Experience Commerce Finland -ohjelman tiimi kokosi tietopaketin tärkeimmistä, erityisesti verkkokauppiaita askarruttavista kysymyksistä.
Mukana on terveisiä isoimmilta logistiikkatoimijoilta, tietoa palkanmaksuvelvoitteista poissaolojen suhteen sekä myös tietoa 19.3. avattavasta Business Finlandin häiriötilanteen kehitysrahoituksesta, josta ohjeet myös tässä paketissa.
Tästä viestistä tuli hurjan pitkä, vaikka kuinka yritimme tiivistää asioita. Jokainen voikin poimia siitä itselle tärkeimmät asiat ja lisäksi mukana on paljon linkkejä eri lisämateriaaleihin.
Kiitokset avusta mm. Posti, Matkahuolto, DHL ja Suomen Yrittäjät!
Posti, Postnord ja Matkahuolto kaikki tiedottavat muuttuneista luovutuskäytännöistä. Asiakkaiden henkilökortteja tai puhelimia ei käsitellä eikä allekirjoituksia pyydetä, vaan toimitukset kirjataan kuljettajien toimesta. Kotiinkuljetuksissa paketit lasketaan ovelle ennen kellon soittoa ja asiakkaisiin pidetään välimatka.
Kotiinkuljetuksen tarjoaminen toimitusvaihtoehtona voi olla nyt kilpailuetu, mikäli siihen ei sektorissanne ole aiemmin turvauduttu.
Toimitukset USA:han eivät ohjelmayrityksiltämme saaneen tiedon mukaan toimi Postin EMS:llä, mutta DHL ja UPS ilmoittavat rahdin Yhdysvaltoihin liikkuvan normaalisti.
Hallituksen tiedonannossa pääministeri totesi, että tavaroiden liikkuvuus pyritään turvaamaan normaalisti. Yleisesti siis logistiikka toimii kuten tähänkin saakka. Samaa viestiä toistavat logistiikkayhtiöt. Alla heidän terveisensä.
Kotimaan lähetysten kulkuun koronavirustilanteella ei ole tällä hetkellä vaikutusta eli paketit kulkevat toistaiseksi normaalisti.
Posti kykenee myös nostamaan kotiinkuljetusten kapasiteettiaan tarvittaessa nopeastikin. Posti on jo ennalta varautunut tähän varaten jo lisää kuljetuskalustoa ja henkilöstöä. Posti tulee myös varautumaan kasvaviin ruoan verkkokaupan jakelutarpeisiin ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan räätälöityjä kuljetus- ja keräilypalveluita vähittäiskaupan alan toimijoille.
Toistaiseksi maanteitse kulkeva rahti- ja pakettiliikenne kulkee maiden rajojen yli. Maiden tehtäessä päätöksiä rajojen sulkemisesta sekä lentoyhtiöiden lentojen vähentämisestä tai keskeyttämisestä aiheuttavat viiveitä ulkomaan paketteihin ja muihin postilähetyksiin. Tällä hetkellä postilähetyksiä eivät kulje: Paketit / Syyria ja Lybia, kirjeet ja paketit / Iran ja Yhdysvallat. Tilanne saattaa muuttua nopeastikin, suosittelemme katsomaan maakohtaiset vaikutukset vientilähetyksiin nettisivuiltamme.
Ajankohtaiset ohjeet ja tiedot Postin sivuilla.
Pakettitoimitusten painopiste siirtynee voimakkaasti pakettiautomaatteihin ja kotijakeluihin sekä pienempiin noutopisteisiin. Pyrimme lisäämään tarvittaessa päivittäisiä jakeluita suosituimpiin automaatteihin, lisäksi olemme varautuneet vastaamaan Kotijakeluiden kasvavaan kysyntään.
Kaikki Matkahuollon kuljettamat paketit kulkevat tällä hetkellä normaalisti, eikä näköpiirissä ole kuljetusaikojen pidentymisiä tai pakettien viivästymisiä siitäkin huolimatta, että joitakin muutoksia pakettien kuljetuksiin joudutaan mahdollisesti tekemään linja-autovuorojen perumisten johdosta.
Ajantasaiset tiedot ja poikkeusohjeet löytyvät Matkahuollon verkkosivuilta.
DHL Expressin lähetykset, sisältäen verkkokauppalähetykset, kulkevat edelleen normaalisti. Poikkeuksena Kiinassa Wuhanin alue sekä Iran, jotka kyseisten valtioiden viranomaiset ovat sulkeneet. Kuitenkin esimerkiksi USA:ssa, Italiassa ja muualla Euroopassa lähetyksemme kulkevat tällä hetkellä normaalisti.
