Muutto ulkomaille on kenelle tahansa iso päätös. Suomalaisten yritysten on löydettävä osa tarvitsemistaan työntekijöistä ulkomailta. Tämä koskee ohjelmisto- ja ICT osaajia, mutta myös hotelli- ja matkailualan henkilöstöä, hoiva-alaa sekä konepajoja. Millä keinoin houkuttelemme heidät Suomeen? Samoja yritysten tarvitsemia osaajia houkutellaan myös kilpailijamaihimme mm. Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Kanadaan. ”Happiest Country” – maailman onnellisin maa – ei riitä muuttopäätöksen tekemiseen.
Monissa suomalaisissa yrityksissä on tarjolla todella mielenkiintoisia tehtäviä, joissa pääsee ratkaisemaan maailman isoja haasteita, esimerkiksi digitalisaation, puhtaan ympäristön, terveysalan yrityksissä. Kansainvälisiä osaajia motivoi tehtävän sisältö ja merkityksellisyys, se että omaa ammattitaitoa pääsee näyttämään ja kehittämään. Tehtävän tarvitsee olla niin houkutteleva, että sen tarjoamiin uramahdollisuuksiin ja kehittymiseen kannattaa tarttua.
Palkka on monelle lopulta se tärkein muuttopäätökseen vaikuttava tekijä. Kansainvälisissä rekrytoinneissa tarvitaan hakijalle selkeä kuvaus käteen jäävän tulon kokonaisuudesta. Asumiskustannukset vaihtelevat eri paikkakunnilla. Verojen vastineeksi Suomessa on matalat terveydenhoidon kulut, alhaiset päivähoitomaksut ja lasten ilmainen koulutus. Käteen jäävä ostovoima muodostuu hyvin eri tavalla kuin monen osaajan lähtömaassa.
Yritysten kannattaa kertoa hakijoille palkalla saavutettavasta elämänlaadusta. Ja että Suomessa on tapana viettää sovitut lomat!
Ulkomaan rekrytointeihin, erityisesti asiantuntijatehtäviin, kuuluu usein muutto- ja matkakulujen maksaminen työnantajan puolesta sekä asettautumiseen liittyvien kulujen ja hankintojen korvaaminen jonkinlaisella asettautumisrahalla (settling-in-fee). Monissa suomalaisissa kaupungeissa on nyt kehitetty kansainvälisille osaajille suunnattuja asettautumispalveluita ja neuvontaa tulijoille. Yritysten kannattaa selvittää, onko paikkakunnalla saatavissa mentori tai muu neuvoja auttamaan tulijaa sekä hänen perhettään.
Toisinaan elämänmuutos tai halu kokeilla uudenlaista ympäristöä on tärkeä muuttoon vaikuttava tekijä. Suomeen tulijat valitsevat elämisen ja arjen uudella paikkakunnalla. Turvallisuus, puhtaus ja toimiva yhteiskunta ovat Suomen houkuttimia. Useimmat Suomeen tulevat kansainväliset osaajat hakevat työn ja vapaa-ajan uudenlaista tasapainoa, joka saattaa löytyä luonnon tai harrastusten parista. Paikkakunnan palvelut, harrastusmahdollisuudet ja ilmapiiri ovat tärkeitä kilpailutekijöitä, joita kannattaa markkinoida.
Kansainvälisten osaajien rekrytointi ulkomailta Suomeen ei ole aina helppoa. Se vaatii enemmän työtä ja palkan sekä muiden ehtojen täytyy olla kilpailukykyisiä. Yritykset voivat hyödyntää kansainvälisessä rekrytoinnissa yksityisten palveluiden lisäksi myös Talent Boostin palveluita. Kansainväliselle osaajalle sopivasta työpaikasta voi ilmoittaa jobsinfinland.fi -palvelussa. Yritykset voivat hakea myös Talent Explorer -rahoitusta.