilta olen huomannut, miten arvokkaita uudet näkökulmat ovat käyttäjäkokemuksen kehittämisessä. Uuden palvelun luomiseksi tai vanhan kehittämiseksi on osattava katsoa asioita eri perspektiiveistä.

On mahtavaa, että pystyn yhtä aikaa panostamaan maisterin tutkintooni ja rakentamaan uraani.

Mitä on vuorovaikutuksen suunnittelu?

Miltä sinusta tuntuu, kun käytät hyvin suunniteltua tuotetta tai sovellusta? Entä huonosti suunniteltua? Suunnittelijoina missiomme on luoda se kokemus, tai tunne, joka käyttäjälle syntyy ollessaan vuorovaikutuksessa tietyn palvelun tai tuotteen kanssa. Vuorovaikutuksen suunnittelu (englanniksi interaction design eli lyhennettynä IxD) tarkoittaa tarkemmin määriteltynä käyttäjien ja palveluiden välistä vuorovaikutusta.

Digitaalisen vuorovaikutuksen suunnittelu on uusi, laaja ala. Se koostuu visuaalisista, teknisistä ja psykologisista elementeistä, mikä tekee sen opettelemisesta kiinnostavaa. Sen parissa voi keskittyä käyttäjäkokemukseen (UX), käyttöliittymään (UI), digitaalisen vuorovaikutuksen suunnitteluun (IxD) tai johonkin aivan muuhun. Kaikki vaihtoehdot tarkoittavat työssäsi sitä, että pääset leikittelemään sekä luovan että loogisen puolesi kanssa.

Projekti, jonka parissa parhaillaan työskentelen, liittyy Business Finlandin palvelujen yhtenäiseen suunnitteluun. Tavoitteenamme on luoda dialogi asiakkaan ja järjestelmän välille. Minun roolini on digitaalisen asiakaskokemuksen kehittäminen konkreettisella tasolla. Päivittäisiin työtehtäviini kuuluvat muun muassa verkkokehitys, graafinen suunnittelu, käyttäjähaastattelut ja testaaminen.

Mikä tekee Business Finlandissa työskentelystä mahtavaa?

Minusta on jännittävää, että olen ensimmäinen koskaan Business Finlandissa työskennellyt digitaalisen vuorovaikutuksen suunnitteluun keskittynyt työntekijä. Työni yhdistelee eri aloja, kuten kognitiotieteitä ja tietojärjestelmätieteitä graafiseen suunnitteluun. Saan työskennellä monien kovien ammattilaistiimien ja tärkeiden sidosryhmien kanssa. Saan myös kehittää osaamistani ja laajentaa ymmärrystäni siitä, miten kaikki toimii yhteen liiketoiminnan ulottuvuudessa.

Olen todella onnellinen siitä, että Business Finland on antanut minulle mahdollisuuden työskennellä opintojeni parissa harjoittelujaksoni ohella. Voin matkustaa yliopistolle Tampereelle ja työstää maisterintutkielmaani, kun se on tarpeen – sitten voin palata takaisin Business Finlandiin nauttimaan työni luovasta ja loogisesta leikkikentästä.

Kaiken kaikkiaan harjoittelusta Business Finlandissa tekee ikimuistoisen se, että näen työni vaikutuksen organisaatioon ja tieto siitä, että jossain kohtaa työpanokseni auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan globaaleiksi.

Lue lisää työskentelymahdollisuuksista Business Finlandissa