Nyt on erittäin tärkeää että lähetyksissä on osoitetietojen ja vastaanottajan nimen lisäksi myös matkapuhelinnumero. Joillain alueilla on poikkeusjärjestelyitä jakelun osalta ja matkapuhelinnumero varmistaa nopeamman lähetyksen toimituksen. DHL Expressin On Demand Delivery -palvelu (ODD) mahdollistaa kotijakelun lisäksi sen, että jakeluksi valitaan esimerkiksi noutopiste, pakettiautomaatti tai vaikkapa oven taakse tai pihalle jättäminen vastaanottajan luvalla. Asiakkaille kannattaa myös viestiä ODD:n tarjoamista vaihtoehdoista.
Kuluttajat saattavat olla huolissaan tarttumisriskistä paketin välityksellä. THL ja Ruokavirasto linjaavat aiheesta seuraavasti:
“Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä. Koronavirukset ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne eivät säily tartuttavina pinnoilla pitkään, etenkään vaihtelevissa lämpötiloissa.”
“Tämänhetkisen tiedon mukaan COVID-19 koronavirus tarttuu sairastuneesta ihmisestä pisaratartuntana toiseen ihmisen, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Toistaiseksi yhdenkään ihmisen ei ole todettu sairastuneen elintarvikkeiden välityksellä.”
Näistä lainauksista saattaa olla apua viestittäessä pakettiliikenteen tarttumisriskeistä. Verkkokaupasta voitaneen siis todeta olevan varsin turvallista tilata.
Vastatoimena epäasialliselle markkinoinnille teknologiajätit kuten Google, Amazon ja Facebook ovat jo ryhtyneet omaehtoisiin toimenpiteisiin ja poistaneet tähän mennessä kymmeniä tuhansia mainoksia ja julkaisuja, joilla on pyritty rahastamaan ihmisten pelolla ja levittämään väärää tietoa.
Toimenpiteitä on tehty isolla kädellä ja toimenpiteet saattavat osua pelkkiin mainintoihin viruksesta mainoksessa. Mm. erään ohjelmayrityksen FB mainostili suljettiin lopullisesti korona-viittauksen vuoksi. Eli jokaisen tulee olla tässä asiassa hyvin tarkkana.
Lisää aiheesta löytyy mm. tästä Castrenin blogitekstistä: Pelkotilojen hyödyntäminen markkinoinnissa on kiellettyä
Viruksen leviäminen työpaikoilla tulee todennäköisesti olemaan monelle haaste. Miten toimia eri työsuhdeasioissa, palkanmaksua koskevissa kysymyksissä, pitääkö etätöihin aina suostua? Mitä tehdä, jos omasta työyhteisöstä paljastuu yksi positiivinen tapaus? Yms.
Suomen Yrittäjät ovat koonneet tästä asiasta kattavan tietopaketin: Koronavirus – usein kysytyt kysymykset ja vastaukset
Palkanmaksusta poissaolotilanteissa on nyt liikkeellä monenlaista tietoa. Keräsimme alle yksinkertaistetun yhteenvedon tilanteista ja vahvistimme tietojen paikkansa pitävyyden Suomen Yrittäjien lakiosastolta. Kiitokset heille!
Tartuntapäivärahaa ilman omavastuuaikaa KELALTA saa seuraavissa tilanteissa:
Vaikka henkilöllä todettaisiin korona, ei se automaattisesti tällä hetkellä oikeuta tartuntapäivärahaan, vaan taustalla tulee olla määräys karanteeniin.
Sairauslomien palkallisuus normaalikäytännön mukaan pätee kun
Työntekijä on oikeutettu palkattomaan poissaoloon kun
Mikäli työntekijä kuitenkin kykenee hoitamaan tehtävänsä etätyönä, on työnantajalla normaali palkanmaksuvelvoite.
Monessa verkkokaupassa voi olla tilanne, jossa työkuorma ei ole pienenemässä. Päinvastoin.
Tässä tilanteessa verkkokaupan kannalta voisi pohtia olisiko esimerkiksi osa henkilökunnasta halukas tekemään töitä useammassa vuorossa, jolloin kontakteja muiden työntekijöiden kanssa ei tulisi niin paljon. Tämä saattaisi olla hyvä paikka kokeilla vuorotöitä. Näin tarttumariskit pienenee ja sairastapauksessa pienempi porukka joutuu karanteeniin, jos yksi todetaan kipeäksi.
Toisaalta monissa yrityksissä kivijaloissa on akuutti tarve vähentää työvoimaa ja kuluja. Lomautuksia nopeampi ja mahdollisesti myös työntekijöille mieluisampi tapa voisi olla sopia aikaistetuista kesälomista. Voisiko yritys esimerkiksi tarjota yhden ylimääräisen kesälomapäivän jokaista nyt käytettyä kesälomaviikkoa kohden?
