Siirry sisältöön
Case 04.12.2020

Varjo: yhdistetty todellisuus kiihdyttää globaalia tietoteknologiamurrosta

Neljän entisen nokialaisen ja microsoftilaisen perustama Varjo on virtuaalisen ja yhdistetyn todellisuuden tuoman murroksen edelläkävijä, jonka vaativaan ammattilaiskäyttöön kehittämät VR- ja XR-lasit ovat alansa huipputuote.
Varjo Technologies Oy:
  • Innovaationa maailman ainoat ihmissilmän tarkkuuteen kykenevät VR- ja XR-lasit
  • Perustettu vuonna 2016 Helsingissä
  • Työllistää yli 50 henkilöä Suomessa ja Yhdysvalloissa
  • Asiakkaina mm. auto-, simulaattori- ja lentokonevalmistajia sekä lentoyhtiöitä
  • Business Finlandin tuotekehityslainaa ja Global Networkin palveluja, Horisontti 2020 -rahoitusta, merkittäviä pääomasijoituksia

Tutustu pk-yritysten palveluihin

Varjon silmäntarkan resoluution laseja käytetään jo muun muassa astronauttien ja lentäjien koulutuksessa, maailman johtavien autovalmistajien suunnittelutyössä, lääketieteellisessä kuvantamisessa sekä yliopistojen tutkimusprojekteissa.

– Esimerkiksi autosuunnittelija voi tehdä CAD-ohjelmistolla muutoksia ja välittömästi nähdä miltä auton tikkaukset oikeasti näyttävät istuimissa tai mikä fonttikoko sopii mittaristoon. Iteraatiosykli on parhaimmillaan minuutteja, sanoo Varjon innovaatiojohtaja ja yksi perustaja Urho Konttori (kuvassa).

Lähivuosina virtuaalitodellisuutta käytetään jatkuvasti enemmän esimerkiksi auto- ja ammattiajoneuvojen koulutuksessa, puolustussektorin koulutuksessa sekä yritysten etätyöskentelyssä. Samalla ihmisten käsitys viihteen ja erilaisten elämysten mahdollisuuksista mullistuu, kun korkean resoluution lasit tulevat kuluttajien saataville.

Prototyyppi sytytti kunnianhimoisen startupin

– Kesällä 2016 pyörimme suomalaisissa startupeissa ja tutustuimme jättiyritysten ulkopuoliseen maailmaan. Umbra 3D:n toimitusjohtajan kanssa todettiin, että videopohjainen mixed reality eli yhdistetty todellisuus voisi olla kiinnostava tulevaisuuden mahdollisuus. Tein pikaisen prototyypin parissa päivässä. Hän oli sitä mieltä, että tämä on mixed realityn tulevaisuus ja kysyi, voisinko näyttää prototyyppiä sijoittajille, kertoo Konttori.

Suomalainen aikaisen vaiheen pääomasijoittaja Lifeline Ventures tunnisti heti tuotteen potentiaalin.

– Näytettiin prototyyppiä ja 20 minuuttia myöhemmin käveltiin ulos, miljoona taskussa, pikkuisen hämmentyneinä, pyynnöllä, että viikon päästä pitäisi olla perustajatiimi kasassa.
Varjon yhteistyö Business Finlandin kanssa käynnistyi heti alkumetreillä pienen startupin kehittäessä tuotteen ydinteknologiaa.

– Asenne oli alusta lähtien, että toimimme kuin olisimme maailmanluokan firma. Laatutaso piti olla samaa luokkaa, niin ulkoisessa näkyvyydessä, kuin sisäisessä toiminnassa. Heti kun syntyi innovaatio, se suojattiin. Ensimmäiset patentit olivat USA:n patenttivirastossa, kun firma oli pari kuukautta vanha, muistelee Konttori. Business Finlandin ensimmäisen vuoden tukipaketti oli meille elintärkeä. Firma olisi mennyt nurin ilman sitä.

Medianäkyvyys siivitti rahoituskierrosta

Niin ikään Nokialla työskennellyt Jussi Mäkinen värvättiin vetämään Varjon markkinointia ennen A-sarjan rahoituskierrosta. Strategiana oli tulla julkisuuteen näyttävästi, kun rahoittajat olivat valmiita painamaan nappia.

– Palkkasimme PR-toimiston, joka sai meille haastattelut CNN:n, New York Timesin ja MIT Technology Review:n kanssa sekä näkyvyyttä koko teknologialehdistössä. Sieltä tuli hienoja artikkeleita, että ’suomalainen startup näyttää meille, mikä on virtuaalitodellisuuden tulevaisuus'. Oli aika lailla helpompi kerätä se rahoitus loppuun, sanoo Konttori.

Noin 20 sijoittajaehdokkaan joukosta rahoituskierroksen johtavaksi sijoittajaksi valikoitui pohjoismainen EQT Ventures. Varjo sai kahdeksan miljoonaa euroa kassaan ja lähes samaan aikaan Business Finlandilta 6,7 miljoonan euron lainan.

