Siirry sisältöön
Case 18.06.2018

TouchPoint tähtää kiertotalouden "kiintotähdeksi"

Vaate- ja tekstiiliteollisuudessa rohkeat uudistajat antavat kyytiä vanhoille toimintamalleille. Ekologinen vaate on pitkäikäinen ja se voi olla valmistettu myös uusio- tai ylijäämämateriaalista. TouchPoint tähtää ekoaattein työvaatekulttuurin vallankumoukseen.
Lisätietoja
Outi Luukko

Sustainable Partner, CEO
+358 400 406 083 
outi (at) touchpoint.fi

”Meillä on ollut rooli markkinan muutosagenttina. Olemme saaneet kylvettyä muutoksen siemenen tuomalla markkinoille uusia ratkaisumalleja kiertotalouden toteuttamiseksi. Olemme onnistuneet inspiroimaan asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja sidosryhmiämme tekemään vastuullisia valintoja. Haluamme olla kiertotalouden kiintotähti. Taalerin Kiertotalous-rahasto teki merkittävän sijoituksen yhtiöön vuoden 2018 alussa. Tämä mahdollistaa liiketoimintamme kehittämisen ja skaalaamisen”, sanoo Touchpointin toinen omistaja Outi Luukko.

Luukon mielestä asiakkaille on tarjottu heidän palvelunsa avulla kokonaan uusi tapa olla ekologinen.

”Parhaillaan työn alla on esimerkiksi Hesburgerille ns. platina-tason työvaatemallisto, jossa jokainen artikkeli on sataprosenttisesti kestävän kehityksen ideologian mukainen.”

TouchPointin ideologiassa käytetyt hyväkuntoiset vaatteet ohjataan uuteen käyttöön. Kun tekstiili on käyttöikänsä päässä, se kierrätetään uudeksi kuiduksi ja vaatteiksi teknologian avulla. Uudelleen kuidutettavat kankaat voidaan kierrättää jopa kahdeksan kertaa uudeksi kankaaksi. Sitten kun tekstiilit eivät enää kelpaa muuhun käyttöön, materiaali voidaan hyödyntää komposiittiraaka-aineena vaikkapa terassikalusteeseen.

Tekstiiliteollisuudessa kiertotalous on vielä alkutaipaleella, joten uudistajia tosiaan tarvitaan. Oppia ja innovaatioita sekä yhteistyökumppaneita kannattaa hakea myös Suomen rajojen ulkopuolelta. TouchPoint tekee yhteistyötä tekstiiliteollisuuden arvoketjua ja kiertotaloutta kehittävän hollantilaisen Dutch Awearnessin kanssa.

Resurssiviisautta voi hakea työvaatteissa monin eri keinoin, yhtenä niistä uusiomateriaalit. Sen sijaan, että tuotettaisiin uutta, neitseellistä polyesteriä, käytetään jo kierrossa olevaa materiaalia kankaan valmistuksessa.

”Kierrätysmuovipulloista valmistetut kankaat ovat hyvä esimerkki uusiomateriaaleista. Neitseellisen polyesterin sijaan käytetään jo kierrossa olevaa pet-materiaalia”, Luukko lisää.

Työvaatteesta terassikalusteeksi

Hesburger ja Touchpoint ovat monta kertaa tehneet yhdessä uutta. Yhteistyö on tuottanut konkreettisia tuloksia. Hesburgerin nykyiseen työvaatemallistoon on tähän mennessä käytetty noin puoli miljoonaa kierrätysmuovipulloa. T-paitojen valmistuksessa on säästetty vettä 81 miljoonaa litraa. Yhteistyössä myös hyödynnettiin 5 000 kiloa heseläisten entisiä työvaatteita, mausteena tuhat kiloa muovikeloja ja tehtiin Hesburgerin ravintoloiden pihoihin 50 komposiitista valmistettua pöytä- ja tuoliryhmää. Tekstiilistä ja muovista valmistettu komposiittimateriaali on erittäin kestävä, ja kalusteiden valmistaja Dutch Awearness lupaa niille 50 vuoden takuun. Vielä senkin jälkeen niistä voi tehdä uusia komposiittituotteita.

”Yksin emme saa muutosta aikaan. Siihen tarvitaan sitoutuneita kumppaneita, jotka ovat valmiita tekemään vastuullisia valintoja ja kehittämään asioita tiiviissä yhteistyössä. Hesburger on kulkenut rinnallamme lähes koko yrityksemme olemassaolon ajan”, Luukko kertoo. 

Yksi tekstiiliteollisuuden vastuullisuuden ydinkysymyksistä on, mitä tekstiileille voidaan tehdä niiden käyttöiän jälkeen. Maailma on täynnä materiaaleja, joille ei enää ole käyttöä. Syynä on useimmiten kertakäyttökulttuuri ja mielikuvituksen puute. Poistotekstiilien käsittelyyn haetaan nyt uusia mahdollisuuksia, kuten kemiallisia kierrätysmenetelmiä. TouchPoint on rakentanut ensimmäisenä Pohjoismaissa työvaatesektorille kiertotalouden palvelumallin, jossa uusien työvaatteiden tuottamisen lisäksi annetaan tekstiileille uusi elämä tai vähintäänkin huolehditaan vanhojen työvaatetekstiilien hävittämisestä, mahdollisesti uuden materiaalin raaka-aineena. Kokonaisvaltaiseen työvaatepalveluun sisältyy suunnittelu, valmistuttaminen, logistiikka, varastopalvelu, menekin seuranta ja ennustaminen sekä tekstiilien kierrättäminen. Lisäksi TouchPoint auttaa asiakkaitaan viestimään uudesta työvaatemallistosta ja järjestää myös muotinäytöksiä uuden työvaatemalliston lanseeraamiseksi.

”Meille kiertotalouden näkymät ja mahdollisuudet lavenevat joka päivä. Tekstiilien vuokraus on mahdollisesti yksi tulevista suuntauksista. Kartoitamme parhaillaan vaatevuokrauksen mallia yhdessä joidenkin asiakkaiden kanssa. Lisäksi terveydenhuoltopuolelle suunnattu mallistomme ”HEAL” on käytännössä valmis. Sen innovatiiviset materiaalit ja mallisto on saatu kehitettyä ja testattua.”

Touchpoint syntyi vuonna 2008, kun perustaja Carita Peltonen päätti ruveta tekemään liiketoimintaa kestävän kehityksen keinoin. Yhtiökumppaniksi hän otti ystävänsä Outi Luukon, jolla oli vahva mainostoimisto- ja yrittäjätausta. Määrätietoisesti naiset lähtivät kehittämään yritystään ja yhdessä asiakkaiden kanssa on luotu jo monia kiertotalouden tarinoita ja tekoja, jotka on myös huomattu. Pohjoismainen ministerineuvosto on nostanut TouchPointin tekstiilien kiertotalouden kymmenen johtavan yhtiön joukkoon pohjoismaissa. Myös Sitra on jo kaksi kertaa ottanut yrityksen mukaan kiertotalouden kiinnostavimpien listaukseensa. TouchPoint on mukana kestävää palvelumuotoilua ja poistotekstiilien hyötykäyttöä kehittävässä Business Finlandin Circular Movement -hankkeessa sekä VTT:n Telaketju-hankkeessa.

 

Teksti: Sirpa Mustonen