Siirry sisältöön
Uutinen 30.05.2022

Rakettikasvua luoville aloille? Luova RRF -rahoitus mahdollistaa uusien innovatiivisten sisältöjen esiinmarssin

Business Finland tukee luovien alojen yrityksiä RRF-rahoituksen kautta (Recovery & Resilience Facility). RRF-rahoitushaku alkaa 1.6.2022 ja sen tarkoituksena on tukea hankkeita, jotka edesauttavat luovan alan kasvua ja kehittymistä Suomessa. Keskeisenä tavoitteena on tukea kotimaisten luovien alojen digitaalista siirtymää.

Rahoitus voi kohdistua luovan alan yrityksiin tai mihin tahansa muihin yrityksiin. jotka uudistavat liiketoimintaansa luovan alan kautta, kertoo Olli Sinerma, Senior Advisor, Business Finland.

"Luovat alat" on itsessään hyvin laaja termi, jonka alle mahtuvat esimerkiksi peliteollisuus, kirjallisuus, TV, elokuva ja teatteri. Sinerma kertoo, että Business Finland on tämän haun kohdalla erityisesti kiinnostuneet ratkaisuista, jotka ovat skaalautuvia ja jotka voivat kasvaa räjähdysmäisesti. Tämän haun teemoja on kaksi: Luovat sisällöt palveluna ja Audiovisuaalisen alan formaattien tuotantoon liittyvät kehittämishankkeet

"Luovat alat" on itsessään hyvin laaja termi, jonka alle mahtuvat esimerkiksi peliteollisuus, kirjallisuus, TV, elokuva ja teatteri. 

Sinerma rohkaisee kaikkia idearikkaita ja kunnianhimoisia luovien alojen yrityksiä hakemaan rahoitusta ja tarjoaa pari vinkkiä hakemuksen laatimiseen:

– Hankkeen idean tulee olla vähintään kansallisella tasolla uusi. Lisäksi sen tulee soveltaa jollain tasolla digitaalisuutta ja kaavaillun toiminnan kasvun tulee syntyä luovan alan yhtiön kautta tai avustuksella. Rahoitus voi kohdistua vain yrityksiin (osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö tai osuuskunta, ei toiminimi). Lisätietoa hausta.

Omaa tapahtumien ja kulttuurin ekosysteemiä pyörittävä Eventual sai rahoitusta RRF:n kautta syksyllä 2021. Yrityksen perustaja, toimitusjohtaja Miia Khan kertoo, että yritys on luonut uudenlaisen tavan generoida tapahtumia ja kulttuurisisältöjä, osallistamalla yleisön kuratointiin.

– Tapahtuma- ja kulttuurisektori ovat perinteisesti kankeimpia aloja, ja teknologiaa on täysin alihyödynnetty. Ala on toiminut sirpaleisesti ja eri toimijat istuvat analytiikan ja datan päällä hidastaen alan kokonaisliiketoiminnan potentiaalia. Me haluamme luoda alustan, yhteisen pelikentän niin alan toimijoille kuin yleisöllekin kohdata ja luoda jotain fantastista yhdessä, Khan kuvailee.

Me haluamme luoda alustan, yhteisen pelikentän niin alan toimijoille kuin yleisöllekin kohdata ja luoda jotain fantastista yhdessä.

Seuraava askel on oppia tietämään entistä paremmin, millaiset ihmiset käyttävät eventu.al-alustaa ja mitä he eniten haluavat? RRF-rahoituksena saatu 50 000 euroa käytetään analytiikan kehittämiseen, jotta alalla saadaan käsitys siitä, millaisia kuluttajaprofiileita missäkin tapahtumaskenessä tai kaupunginosassa nähdään, mitä he haluavat ja millaisiin sisältöihin he ovat valmiita panostamaan.

– Samalla luomme uudenlaista kulttuuria ja ekosysteemiä, joka tuo tapahtumajärjestäjät ja tapahtumista kiinnostuneet ihmiset yhteen.

Khanin mukaan suomalaisten luovien alojen potentiaali on huima: esimerkiksi alusta- ja jakamistalous ovat muuttaneet vanhat pelisäännöt ja uusia mahdollisuuksia versoo nyt joka puolella.

– Luovien alojen yritysten kannattaa nyt rohkeasti kehittää ja pilotoida uusia ratkaisuja uutta teknologiaa hyödyntämällä, hän uskoo.

Lisätietoa rahoitushausta

 

#KestäväKasvu