Uutinen 15.02.2018

Ensimmäinen askel Kiinan markkinoille – Fudan iLab yritysten apuna

Viisi suomalaista yritystä ottaa tuntumaa Kiinan markkinoihin Fudan iLab -ohjelmassa kokeneiden ammattilaisten asiantuntemuksen tukemana.

Fudan iLab tarjoaa suomalaisille yrityksille kattavan market entry -suunnitelman Kiinaan. Suunnitelma sisältää esimerkiksi markkina- ja tuoteanalyysin sekä liiketoimintasuunnitelman. Sen tekevät työelämässä vuosien kokemuksen hankkineet eri alojen ammattilaiset MBA-tutkinnon lopputyönään. Fudanin maineikkaan yliopiston kanssa toteutettavaan ohjelmaan on osallistunut vuodesta 2013 lähtien lähes 30 suomalaista yritystä.

Maaliskuussa alkavaan ja kesäkuun lopussa päättyvään ohjelmaan valittiin mukaan suomalaiset yritykset Yousician, Verman, Freeport Cobalt, Kuudes ja Beneq.

Digitaalisen musiikinopiskelun suosio kasvaa kovaa

Yousician  on mobiili internet-palvelu, jonka avulla käyttäjät voivat opetella soittamaan oikeita musiikki-instrumentteja ja opettajat motivoida oppilaita harjoittelemaan. Vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen yritys työllistää 70 henkeä ja teki vuonna 2016 yhteensä 10 miljoonan euron liikevaihdon.

"Kuten monella muullakin alalla, Kiinan markkinapotentiaali musiikin opiskelemisen digitalisoimisessa on valtava. Musiikin soittaminen on erittäin yleinen harrastus ja ihmiset ovat valmiita käyttämään rahaa digitaalisiin palveluihin. Tämän näemme jo nyt hyvin esimerkiksi peleissä", sanoo Yousicianin Finance Manager Ville Hovatta.

"Fudan iLab -ohjelman avulla pyrimme lisäämään ymmärrystämme kiinalaisista kuluttajista ja siitä, miten saamme muodostettua kontaktin heihin. Meillä on jo Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa hyvin toimiva malli. Samat markkinointikanavat eivät kuitenkaan toimi Kiinassa, ja myös itse palvelua täytyy lokalisoida."

Oikeat kumppaniverkostot haussa

Verman on vuonna 1987 perustettu suomalainen perheyhtiö Keravalta. Tuotevalikoimaan kuuluu reseptilääkkeitä, itsehoitolääkkeitä, ravintolisiä, haavanhoitotuotteita sekä täydennysravintovalmisteita. 55 henkeä työllistävän kasvuyhtiön myynti on kasvanut joka vuonna perustamisesta lähtien. Vuoden 2017 liikevaihto oli noin 38 miljoonaa euroa.

"Vermanilla on Suomen lisäksi liiketoimintaa muissa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä, Kiinassa ja Singaporessa. Olemme kansainvälistymisvaiheessa oleva yhtiö ja oikeanlaisten kumppaneiden avulla liiketoiminnallamme on Kiinassa merkittävä potentiaali. Fudanin hanke on hyvä tapa laajentaa ymmärrystä Kiinan markkinasta ja löytää eväitä ja ajatuksia seuraaviin vaiheisiin", kertoo liiketoimintajohtaja Janne Mäkelä.

"Fudanin hanke on projekti, jossa on selkeä hankesuunnitelma, budjetti, aikataulu ja tavoite. Odotan, että hanke menee kuten suunniteltu ja saamme hyviä uusia ajatuksia, kontakteja ja käytännön toimenpide ehdotuksia sen osalta, miten yhtiömme kasvutarina jatkuu Kiinassa."

Huomioitavaa Kiinan markkinoista

"Haemme Fudan iLabiin vakiintuneita ja kilpailukykyisiä suomalaisia kasvuyrityksiä, joiden teknologia on mielellään jo kaupallistettu. Ohjelma on tällaisille yrityksille erinomainen keino saada tarkkaa tietoa Kiinan markkinoista, johon kuuluvat kuluttajat, kilpailijat ja Kiinan hallitus. Kiinan markkinat muuttuvat nopeasti ja mobiilipalvelut sekä verkkokauppa ovat läsnä kuluttajan arjessa päivittäin. Hallitus ohjaa voimakkaasti teollisuuspolitiikan kehittymistä. Tällaiset erityispiirteet on otettava huomioon hyvissä ajoin", kertoo johtaja Maggie Huang Fudanin yliopistosta.

Fudan iLabiin haetaan elo-syyskuussa, mutta yhteyttä kannattaa ottaa heti.

Tutustu Fudan iLab -ohjelmaan tästä
Kokemuksia Fudan iLabista: OptoFidelity
Lisätietoja

Sari Paavilainen
Asiantuntija
Business Finland
p. +358 (0)2950 55253
sari.paavilainen (at) businessfinland.fi

Kuva: Yousician