Suomi on monella tavalla houkutteleva vaihtoehto kansainvälisille osaajille. Täältä jo paikkansa löytäneiden kansainvälisten talenttien mukaan Suomessa keskeisiä elämänlaatua luovia tekijöitä ovat esimerkiksi hyvä työn ja vapaa-ajan tasapaino, läheisyys luontoon sekä mahdollisuudet edetä uralla. Lapsiperheille Suomi on erinomainen valinta – lapset pääsevät kouluun itsenäisesti ja turvallisesti, koulutus on korkealaatuista ja ilmaista sekä päivähoitomaksut erittäin edullisia.
Tutustu Talent Boostin tapahtumiin.
Kansainväliset osaajat ovat merkittävä voimavara, koska he tuovat yrityksille arvokasta markkinatietoa, uusia verkostoja, taitoja ja näkökulmia. Monikulttuuriset tiimit vahvistavat yritysten luovuutta, uudistumista ja ongelmanratkaisukykyä. Kielitaitoa tarvitaan muun muassa eri puolilta maailmaa tulevan datan käsittelyyn, myyntiin ja räätälöityyn markkinointiin.
Yrityksen rekrytointia suunnitellessa on hyvä muistaa, että sopiva kansainvälinen osaaja voi myös löytyä valmiiksi Suomesta. Esimerkiksi korkeakoululuista valmistuu vuosittain yli 3000 eri alojen ulkomaista opiskelijaa. Fasilitoimme myös yritysten ja Suomessa asuvien kansainvälisten talenttien ja opiskelijoiden yhteensaattamista. Kannustankin yrityksiä kertomaan kv-osaajille sopivista harjoittelupaikoista ja entry level -työpaikoista, joista voimme jakaa tietoa korkeakouluissa. Järjestämme myös erilaisia foorumeita ja keskustelutilaisuuksia, joissa talentit ja yritykset löytävät toisensa. Business Finlandin järjestämä kv-opiskelijoita sekä yrityksiä kohtauttava tapahtuma järjestetään 25.3. yhteistyössä EK:n kanssa. Kansainvälisiä opiskelijoita on viikossa ilmoittautunut mukaan reilusti yli 800, mutta lisää yrityksiä kaivataan mukaan tarjoamaan harjoittelu-, kesä- sekä entry level -työpaikkoja. Nyt on meillä oiva mahdollisuus pitää kiinni tänne vaivalla houkutelluista osaajista.
Business Finlandin Talent Explorer -rahoituksen avulla pk-yritykset voivat palkata kansainvälisen asiantuntijan tuomaan uutta tietoa ja osaamista, mikä auttaa etenemään uudella markkinalla. Talent Explorer on oiva väline esimerkiksi ICT-alan yritykselle, joka haluaa viedä Suomessa kehitettyjä digitaalisia palveluita kansainvälisille markkinoille. Suosittelen kaikkia yrityksiä tutustumaan Business Finlandin t&k-rahoitukseen, jota voi myös hyödyntää huippuosaajien värväämiseen.
Intia on yksi Talent Boost -ohjelman tärkeimmistä kohdemaista ja erityisasiantuntijoiden määrissä mitattuna moninkertaisesti eniten osaajia tulee Suomeen EU:n ulkopuolisista maista juuri Intiasta. Intian parhaat digiosaajat ovat globaalisti kilpailtuja huippuosaajia, jotka etsivät aktiivisesti kansainvälisiä uramahdollisuuksia. Huhtikuussa Business Finland tarjoaa suomalaisille yrityksille pääsyn virtuaaliseen GIDS2021-tapahtumaan. GIDS on Intian ohjelmistoalan yksi tärkeimmistä konferensseista ja rekrytointimessuista. Osallistumalla tapahtumaan yrityksillä on loistava mahdollisuus rekrytoida parhaat mid- ja seniortason digiosaajat Intiasta. Tarjoamme 30 ensimmäiselle mukaan lähtevälle yritykselle maksuttoman GIDS 2021 -osallistumispaketin. Palveluun kuuluu intialaisen rekrytointikumppanimme tuki sisältäen sourcing- ja esiseulontapalveluita.
Keväällä käynnistyvän Fast Track -rekrytointikampanjan pilottivaihe tarjoaa tilaisuuden rekrytoida Yhdysvalloista peli- ja ICT-alan ammattilaisia. Selvitämme kampanjaan osallistuvien suomalaisten yritysten tarpeet ja toteutamme kohdennettua mainontaa näille osaajasegmenteille yhteistyössä amerikkalaisen sourcing-kumppanin kanssa. Fast Trackin puitteissa pääsemme myös käytännön tasolla testaamaan työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön ja Migrin nopeutettua lupakäsittelyä, jonka tavoitteena on tehdä kansainvälisestä rekrytointi- ja lupaprosessista entistä helpompi ja toimivampi.
Tänä vuonna toteutuvat kansainvälistä rekrytointia tukevat toimenpiteet nostavat Suomen profiilia ja houkuttelevuutta uudelle tasolle. Odotan innolla, että pääsemme yritysten, Talent Boost-verkoston sekä Team Finland -verkoston kanssa rakentamaan uusia kansainvälisiä menestystarinoita.