Business Finlandin lainarahoitus voi olla lähes yhtä paljon kuin startupin keräämä pääomasijoitus. Esimerkiksi 5-7 miljoonan euron lainalla on valtava merkitys startupille

 – EQT rahoitti tuotteen kehityksen, validoinnin ja testauksen, ja laina vivutti meidät suoraan seuraavalle tasolle toiminnassa. Olisimme muuten joutuneet uudelle rahoituskierroksella puolen vuoden päästä tai luovuttamaan hirveästi enemmän yrityksen osakkeita sijoittajille. Laina antoi meille uskallusta edetä nopeammin ja vahvemmin.

Kansainvälinen läpimurto

Noin vuoden verran kestäneen kehitysvaiheen aikana Varjo kasvoi 15 työntekijästä yli 50 henkilön yritykseksi. Startupin seuraava, B-sarjan rahoituskierros keräsi noin 27 miljoonaa euroa ja toi Skypen ja pääomasijoitusyhtiön Atomicon perustajan Niklas Zennströmin yrityksen hallitukseen. Myös Siemensin sijoitusyhtiö Next47 osallistui kierrokseen, jolla Varjo rahoitti ensimmäisten laitteiden tehdasvalmistuksen. Varjon alkuvuodesta 2019 lanseeraamat VR-1 -virtuaalilasit saivat innostuneen vastaanoton, ja yrityksen läpimurtoa vahvistivat niitä seuranneet VR-2- ja VR-2 Pro -lasit sekä joulukuussa 2020 julkistetut VR-3- ja XR-3-lasit.

–Vuoden lopussa toimme markkinoille vielä XR-1 Developer Edition -lasit, jotka ovat tavallaan kulminaatio siitä mitä lähdimme ensimmäisestä sijoittajatapaamisesta tekemään, sanoo Konttori. Kymmenen tuhannen dollarin XR-1 -lasien tarjoama saumaton yhdistelmä todellista ja virtuaalimaailmaa ehti jo saada CNET:in toimittajan kyyneliin ja pohtimaan television ja perinteisten näyttöjen siirtymistä historiaan.

Business Finland vahvasti mukana matkalla

Kesällä 2020 Varjo hyödynsi Business Finlandin koronarahoitusta asiakastyötä tukevaan webinaarisarjaan. Business Finland myös auttoi Varjoa löytämään partnerin EU:n Horisontti 2020 -rahoitushakemuksen laatimiseen, mistä tuloksena oli yli kaksi miljoonaa euroa suoraa tukea.

– Business Finland on ollut matkan varrella mukana alusta lähtien ja auttanut meitä kasvamaan pienestä tuntemattomasta startupista maailman johtavaksi VR- ja XR-laitevalmistajaksi. Se on aika mieletön saavutus, toteaa Konttori, jonka mielestä Business Finlandin toimintamalli on ainutlaatuinen maailmalla.

– Kun juttelen meidän tasoisille startupeille – olivat ne ruotsalaisia, amerikkalaisia tai brittiläisiä – ne ovat aina ällikällä lyötyjä, että tämänkaltainen tukiverkosto on olemassa ja että Business Finlandin lainarahoitus voi olla lähes yhtä paljon kuin startupin keräämä pääomasijoitus. Esimerkiksi 5-7 miljoonan euron lainalla on valtava merkitys startupille. Se on ainutlaatuinen tekijä, jolla saadaan suomalaisia yrityksiä skaalautumaan maailmalle.

Uusia ulottuvuuksia ja syvällisiä elämyksiä

Konttorin mukaan nyt on käynnissä neljäs tietoteknologian murros, jossa VR- ja XR-lasit tulevat mobiilikäytön rinnalle uusina ulottuvuuksina ja käyttötapoina työelämään ja arkipäivään. 

– Tulevaisuudessa voit siirtyä mihin tahansa maailman museoon tai nähdä minkä tahansa balettiperformanssin permannon parhaalta paikalta. Noin viiden vuoden päästä teknologia on kypsä siihen, että muutos voi lähteä valtavalla vyöryllä käyntiin, Konttori ennustaa.

Koronapandemian luoma epävarmuus ei ole heikentänyt sijoittajien uskoa nyt jo merkittävää liikevaihtoa tekevään Varjoon. Elokuussa 2020 päättyneen C-sarjan rahoituskierroksen potti kasvoi 45,7 miljoonaan euroon. Samalla Varjo on vahvistanut jälleenmyyjäverkostoaan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Startupin nopea kasvutarina on vasta alkusoittoa.

– Lähdimme ensin ratkaisemaan kaikkein vaikeimpia tapauksia suuryritysasiakkaille. Seuraavaksi tarkoitus on tehdä sitä myös pienemmille yrityksille ja laajentaa asiakaskuntaa merkittävästi. Emme myös olisi lähteneet rakentamaan lähestyttävää brändiä, jos tavoitteena ei olisi skaalautua firmana tosi paljon matkan varrella.

Tutustu pk-yritysten palveluihin

 

Teksti: Sami Sallinen
Kuvat: Varjo Technologies