Siirry sisältöön
Uutinen 13.11.2019

Espoossa vastuullisuus näkyy erityisesti arjen pienissä teoissa

Kuva: Aku Pöllänen

Visit Espoo on mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelman pilotointivaiheessa. Miten vastuullisuus näkyy Espoon matkailun arjessa ja mitkä ovat seuraavat askeleet?

1. Yritys: Espoo Marketing Oy / Visit Espoo, Helsingin ja Rannikon suuralueet

2. Miten vastuullisuus näkyy arjessanne:

Pyrimme huomioimaan vastuullisuuden arjen pienissä teoissakin kuten esimerkiksi tarpeettoman tulostamisen vähentämisessä tai kierrätyksessä. Omissa tapahtumissa hyödynnetään samoja nimilappuja, tarjoillaan kasvisruokaa vieraille ja pyritään minimoimaan ruokahävikkiä.

3. Miten kerrotte asiakkaillenne vastuullisuudestanne:
Tähän saakka pääsääntöisesti verkkosivujen teemasivun alta ja sosiaalisessa mediassa mutta tätäkin puolta kehitetään koko ajan parempaan suuntaan, jotta vierailijat pystyvät esimerkiksi etsimään ja valikoimaan vastuullisia toimijoita sivuiltamme entistä tehokkaammin. Yhä enemmän vastuullisuus-teemaa painotetaan myös tapaamisissa ja vierailuilla. Kongressipuolella olemme viestineet vastuullisuustyöstä mm. vieraanvaraisuustapahtumien yhteydessä, jossa tarjoilemme delegaateille kasvisruokaa tai lähikalaa.

4. Mitkä asiat ovat haastavimpia muuttaa omassa toiminnassanne:
Parannettavaa on monella sektorilla ja pyrimme ottamaan ns. askeleen kerrallaan kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. Tiedämme että esim. kumppanimme ja elinkeino tekevät mielettömiä juttuja vastuullisuuden eteen, nyt pitää myös oppia kertomaan niistä!

5. Mitä vastuullisuusasiaa aiotte kehittää seuraavaksi:
Oman yhtiömme strategiaa, tällä hetkellä rakennamme vastuullisen matkailun tiekarttaa Espooseen, joka tulee pohjautumaan mm. YK:n SDG -tavoitteisiin. Totta kai myös omaa viestintää sekä kumppaniverkoston vastuullisuustarinoiden tuomista julki.

6. Millaiset ovat kokemuksenne Sustainable Travel Finland -pilottiohjelmasta, onko STF -ohjelma osaltaan edistänyt vastuullisuustyötä alueellanne:
Ilman muuta on edistänyt ja kannustanut. Kokemukset pääsääntöisesti hyviä. Kunhan online -alusta saadaan julki niin päästään työssä vielä yksi askel eteenpäin. Ohjelma on varmasti lisännyt kumppaniyritysten kiinnostusta vastuullisuus-asioihin sekä jo olevista vastuullisuus-toimenpiteistä viestimiseen. Tehdään yhdessä Suomesta vastuullisen matkailun kärkimaa!