Tsekkaa Horisontti Euroopan haut tälle ja ensi vuodelle pikaisesti, Digitaalisen Euroopan juuri avautuneet haut ja vaikkapa Puolustusrahaston tarjoama heti. EU-rahoitusneuvonta auttaa eteenpäin myös muiden EU-ohjelmien skannaamisessa. Niin ikään elvytyspakettirahoja jaetaan jo Suomessa ja vielä runsaimmin mitoin muualla Euroopassa. Kytke hankeideasi ehdottomasti myös näihin mahdollisuuksiin ja markkinamekanismeihin.
EU hakee nyt tosissaan edelläkävijyyttä kärkiteknologioissa, vihreässä siirtymässä ja digitaalisessa transformaatiossa. Kaikki nämä ovat teemoja, joissa Suomella on paljon osaamista ja innovaatioita, joita EU-yhteistyön kautta pääsisi lähes ilmaisesti skaalaamaan.
Mutta jos nyt auki olevista mahdollisuuksista ei vielä tärppää, niin lue myös seuraavat vaikuttamisvinkit tulevien vuosien työohjelmiin. Ensi vuoden alkupuoliskolla rakennetaan vuosien 2023-24 hakujen painopisteitä ja strateginen teemoitus vuosille 2024-27 käynnistyy.
1. Vie eteenpäin aiheita sellaisessa muodossa, että sekä kansallisen että EU-rahoituksen yhdistäminen, peräkkäin tai rinnakkain, mahdollistuu. Syklit ohjelmissa ja rahoitushauissa ovat erilaisia, EU:ssa luonnollisesti pidempi kaari. On kaikkien kannalta harmi, jos työohjelmaan saadaan aihe, joka onkin jo ehditty sillä välin rahoittaa täysin kansallisesti. Se on sama kuin syöttäisi kiekon kilpailijan lapaan – joku saataville tulevan EU-rahoituksen kuitenkin aiheesta poimii.
2. Tunne EU:n toiminta-, politiikka- ja markkinaympäristön haasteet. Komissio herkistyy ajatuksille, jotka lupaavat ratkaisuja niihin. Haasteita löydät lukemalla strategioita ja politiikka-aloitteita sekä usein ihan vaan seuraamalla "mistä Brysselissä puhutaan". Korona-aikana puheet ja keskustelut ovat siirtyneet paljon verkkoon, tämä on harvemmin ja kalliimmin Brysseliin matkustavalle suomalaiselle uusi kilpailuetu! Ole kuitenkin aktiivinen verkkokeskustelija: järjestä webinaari, puhu muiden järjestämissä, pidä edelleen yhteyksiä komission virkamiehiin sähköpostitse tai videoneuvottelujen avulla. Pika-Teams voi onnistua yllättävän helposti ja onhan heillä edelleen myös normaalit puhelinnumerot käytössä.
3. Toimi yhdessä kansainvälisten kumppanien kanssa. EU-yhteistyö ei ole soolosuoritus eivätkä verkostot ja markkinat ole vain yhdelle auki. Jos olet startup- tai huippututkija, hio kuitenkin myös "itsekkäitä" viestintä- ja markkinointitaitoja sekä pitchausta. Olet yksi tuhansista miljoonarahoituksen hakijoista: vain kokonaisvaltaisella erinomaisuudella erotut.
4. Toimi myös yhdessä suomalaisten kanssa. Suomalaisten onnistumisprosentit ovat verrattain matalia. Haemme rahoitusta todella aktiivisesti, mikä on hyvä. Pientä tehostamisen varaa kuitenkin voi olla: Hieman aikaisemmin, strategisesti ja Euroopasta parhaiden parhaat yhteistyökumppanit ja arvoketjut yhdessä tunnistamalla suomalaiset toimijat voivat päästä suoraan ekosysteemien avainpaikoille. Yhdessä hankkeessa voi olla useampia suomalaisia, ja hankkeessa voidaan tehdä myös alihankintaa. Hankkeita voi myös rakentaa niin, että toisessa tarjotaan ratkaisuja vähän toisesta kulmasta kuin toisessa. Tällöin on suurempi mahdollisuus, että molemmat tulevat rahoitetuiksi. Aivomyrskyilkää yhdessä – ja pitäkää myös suomalaiset komiteajäsenet ajoissa ideoistanne tietoisina.
5. Opi muilta. Etsi ketä lähipiirissäsi on osallistunut hankkeisiin ja hankearviointiin ja haastattele. Jos itse olet jo jossain hankkeessa, mieti miten sen kautta voisit viedä eteenpäin tulevia hankeideoita. Osallistu EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmien yhteystoimiston eli EUTIn, koulutuksiin ja webinaareihin. Hyödynnä myös osaavia lisäkäsiä hankenikkaroinnissa – konsultteja on tarjolla aiempaa enemmän.
Viimeisenä mutta ei suinkaan vähimpänä: Kun strategia ja taktiikka on hiottu, jaksa innostua jalkatyöhön ja anna sen näkyä. Niin komissio kuin kumppanitkin tarttuvat matkaan helpommin.
Valoa kaamokseen ja vaikuttamiseen!
Ole yhteydessä komiteajäseniin ja komiteoiden asiantuntijoihin