Siirry sisältöön
Uutinen 20.10.2021

Tove-elokuvan mediatapahtuma Japanissa

Visit Finlandin Japanin tiimi järjesti mediatapahtuman Tove-elokuvan kunniaksi Metsä-paviljongissa. Elokuva tuli Japanin teattereihin lokakuun alussa, ja tarina Muumien luojasta on kerännyt paljon katsojia ja mediahuomiota. Lähes 40 median edustajaa saapui paikalle tapahtumaan tiukasta kutsuaikataulusta ja vasta viikkoa aiemmin päättyneestä Japanin hätätilasta huolimatta osoittaen Suomen olevan kiinnostava ja ajankohtainen aihe Japanissa.

Tapahtuman osallistujille oli tarjolla laadukas kattaus ohjelmaa, kun Suomen tiede- ja kulttuuri-instituutin johtaja Anna-Maria Wiljanen piti esitelmän Tove Janssonin elämästä ja tärkeistä henkilöistä sivuten myös sen ajan Suomea yhteiskuntana, jonka jälkeen matkatoimisto Finn Corporationin Shino Mikamo johdatteli katsojat Toven jalanjäljille erityisen Suomi-kiertueen myötä.

Tapahtuman kohokohta oli reaaliaikainen yhteys ja kyselytuokio elokuvan pääroolin esittäjän Alma Pöystin kanssa. Alma kertoi mieleen painuneista hetkistään kuvauksissa, Muumien merkityksestä hänen omassa elämässään sekä suhteestaan Toveen. Kuka olisi arvannut, että Toven läheisen ystävän lapsenlapsi tulisi jonakin päivänä näyttelemään Tovea itseään!

Alma Pöysti

Tapahtuma tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden lisätä tietoisuutta Suomesta luotettavana kumppanina elokuvatuotannoissa. Suomen selvästi erottuvat neljä vuodenaikaa ja moninaiset maisemat tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia, ja turvallinen ja puhdas ympäristö tarjoavat mielenrauhan niin kuvaustiimille kuin näyttelijöillekin. Business Finlandin 25 prosentin audiovisuaalisen alan tuotantokannustin tekee Suomesta entistä houkuttelevamman kohteen kansainvälisille draama- ja elokuvatuotannoille.

Suomi-menu ensimmäistä kertaa tarjolla

Metsä-paviljongin erityinen Suomi-menu pääsi tapahtumassa vihdoin ensimmäistä kertaa esille, ja osallistujat saivat nauttia useista, vielä harvinaisista suomalaisista mauista Japanissa. Tarjolla oli niin voileipiä Kalaneuvoksen lohella, blinejä Carelian kaviaarilla kuin Jymyn jäätelöä. Suomi-menu on tehty yhteistyössä Food from Finland -ohjelman, kokki Arto Rastaan sekä Japanin Muumi-kahviloiden operoijan kanssa. Useimmat osallistujat nauttivat tapahtumasta ja paviljongin Suomi-tunnelmasta iltaan asti, ja lopuksi he saivat mukaan tuliaisena Muumi-mukin sekä Tove-elokuvalipun.

Suomi-menu

– Tämän kertainen useita toimialoja yhdistävä tapahtuma osoitti todellista kumppanuutta ja yhteistyötä. Saimme laajasti tukea Team Finlandilta aina suurlähetystön lehdistötiimiä ja kulttuuri-instituuttia myöten, unohtamatta Food from Finland -ohjelmaa ja Metsä-paviljongin tiimiä sekä korvaamattoman tärkeitä yrityskumppaneitamme Finnairia ja Finn Corporationia. Kiitos Helsinki Filmin tapahtuma ja live-yhteys saatiin järjestettyä äärimmäisen lyhyellä varoitusajalla. Elokuvan paikallinen levittäjä Klockworx sekä Fiskars Japan mahdollistivat myös upeat lahjat osanottajille, Visit Finlandin Japanin edustaja Koichi Numata kertoo.

– Odotimme paikalle kymmenkuntaa median edustajaa, mutta iloksemme jouduimme nostamaan kapasiteettia useasti suuren mielenkiinnon ansiosta elokuvaa ja Suomea kohtaan, iloitsee Metsä-paviljongin markkinointitiimin Noora Sirola.

Tutustu Metsä-paviljonkiin.

Tutustu Japaniin matkailumarkkinana.