Siirry sisältöön
Blogi 03.02.2022

Suomi-salaisuuksia keskellä Tokiota

Kirjoittajat
Noora Sirola & Koichi Numata

noora.sirola (at) businessfinland.fi
koichi.numata (at) businessfinland.fi

Iloisin värein koristeltuja mukulakiviä odottamassa maalin kuivumista, kukkia ja viherkasveja siellä täällä, riemunkiljahduksia Mölkky-palikoiden kaatuessa suomalaisen metsän keskellä, kuusen tuoksu leijailee tuulessa heiluttaen katosta roikkuvia kevyitä paperiveneitä... On vaikea uskoa, että olemme keskellä vilkkainta Tokiota.

Visit Finland järjesti jo toista kertaa matkailun teemaviikon Suomen Japanin suurlähetystön alueella sijaitsevassa Metsä-paviljongissa yhdessä yhdentoista suomalaisen partneriyrityksen kanssa. Yritykset olivat Helsingistä, saaristosta ja rannikolta sekä Järvi-Suomesta. Viikon teemana oli ”6 Suomi Secrets” – kuusi salaisuutta, kuinka tulla onnelliseksi ja nauttia elämästä suomalaisten tavoin. Viikon vieraat saivat sekoittaa itselleen saunakuorintavoiteen, askarrella kukkakoristeen oikeista kukista ja maalata pikkukivistä onnenmaskotin. Katosta roikkuvat Marimekon kankaat, hyllyjä koristavat kymmenet Iittalan tuikut ja siellä täällä loistavat Muumi-lamput viimeistelivät Suomi-tunnelman. Yhdessä yritystapahtumia järjestävän Kelkkaprojektin kanssa luotu konsepti oli jatkoa edellisvuoden menestyksekkäälle ”Happy Day in Finland” -matkailuviikolle.

 

Suuri mediahuomio ilahdutti

Matkailuviikko käynnistyi median edustajille suunnatulla lehdistötapahtumalla, joka järjestettiin yhteistyössä paikallisen PR-toimiston kanssa. Yhteensä 40 median edustajaa ja vaikuttajaa pääsivät tutustumaan suomalaisen onnellisuuden saloihin Metsä-paviljongissa, ja aktiivinen mediatyö tuotti yhteensä 68 artikkelia ylittäen odotukset. Mediatapahtuman kohokohta oli hybridinä järjestetty saunameditaatio yhdessä tamperelaisten saunaparantajien kanssa. Päivän lopuksi järjestettiin myös verkostoitumistapahtuma, johon osallistui 60 paikallista saunavaikuttajaa.