Siirry sisältöön

3/5

Helsinki 3.5.2018

Visit Finland -seminaari 2018

Helsinki

Vuosittaisessa Visit Finland -seminaarissa katsottiin tulevaan ja kuultiin inspiroivia puheenvuoroja mm. vastuullisuudesta ja matkailun digikehittämisestä. Eri näkökulmia aiheisiin toi laaja-alainen kattaus puhujia, joka koostui matkailualan toimijoista, Visit Finlandin asiantuntijoista sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajista. Tilaisuuden juonsi Saimi Hoyer, joka myös avasi seminaarin herättelevällä yrittäjätarinallaan.

Yhteistyöllä Pohjolan houkuttelevimmaksi matkakohteeksi

Tapahtuman tärkeimmäksi kotiinviemiseksi nousi yhteistyön merkitys Suomen matkailun kasvulle. Tämä korostui erityisesti Juha Sorjosen Lakelandin alueen suuralueyhteistyötä käsittelevässä esityksessä. Visit Finlandin Kaisa Kososen vetämä digityöryhmä esitteli suunnitelman valtakunnallisesta digitiekartasta, jonka taustalla on monipuolinen joukko matkailualan asiantuntijoita.

Tilaisuudessa julkistettiin myös TEM:n teettämä selvitys koulujen kesälomakauden siirtämisestä, mikä puhuttaa niin alaa kuin valtakunnallisia medioita. Koko selvitys on nähtävillä työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla.

Katso seminaarin tallenne >

Koulujen kesälomakauden siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle (tiivistelmä: Susanna Harvio & Tuomas Santasalo) (pdf, 2 MB)
Näkymiä vuoteen 2019 (Paavo Virkkunen) (pdf, 1 MB)
Näkymiä vuoteen 2019 – Tuotteet ja sisällöt (Kristiina Hietasaari) (pdf, 1 MB)
Näkymiä vuoteen 2019 (Heli Jimenez) (pdf, 3 MB)
Näkymiä vuoteen 2019 (Heli Mende) (pdf, 2 MB)
Valtakunnallinen digitiekartta (Kaisa Kosonen ja digityöryhmä) (pdf, 373 KB)
Vastuullisuus matkailussa – Case Suomenlinna (Milla Öystilä) (pdf, 1 MB)
Yhtenä rintamana maailmalle – alueyhteistyön mahdollisuudet (Kiti Häkkinen) (pdf, 5 MB)
Yhtenä rintamana maailmalle – matkailuyhteistyö Saimaalla (Juha Sorjonen) (pdf, 1 MB)