Case 20.06.2018

Boldan vie suomalaista putkiremonttiosaamista maailmalle

Suomen johtava putkiremonteissa käytettäviä sujutustarvikkeita ja ratkaisuja toimittava Boldan, on yksi Business Finlandin Cleanweb-ohjelmasta tukea saaneista kasvuhakuisista yrityksistä, jotka valittiin viime syksynä Los Angelesin LACI-kiihdyttämöön sparraukseen saamaan valmennusta USA:n markkinoille menoon. Puolessa vuodessa yritys on triplannut henkilöstön määrän ja toimipisteitä on perustettu Floridaan ja Singaporeen.
Lisätietoja
Ville Huhdanmäki

Myynti- ja markkinointijohtaja
Boldan Oy
+358 44 241 1368
ville.huhdanmaki [at] boldan.fi

Boldanin myynti- ja markkinointijohtaja Ville Huhdanmäki kertoo, että LACI-kiihdyttämöön lähdön ensisijainen syy oli ymmärtää paremmin amerikkalaista yrityskulttuuria. ”Etukäteen meillä oli tiedossa, että sukitustekniikka ei putkien korjausmenetelmänä ole Amerikassa entuudestaan kovin tuttu ja siksi se onkin kiinnostava vientikohde”, Ville Huhdanmäki kertoo syistä lähteä hakemaan kasvua USA:sta. Suomessa Boldanilla on jo alalla vakiintunut asema ja 10 miljoonan euron liikevaihto.

Los Angeles tarjoaa loistavat tukiverkostot uusille yrityksille

Huhdanmäki yllättyi kahden viikon vierailun aikana siitä, että Kaliforniassa uusille yrityksille on tarjolla loistavat tukiverkostot. ”Yrityksiä avustavia tahoja löytyy pelkästään Los Angelesistä paljon. Apua on saatavilla kaikkeen mahdolliseen toimitilojen hankinnasta lähtien.”

”Saimme arvokkaita neuvoja siihen, miten meidän alan tuotteita ja palveluita Amerikassa myydään, ja minkälainen myyntikulttuuri USA:ssa on. LACI:ssa NGIN-verkostoa luotsaava Kevin Randolph osasi räätälöidä kontakteja hyvin rakennuttajapuolelle ja isoja kiinteistömassoja omaaville tahoille. Myös sertifiointiasiat saatiin selvitettyä matkan aikana”, Huhdanmäki kertoo

”Matkan aikana myös ymmärsimme, että Amerikan valloitus vaatii sijoittajien etsintää. Usein näiden mukana tulee myös uusia paikallisia verkostoja”, Huhdanmäki pohtii.

Lopulta päädyimme kuitenkin Tampaan Floridaan, koska siellä pitää päämajaa pitää isohko jälleenmyyjä, jonka kanssa käymme neuvotteluita. Lisäksi meillä on perusteilla USA:han urakointifirma, ja tähän liittyen saimme hyödyllisiä kontakteja ja tapaamisia LACI:n kautta. 

Amerikkalaiset myyntiopit käyttöön

Matka avarsi silmät amerikkalaisen myyntikulttuurin suhteen ja Huhdanmäki kertoo saaneensa paljon hyödyllisiä täsmävinkkejä.

”Ensinnäkin turha vaatimattomuus kannattaa heittää romukoppaan ja asioita pitää tiivistää. Myynti teknisillä argumenteilla ei puhuttele, vaan tarina ja asiakkaan hyödyt kiinnostavat. Kannattaa myös itse pitää mielessä, että Amerikassa puheista voi aina ottaa puolet pois. ”

”Koska tuotteemme tehdään urakoitsijoille, jotka myyvät ratkaisua loppukäyttäjille, yrityksemme pitää Amerikassa näyttää amerikkalaiselta. Suomalaisuus tai eurooppalaisuus ei ainakaan rakennusalalla ole mikään myyntivaltti. Myös ostaminen kannattaa tehdä asiakkaalle mahdollisimman helpoksi.”

Huhdanmäki kannustaa myös muita suomalaisyrityksiä hyödyntämään NGIN-verkoston palveluita. ”Ilman NGIN-verkoston tarjoamia kontakteja ja saamaamme sparrausta, olisimme haaskanneet paljon rahaa ja aikaa. Myös opit amerikkalaisesta yrityskulttuurista ja puhetavasta ovat olleet meille erittäin hyödyllisiä ”, Ville Huhdanmäki kiteyttää.

Network for Global Innovation (NGIN), on kasvava kansainvälinen cleantech-innovaatioiden kaupallistamiseen tähtäävä verkosto, joka tarjoaa yrityksille heidän tarvitsemaansa apua, sparrausta ja kontakteja. NGIN rakentaa tätä varten paikallisiin tarpeisiin räätälöityjä ekosysteemejä tekemällä yhteistyötä kohdemaissa mm. kaupunkien ja erilaisten organisaatioiden kanssa.

CleanWeb-ohjelma tarjoaa myös tänä vuonna yrityksille monipuolista tukea ja sparrausta USA:n markkinoille menoon. Lisätietoja: CleanWeb-ohjelman sivuilta.