Suomalaisen Utopia Analyticsin kehittämä tekoälymoderaattori huolehtii nettikeskustelujen asianmukaisuudesta: se valvoo esimerkiksi uutiskommentteja, verkon kauppapaikkoja ja pelien chat-huoneita.
Yrityksen Utopia AI Moderator -tuote on käytössä Suomessa jo muun muassa maan suurimmassa verkkomediassa Iltalehti.fi:ssä sekä verkon kauppapaikka Tori.fi:ssä.
Utopia Analyticsin toinen perustaja ja toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Mari-Sanna Paukkeri kertoo, että yrityksen tavoite on siirtää somen keskustelut netissä uudelle aikakaudelle. Tehokkaan moderoinnin avulla epäasiallinen sisältö saadaan somesta pois, eikä se häiritse palvelun käyttäjiä eikä sen ihmismoderoijia.
"Käytännössä tuotteemme tehtävä on sama kuin järjestyksenvalvojilla fyysisessä maailmassa – valvoa ihmisten käyttäytymistä. Tuotteemme moderointilinjan määrittelee aina ihminen: tekoäly oppii ihmisen tekemistä päätöksistä esimerkkien avulla. Moderointilinjan määrittely on asiakkaamme tehtävä. Me tarjoamme työkalun, jolla sitä voi toteuttaa käytännössä hyvinkin suurilla volyymeilla", hän sanoo.
Käytännössä järjestelmämme oli alhaalla vain 5 minuuttia koko viime vuoden aikana. Kuinka moni muu firma pystyy samaan?
Utopia Analyticsin tuotetta voidaan käyttää eri kielillä. Kasvuyritys tavoitteleekin paikkaa maailman johtavana tekstianalytiikkayrityksenä. Jo nyt yritys toimii viidessä maanosassa.
"Yksi hienoimmista viime vuoden kohokohdista oli, että järjestelmämme pysyi pystyssä yli 99,999 prosenttia kaikesta ajasta. Käytännössä järjestelmä oli siis alhaalla vain 5 minuuttia koko viime vuoden aikana. Kuinka moni muu firma pystyy samaan?", Paukkeri kysyy.
Kansainvälinen kauppa on ollut Utopia Analyticsin fokuksessa alusta lähtien. Isoon-Britanniaan heillä on ollut kontakteja jo pitkään, bränditoimistokumppanuuden he hankkivat maasta vuoden 2019 alusta.
Asiat ovat edenneet nopeasti: kesällä 2019 Utopia Analytics kutsuttiin Britannian parlamenttiin viralliseen kuulemiseen kertomaan, miten vihapuheen moderointia voidaan tehdä nykyisellä teknologialla. Saman vuoden lokakuussa yritys osallistui suureen valeuutisten ja disinformaation torjuntaan pureutuvaan kansainväliseen tilaisuuteen Irlannin parlamentissa. Haastattelupyyntöjä on riittänyt.
Ensimmäisen pilottiasiakkaan Utopia Analytics sai Isosta-Britanniasta viime vuoden marraskuussa. Tällä hetkellä yrityksellä on useita neuvotteluja käynnissä vientialueelle. Utopia AI Moderatorin lisäksi myös vakuutusalalle tarkoitettu Utopia AI Claim Handler kiinnostaa brittejä. Utopia Analyticsin tavoitteena on kasvattaa asiakaskuntaa ja toimia useilla eri toimialoilla Isossa-Britanniassa.
"Erottaudumme sillä, että tuotteemme ovat laadukkaita. Teknologiamme voi käsitellä juuri sitä kieltä tai murretta, jota asiakkaat käyttävät. Tuotteen myös saa tuotantokäyttöön vain kahdessa viikossa", Paukkeri sanoo.
"Luonnolliset kielet muuttuvat koko ajan, ja niihin tulee jatkuvasti uusia sanoja ja mediaan puolestaan uusia seurattavia aiheita. Siksi tarjoammekin koneoppimista palveluna: mallimme pitää huolta moderoinnin laadusta muutoksista huolimatta eikä asiakkaiden tarvitse itse tietää, miten järjestelmää pitäisi hoitaa", Paukkeri jatkaa.
Iso-Britannia on Utopia Analyticsille kiinnostava markkina kokonsa vuoksi. Business Finland ja Suomen suurlähetystö ovat auttaneet yritystä muun muassa yhteistyökumppaneiden valinnassa ja asiakkaiden kontaktoinnissa.
Suomi nähdään ulkomailla teknologian edelläkävijänä.
Vaikka englanninkielisessä maassa on kielen vuoksi helppoa tehdä kauppaa, myös yllätyksiä on tullut vastaan.
"Jatkuva läsnäolo maassa on erittäin tärkeää, minkä vuoksi olemme matkustaneet useita kertoja Isoon-Britanniaan. On myös hyvä huomioida, että tekoälyn myynnissä voi kestää, sillä se on uutta kaikkialla", Paukkeri sanoo.
Hän kertoo, että yrityksen suomalaisuus on ollut Isossa-Britanniassa sekä hyöty että haitta.
"Olemme pieni maa Britannian ulkopuolelta, mutta toisaalta Suomi nähdään ulkomailla teknologian edelläkävijänä", Paukkeri kertoo.
Hänen vinkkinsä Britannian markkinoille on seuraava: hyödynnä paikallisia ihmisiä, jotka tuntevat kulttuurin.
"Näin yritys voi viedä bisnestä maassa huomattavasti tehokkaammin eteenpäin", Paukkeri sanoo.