Siirry sisältöön
Uutinen 30.06.2021

Kestävään kasvuun liittyvät rahoitushaut käynnistyvät syksyllä

Business Finland rahoittaa kestävän kasvun innovaatiohankkeita 150-170 miljoonalla eurolla vuosina 2021-2023. Eri teemoihin liittyvät rahoitushaut käynnistyvät alustavan tiedon mukaan elo-syyskuussa 2021.

Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Ohjelma on osa EU:n elpymisvälinettä (Rescue and Recovery Facility, RRF). Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

Avautuvat haut liittyvät luovien alojen aie- sekä varsinaiseen hakuun, akkuteollisuuden pilotointi-, demonstraatio- ja investointihankkeiden rahoitukseen, kasvuyritysten innovaatiohankkeisiin sekä vähähiiliseen rakennettuun ympäristöön. Käynnissä ovat tällä hetkellä vetyhaku (IPCEI) sekä veturiyritysten haastekilpailu ja kumppanuusrahoitushaku. Haut julkaistaan Business Finlandin verkkosivuilla ja niistä tiedotetaan muun muassa Business Finlandin uutiskirjeessä.

 - Rahoituksemme avulla yrityksesi voi lähteä ottamaan tavallista suurempaa riskiä ja kehittää täysin uusia liiketoiminta-alueita, joihin liittyy suuri kansainvälinen markkinapotentiaali. Kannattaa seurata hakujamme tarkasti, kehottaa Business Finlandin johtaja Marjo Ilmari blogissaan.

Voisiko yrityksesi olla rakentamassa Suomen kestävää kasvua?

 

Tilaa Business Finlandin uutiskirje