Tärkeintä on työpaikoilla löytää parhaiten yrityksiin sopivat ratkaisut, jotka yhteisymmärryksessä henkilöstön kanssa saadaan vietyä läpi.
Tapauskohtaisesti yrityksillä voi olla mahdollisuus käyttää YT-lain poikkeuspykälään lomautusten osalta, mikäli vahinkoa aiheuttavat erityisen painavat syyt, joita ei ole voitu tietää ennakolta. Tämä mahdollistaisi lomautusten toteuttamisen siirtymällä suoraan lomautusilmoitusaikaan ilman YT-menettelyä ja sen kokoon kutsumista (kuten alle 21 henkilön yrityksillä on muutoinkin mahdollista).
"Yhteistoimintalain 60§:n mukaan työnantaja saa tehdä esimerkiksi työtehtävien muutosta, työaikajärjestelyistä, irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista koskevan päätöksen ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja, jos yrityksen tuotanto- tai palvelutoiminnalle tai yrityksen taloudelle vahinkoa aiheuttavat erityisen painavat syyt, joita ei ole voitu tietää ennakolta, ovat yhteistoimintaneuvottelujen esteenä. Poikkeusmahdollisuutta on kuitenkin syytä tulkita hyvin rajoitetusti. Lisäksi perusteen poistuttua työnantajan viivytyksettä käynnistettävä yhteistoimintaneuvottelut, joissa on selvitettävä myös poikkeuksellisen menettelyn perusteet"
Vaikka monella digitaalisen kaupan yrityksellä on myös iskunpaikkoja ja hyviä myynninkasvujakin on nähty, on jokaisen syytä pohtia erilaisia skenaarioita, mikäli kriisi pitkittyy ja syvenee.
Miten yrityksen kassavirta kehittyy kevään aikana? Onko terveen kassavirran suojelemiseksi tehtävissä toimenpiteitä?
Nyt on myös EI-päätösten aika! Mikäli liiketoiminnassa on mietityttäviä osa-alueita, tee amputaatiot nyt, vaikka se tekisikin kipeää. Nopeus ja rohkeus on nyt valttia.
Veroihin liittyvät ohjeistukset sekä verohallinnon vastaantulot löydät täältä (tämä voi kehittyä lähipäivinä, joten laita seurantaan): Verohallinto tukee yrityksiä
Finnvera tarjoaa osaltaan apua rahoitushaasteisiin
Business Finland avaa torstaina 19. maaliskuuta kaksi uutta rahoituspalvelua, joiden avulla pienet ja keskisuuret yritykset sekä midcap-yritykset voivat kehittää ratkaisuja koronaviruksen aiheuttamiin ongelmiin.
Rahoituksen avulla yritykset voivat selvittää ja suunnitella uusia liiketoimintoja, korvaavia toimitusketjuja ja tuotannon sekä työn tekemisen tapojen uudelleenorganisoimista koronaviruksen aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen.
Rahoitusta suunnataan toimialoille, jotka kärsivät epidemian vaikutuksista vakavimmin. Rahoitus on kohdennettu matkailuyrityksille ja matkailun oheispalveluja tuottaville yrityksille, luoville aloille sekä kaikille toimialoille, joiden toimitusketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut tai on vaikuttamassa.
Rahoituksen ehdot ovat hyvät: 80 % avustus, josta 70 % ennakkona. Rahoitusta koostuu kahdesta osasta:
Lisätietoa rahoituksen sivulla
Se onko kyseessä uhka vai mahdollisuus riippuu tällä hetkellä paljon toimialasta ja tuotteista. Selvää on, että alkukuohun jälkeen verkkokaupan kävijämäärät ja kokonaiskysyntä tulevat lisääntymään. Ketkä siinä ovat voittajia ja ketkä jäävät lähtötelineisiin, se on nyt jokaisen omasta reagoinnista kiinni. Varmaa on se, että jokaisella verkkokaupalla on mahdollisuus, nyt pitää vain olla innovatiivinen ja reagoida oikealla tavalla.
Tuotamme tähän toisen tukipaketin lähiaikoina, jossa pyrimme tarjoamaan apua uusien mahdollisuuksien pohtimisessa ja tunnistamisessa. Jaamme myös mieluusti onnistumisia ohjelmamme yrityksiltä toisille, joten jakakaa niitä myös meidän suuntaan. FB-ryhmässämme on nyt hyvä aika kollektiivisesti ideoida ja kertoa, mikä toimii ja mikä ei.
Amazon tiedottaa palkkaavansa kysyntäpiikin kannustamana 100 000 uutta työntekijää, joten eiköhän kääritä mekin hihat täällä Suomessa!
Terveisin,
Experience Commerce Finland -ohjelman tiimi: Aija, Leevi ja Mika