Siirry sisältöön
Uutinen 20.08.2020

Infektioiden torjuntaan kotimaisia biopohjaisia ja biohajoavia suojaimia

Koronapandemia aiheutti maailmanlaajuisen pulan suojavarusteista terveydenhoitoalalla. LUT-yliopiston johdolla käynnistynyt tutkimus rakentaa biopohjaisiin materiaaleihin perustuvaa suomalaisen suojavarustetuotannon ekosysteemiä, joka parantaisi Suomen huoltovarmuutta. Business Finland rahoittaa tutkimusta.

Suomi on muun Euroopan tavoin pitkälti riippuvainen Aasiaan painottuvasta suojainvarustetuotannosta. Aasiassa käytettävät kuitukankaat on enimmäkseen valmistettu fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvasta muovisulasta.

Suomessa on paljon biopohjaisiin kuitukankaisiin sekä infektioiden torjuntaan liittyvää osaamista ja lisäksi merkittäviä biomateriaalien sivuvirtoja esimerkiksi metsä- ja maataloudessa. Näiden ympärille rakentuu heinäkuussa käynnistynyt Business Finlandin Korona Co-Creation -ohjelman rahoittama BIOPROT-tutkimushanke.

”Suomalainen potentiaali biopohjaisten kuitukankaiden valmistamiseksi on mielestäni alihyödynnetty. Mikäli onnistumme kehittämään materiaalista myös biohajoavan, saavutetaan sillä lisää ympäristöhyötyjä synteettisiin kuitukankaisiin verrattuna. Kertakäyttöiset suojaimet päätyvät maailmalla kaatopaikoille ja luontoon”, sanoo akatemiatutkija Katri Laatikainen.

 Laatikainen kuvailee keskusteluja yrityskentän kanssa lupaaviksi: ”Kiinnostuneita yrityksiä on kaikissa arvoketjun vaiheissa, lähtien jätteiden hyödyntämisestä materiaalina ja päätyen lopputuotteen kierrättämiseen.” 

Business Finland tarjosi tutkimusorganisaatioille mahdollisuuden hakea tilapäistä Co-Creation -rahoitusta koronakriisin aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseen. Rahoitus oli haettavissa 30.6.2020 asti. BIOPROT-tutkimushanke sai tästä maksimirahoituksen eli 300 000 €.

”Koronakriisi on synnyttänyt aivan uutta, nopeasti kasvavaa kysyntää ja mahdollisuuden suomalaisille yrityksille päästä kansainvälisille markkinoille. BIOPROT-hanke vastaa hyvin Business Finlandin Korona Co-creation-rahoitushaun tavoitteisiin”, toteaa Business Finlandin asiantuntija Aila Maijanen.


BIOPROT Uusi normaali – Kestävän kehityksen turvallisuus ja infektioiden torjunta asiakasorganisaatioissa: Biopohjaisten ja biohajoavien kuitukangasmateriaalien kehitys metsäteollisuuden tai maatalouden raaka-aineista, sivuvirroista tai jätteistä suojavarusteiksi -hanke toteutetaan heinäkuun ja joulukuu 2020 välisenä aikana. Tavoitteena on muodostaa tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteinen jatkohanke suomalaisen suojaintuotannon ekosysteemiksi, joka voisi saada Business Finlandin Co-Innnovation-rahoitusta.

Lue lisää LUT-yliopiston tiedotteesta

Lisätietoja

Katri Laatikainen, akatemiatutkija
LUT-yliopisto & LAB-ammattikorkeakoulu
puh. 050 547 9970
katri.laatikainen (at) lut.fi

Aila Maijanen, Senior Advisor
Business Finland
puh. 050 5577 882
aila.maijanen (at) businessfinland.fi