Fintech-innovaatiokilpailun voitto sääntelyprosessia automatisoivalle startupille
Uutinen 11.01.2018

Fintech-innovaatiokilpailun voitto sääntelyprosessia automatisoivalle startupille

Business Finlandin kilpailussa etsittiin kotimaista fintech-innovaatiota. Kirkkonummelainen iconicchain uudistaa finanssialaa lohkoketjuteknologian avulla.

Fintech (Financial technology) on yksi maailmaa radikaalisti muuttavista megatrendeistä, joka koskettaa yhtä lailla yksilöä, elinkeinoelämää kuin yhteiskuntaa. Maksutapojen ja -menetelmien murroksessa vakiintuneet toimialat, kuten vakuutus, finanssi ja energia, joutuvat keksimään itsensä uudelleen. Tekoäly ja lohkoketjuteknologiat kääntävät totutut asiakas-myyjä-suhteet päälaelleen. Tulevaisuudessa esimerkiksi kotitaloudet voivat myydä sähköä toisilleen ilman perinteistä sähköyhtiötä. Tässä fintechillä on ratkaiseva rooli ja Suomella huomattavasti alan osaamista.

Business Finlandin viime joulukuussa julkistamassa kilpailussa haettiin suomalaista fintechin uudistavaa digi-innovaatiota. Tavoitteena on vauhdittaa uusien suomalaisten, digitaalisten fintech-palvelujen ja -ratkaisujen kehittämistä ja menestymistä. Edellytyksinä kilpailussa oli muun muassa globaali skaalattavuus, uudenlainen käyttäjäkokemus sekä olemassa olevan ongelman ratkaiseminen.

Voittaja saa Business Finlandilta kehityspolun ideasta myyntiin. Polku sisältää sparrausta, pääsyn osaksi dLab-palvelumuotoilukokonaisuutta arvoltaan 20 000 euroa, rahoitusmahdollisuuksien kartoituksen ja neuvonnan sekä verkostoitumista.

Idea valtavalla potentiaalilla

"Vahvasti säännellyt toimialat, kuten rahoitus- ja vakuutustoiminta, ovat maailmanlaajuisesti jatkuvan viranomaisvalvonnan kohteena. Raportointia varten tarvittavien tietojen kerääminen edellyttää manuaalista työtä ja on siten sekä tehotonta että kallista. Voittajayrityksen ideana on digitalisaatiota ja lohkoketjuteknologiaa hyödyntämällä automatisoida koko sääntelyprosessia. Tehostumisen lisäksi tavoitellaan merkittävästi nykyistä parempaa sekä reaaliaikaisempaa tilannekuvaa ja ymmärrystä yritysten tilanteesta. Ratkaisun markkinat ovat globaalit ja liiketoimintapotentiaali erittäin mittava", kertoo asiantuntija Aki Parviainen Business Finlandista.

"Tuomme digitalisaation edut sääntelyprosessien yksinkertaistamiseksi ja helpottamiseksi toimialasta riippumatta lohkoketjuteknologian ja automaation avulla. Olemme innoissamme yhteistyöstä Business Finlandin kanssa ja siitä, että voimme tuoda osaamisemme asiakkaidemme hyödyksi ympäri maailmaa", lisää András Vajda, iconicchainin perustaja ja toimitusjohtaja.

Lisätietoja

Aki Parviainen
Asiantuntija
Business Finland
p. +358 (0)2950 55254
aki.parviainen (at) businessfinland.fi

András Vajda
Perustaja ja toimitusjohtaja
iconicchain Oy
p. +358 (0)400 628 146
andras.vajda (at) iconicchain.com

www.iconicchain.com