Siirry sisältöön
Uutinen 15.11.2021

Kiinnostaako nopea kasvu? NIY-rahoitus voi olla juuri sinulle

Toiset startupit tähtäävät tosissaan rakettimaiseen kasvuun ja tämä on huomioitu myös Business Finlandin startup-yrityksille suunnatuissa palveluissa. Onko startupillasi suuri liiketoimintapotentiaali ja tavoitteena nopea kasvu? Oletteko jo osoittaneet kasvukykynne markkinoilla? Mikäli vastaus on ’kyllä’, hakeutuminen BF:n Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen pariin voi hyvinkin olla se kaikkein fiksuin peliliike.

Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitus on avittanut satoja kovan luokan startupeja siivilleen.

Senior Advisor Heikki Hannula Business Finlandista kertoo, että Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) -ohjelma sopii esimerkiksi niille startupeille, jotka hakevat lisätehoja kansainvälisen liiketoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja kasvun kiihdyttämiseen.

”Rahoituksen turvin voi panostaa kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen, mutta myös vahvistaa tiimiä, kehittää liiketoimintamallia ja kasvustrategiaa sekä avata uusia markkinoita.”

Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta on myönnetty vuodesta 2008 alkaen. Rahoitus on auttanut satoja lupaavia startup-yrityksiä kasvamaan aina vain isompiin saappaisiin ja suuntaamaan kansainvälisille markkinoille.

Onko sinulla jo merkittävää liikevaihtoa ja kansainvälistä osaamista?

Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitus on tarkoitettu alle viisivuotiaille startup-yrityksille. ”Me valitsemme NIY-rahoitukseen lupaavia, nopeaan kansainväliseen kasvuun kykeneviä startup-yrityksiä, joilla on jo olemassa olevaa merkittävää liikevaihtoa ja myös näyttöä kasvavasta kansainvälisestä liiketoiminnasta”, kertoo Hannula.

NIY-rahoitus on suunnattu lähtökohtaisesti pienille yrityksille: työntekijöitä tulee olla alle 50 ja vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma enintään 10 miljoonaa euroa.

Hannulan mukaan rahoitukseen valitut yritykset ovat tyypillisesti toimineet vähintään kolme vuotta ja hyödyntäneet BF:n rahoituspalveluita sekä panostaneet etenkin tutkimus- ja kehittämistoimintaan (TKI) tuotteen ja kilpailukyvyn kehittämiseksi. Mikään salaisuus ei liene se, että rima ohjelmaan pääsemiseksi on sangen korkealla. ”Alle puolet hakemuksista hyväksytään.” Esimerkiksi vuonna 2020 vain 30 kasvukykynsä osoittanutta startup-yritystä läpäisi seulan.

”Voidaan puhua ihan startupien valiojoukosta”, Hannula toteaa. Esimerkiksi Framery, Smartly.io ja Oura ovat kaikki ”NIY-alumneja”, eli saaneet rahoitusta ohjelman kautta. ”Ilokseni voin todeta, että startup-yritysten laatu on jatkuvasti kasvanut”, lisää Hannula.

NIY-rahoitettavuuden arviointi kunkin startupin kohdalla on aina kokonaisarviointi yrityksestä

Hannulan mukaan yrityksen NIY-rahoitettavuuden arviointi kunkin startupin kohdalla on aina kokonaisarviointi yrityksestä, kasvuedellytyksistä ja sen liiketoiminnan tilasta. Valittavilta yrityksiltä edellytetään mm. skaalautuvaa liiketoimintamallia ja kovaa kilpailuetua, jonka avulla on saavutettavissa merkittävä markkina-asema.

”Lisäksi yrityksessä on oltava täysipäiväisesti työskentelevä johtotiimi, jolla on merkittävä omistus yrityksestä. Luonnollisesti mahdollisuus – ja ennen kaikkea halu – hankkia ulkopuolista rahoitusta ja yksityisiä pääomasijoituksia on yksi menestystekijä nopean kasvun toteuttamiseksi”, toteaa Hannula. Projektin tavoitteiden saavuttamista arvioidaan jokaisen NIY-rahoitusjakson lopussa. Yrityksen jatkomahdollisuuksiin vaikuttavat tavoitteiden täyttymisen lisäksi yrityksen taloudellinen tilanne ja edellytykset nopeaan kasvuun.

Rahoitus jakautuu vähintään kolmeen jaksoon

Rahoituksen saajan on kyettävä pysymään nopean kasvun uralla ja täyttämään jaksoille asetetut tavoitteet edetäkseen rahoituspolulla. NIY-rahoitus koostuu kolmesta jaksosta.

Ensimmäisen jakson rahoitus on 250 000 euroa avustusta ja toisen jakson avustus on samansuuruinen ja kolmannen jakson avustusmuoto on laina, joka on maksimissaan 750 000 euroa. Business Finlandin rahoitusosuus projektin kustannuksista on enintään 75%.

Kiinnostuitko? Lue lisää rahoituksen kriteereistä

Tyypillinen NIY-rahoitukseen valittu yritys tuoreen 2021 tehdyn selvityksen mukaan:
  • keskimäärin nelivuotias
  • yrityksessä on 13 hengen tiimi
  • yli 420 000 euroa liikevaihtoa
  • 1 000 000 euroa sijoituksia omaan pääomaan
  • yrityksen johdolla on vahvaa kansainvälistä osaamista
  • yrityksellä on jo kansainvälistä liiketoimintaa
  • yrityksellä on ulkomaalaisia sijoittajia (40% ohjelmaan valituista)