Siirry sisältöön

29/9

Webinaari 29.9.2021

Maailmanmarkkinat avautuvat – ehtiikö Suomi mukaan?

Business Finland järjestää kasvuaamutilaisuuden, jossa aiheina ovat viennin merkitys, analyysi maailmanmarkkinoiden tilasta sekä EU:n elpymisvälinerahoituksen (RRF) tarjoamat mahdollisuudet suomalaisille yrityksille muissa Euroopan maissa.

Ilmoittaudu mukaan!

Lisätiedot

Miia Linnusmaa, viestintäpäällikkö

miia.linnusmaa (at) businessfinland.fi

Globaalit markkinat ovat murroksessa koronapandemian väistyessä. Suomalaisyritykset ovat kehittäneet uutta liiketoimintaa ja monille toimialoille mullistus merkitsee uusia mahdollisuuksia. Nyt tarvitsemme rohkeutta lähteä maailmanvalloitukseen huippuosaamisella ja tulevaisuuden teknologioilla.

Kestävä kasvu syntyy globaaleilla markkinoilla menestyvistä yrityksistä. Rahoittamamme pk-yritykset onnistuivat kasvattamaan vientiään pandemian aikana, vaikka Suomen vienti yleisesti sakkasi. Viennin volyymi bruttokansantuotteesta on vain 38 prosenttia, joten naapurimaihimme verraten Suomella riittää kirittävää. Toiminta-aika viennin kiihdyttämiselle on nyt ja se vaatii kannustusta.

Tervetuloa kuulemaan esimerkkejä tuloksellisista vientiponnisteluista sekä ajankohtaista poliittista keskustelua vientitoimista.

Ohjelma, ke 29.9. klo 8-10

Avaussanat: Nina Kopola, pääjohtaja, Business Finland

Yritys-case: Panu Partanen, Vice President, Asia-Pacific, Middle East & Africa, Weather and Environment, Vaisala Oyj
Yritys-case: Jukka Uskonen, Director, Operations & Alliances APAC, RELEX 

Poliitikkodebatti:
Matias Mäkynen, SDP:n kansanedustaja
Vilhelm Junnila, PS:n kansanedustaja

Analyysi maailmanmarkkinoiden tilasta: Tuuli Koivu, Nordean pääekonomisti

EU:n elpymisvälinerahoituksen (RRF) tarjoamat mahdollisuudet suomalaisyrityksille muissa Euroopan maissa: Kirsi-Maarit Poljatschenko, Senior Director Region Europe Central, Business Finland

Keynote-puheenvuoro: Marjo Miettinen, Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja

#kasvuaamu