Unesco on nimennyt kaustislaisen viulunsoittoperinteen ja pohjoismaisen limisaumaveneperinteen Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa on jo yli 600 kohdetta eri puolilta maailmaa.
Suomen ensimmäinen kohde luetteloissa on saunaperinne, joka nimettiin sinne joulukuussa 2020. Nyt luettelo täydentyy kaustislaisella viulunsoitolla, jonka harjoittajia arvioidaan olevan joitakin satoja pikkulapsista ikäihmisiin.
– Suomalainen kansanmusiikki ja kaustislainen viulunsoittoperinne ansaitsevat paikkansa reggaen, fadon, flamencon ja tangon rinnalla, Unesco-asioita ja elävän perinnön kokonaisuutta Museovirastossa hoitava erikoisasiantuntija Leena Marsio sanoo.
Kaustislaisen viulunsoittoperinteen menestyksekkäässä siirtymisessä sukupolvelta toiselle on merkittävänä tekijänä kansainväliseen maineeseen noussut näppäripedagogiikka. Vuonna 1968 perustetut Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on nykyään suomalaisen kansanmusiikin sekä alueellisesti että kansanvälisesti merkittävin tapahtuma, johon osallistuu vuosittain yli 4 000 harrastaja- ja ammattilaisesiintyjää.
Kuva: Finnish Folk Music Institute, Lauri Oino
– Kulttuurimatkailu on yksi monia kansallisuuksia puhuttelevista matkailun osa-alueista. Suomalaisen kulttuurin tarjonta ei ole kuitenkaan kovin tunnettua, joten Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon pääseminen on todella arvokasta. Voimme aidosti olla ylpeitä kaustilaisesta viulunsoitosta, joka tämän myötä saa aivan uudenlaista kansainvälistä näkyvyyttä, Visit Finlandin kehitysjohtaja Kati Paasi sanoo.
Suomi on mukana myös pohjoismaista limisaumaveneperinnettä koskevassa yhteispohjoismaisessa hakemuksessa. Limisaumavene on tuhansien vuosien ajan käytössä ollut pohjoismainen puuvenetyyppi, jolla on ollut suuri merkitys merenkululle kaikissa Pohjoismaissa. Edelleenkin suomalaisilla mökkirannoilla on satojatuhansia kalastukseen ja soutamiseen tarkoitettuja limisaumatekniikalla tehtyjä puuveneitä. Toisaalta ammattiveistäjiä on Suomessa vain noin 50.
Kuva: Kultur Österbotten, Dan-Erik Olsen
Lisätietoja Museoviraston tiedotteesta, kaustislainen viulunsoitto
Lisätietoja Museoviraston tiedotteesta, limisaumaveneperinne