Siirry sisältöön
Uutinen 20.09.2022

Yritystapahtumien Suomi on ”turvallinen ja sopivan etäinen”

FCB:n tekemän selvityksen mukaan kansainväliset yritystapahtumat käynnistyivät talvikaudella koronatilanteen helpottaessa hitaasti mutta varmasti. Talvikautta koskevaan yritystapahtumakyselyyn vastasi toimijoita pääkaupunkiseudulta, Lapista, Lahden seudulta ja Jyväskylästä ja kyselystä saatuja tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina.

Talvikauden aikana (marraskuu 2021 – huhtikuu 2022) yritystapahtumia toteutettiin eniten monikansallisille ryhmille. Markkinoista Saksa, Ruotsi sekä Benelux-maat mainittiin useimmin kuuluvan kolmen suurimman lähtömaan joukkoon. Kolmen tärkeimmän markkinan lisäksi ryhmien mainittiin saapuneen Pohjoismaista, Keski-Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta.

Kannustematkoja tekivät erityisesti Benelux-maista, Saksasta, Ranskasta tai USA:sta saapuvat sekä monikansalliset ryhmät. Kannustematkojen kohteena korostui Lappi. Kokousmatkat olivat yleisiä erityisesti monikansallisille, ruotsalaisille sekä saksalaisille ryhmille. Kokousmatkat suuntautuivat useimmiten pääkaupunkiseudulle sekä muualle eteläiseen Suomeen.

Ryhmät koostuivat yleisimmin 10–50 osallistujasta; yli 100 hengen tai alle 10 hengen ryhmiä oli vain vähän. Lyhyet 1–2 päivän yritystapahtumat olivat selvästi yleisimpiä ja ne olivat useimmiten kokouksia. Kestoltaan pidemmät yritystapahtumat olivat useimmiten kannustematkoja Lappiin.

Suomen vakaus korostuu epävarmoina aikoina

Kyselyssä selvitettiin myös kysynnän muutoksia pandemian jälkeen. Vastauksissa korostui, että asiakkaat painottavat tarjousvaiheessa ensisijaisesti peruutus- ja muutoskuluja sekä joustavuutta. Vastaajat näkevät joustavuuden jopa kilpailuetuna. Kokouksia koskevissa tarjouspyynnöissä korostetaan erityisesti väljyyttä; kokoustilan täytyy olla tilava ja henkilömäärään nähden suurempi kuin ennen pandemiaa. Yleisten tilojen avaruus ja siisteys ovat myös tärkeitä asioita, ja niistä kysytään paljon.

Lappiin kannustematkoja suuntautui talvella lähes entiseen tahtiin. Eräs vastaaja totesikin: "Yleisesti epävarmoina aikoina meille suuntautuu enemmän incentive-matkoja, sillä Suomi ja Lappi koetaan turvalliseksi ja sopivan etäiseksi."

Vastuullisuus näkyy tekoina ja valintoina

Lähes kaikki vastaajat raportoivat vastuullisuuden merkityksestä. Asiaa kysytään ja vaaditaan hankintamenettelyissä ja kilpailutuksissa ja aihe koetaan tärkeäksi etenkin päätöksenteon tukena. "Vastuullisuuden tärkeys on korostunut koko ajan. Myös tapahtumista johtuvat päästöt halutaan kompensoida monilla eri tavoilla (esim. puiden istutukset)." Vastuullisuuden tärkeys ilmenee eettisin perustein valittuina kasvis-/vegaaniruokavalioina, majoituskysynnässä, kuljetusten minimoinnissa ja puhtaan luonnon arvostuksessa. Käytännön esimerkkinä mainittiin mm. nimikylttikoteloiden ja kaulanauhojen lainaaminen, ettei aina osteta ja hankita uusia. "Vastuullisuus ja tämän tuoma tuoteturvallisuus matkailupalveluissa on erittäin merkittävä kannuste suosittelemaan Suomea muillekin tapahtumajärjestäjille."

Tutkimustuloksiin voi tutustua tarkemmin Matkailun julkaisut -sivulla Yritystapahtumatutkimus talvi 2021-2022

 Tutkimuksen taustaa

Finland Convention Bureau käynnisti keväällä tutkimuksen, jonka tavoitteena on selvittää kansainvälisten yritystapahtumien volyymia ja kohteita Suomessa sekä kartoittaa yritystapahtumien taloudellisia vaikutuksia. Tutkimus toteutetaan kahdessa osassa vuoden 2022 aikana. Ensimmäisessä vaiheessa tietoa kerättiin talvikauden (marraskuu 2021-huhtikuu 2022) tapahtumien osalta. Toinen vaihe käynnistyy marraskuun alussa ja silloin kerätään tietoa kesäkauden (touko-lokakuu 2022) tapahtumista.

Tämänvuotinen tutkimus on pilotti, josta saatava tieto auttaa ymmärtämään toimialan tilannetta pandemian jälkeen. Tutkimus toteutetaan jatkossa vuosittain ja siitä saadaan arvokasta tietoa yritystapahtumasektorin kehityksestä. Vuonna 2022 saatava tieto toimii vertailukohtana ja lähtötilanteena pandemian jälkeisessä ajassa. Tällä hetkellä yritystapahtumista ja niiden aluetaloudellisista vaikutuksista ei ole saatavilla tutkimustietoa, eikä niitä tilastoida Suomessa.