Siirry sisältöön
Tiedote 23.05.2011

Finpro ja Suomen Uusyrityskeskukset yhteistyöhön mikroyritysten kasvun kiihdyttämiseksi

Finpro ja Suomen Uusyrityskeskukset ovat sopineet yhteistyöstä mikroyritysten kasvun ja kansainvälistymisen kiihdyttämiseksi. Tarkoituksena on helpottaa alkavien mikroyritysten markkinoille pääsyä ja kasvua yhä varhaisemmassa vaiheessa. Yhteistyöllä mahdollistetaan pääsy kansainvälisiin verkostoihin. Lisäksi yhteistyöllä etsitään uusia markkinamahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla ja nopeutetaan tiedon siirtymistä paikallisille yrittäjille Suomeen. Suomen Uusyrityskeskuksen ja Finpron tavoitteena on käynnistää yhdessä myös projekti, joka etsii ja siirtää Suomeen kansainvälisiä uusia liiketoimintamalleja mikrokasvuyrittäjyyden edistämiseen. Kansainvälistymisen mahdollistaa Finpron erinomaiset verkostot eri maanosissa ja maissa.

-Käynnistetyn yhteistyön myötä halutaan kiinnittää huomiota mikroyritysten kasvun tärkeyteen ja evästää Suomen uutta hallitusta sisällyttämään hallitusohjelmaan mikrokasvuohjelma työllisyyden edistämiseksi, kertoo Suomen Uusyrityskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Pekka Tsupari.

-Kansantalouden ja työllisyyden näkökulmasta mikroyritykset ovat unohdettu voimavara. On surullista, että viimeisen kahden vuosikymmenen ajan työnantajayrittäjien määrä ei ole kasvanut yhtään. Nyt olisi aika kartoittaa tämän kehityksen syyt ja ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin,
sanoo Tsupari.

Suomi tarvitsee menestyäkseen lisää kasvavia kansainvälistyviä yrityksiä.  Myös viennin rakenne kaipaa monipuolistamista ja vientiyritysten määrän lisäystä, Finpron toimitusjohtaja
Kari Häyrinen sanoo.

Suomessa on 32 Uusyrityskeskusta ja niillä on 83 palvelupistettä. Verkosto toimii lähes 200 kunnan alueella. Asukaslukupeitto on 4,3 milj. asukasta. Neuvonta on ISO 9001/2008 laatusertifioitu, joka takaa hyvän yritysneuvonnan laadun ympäri Suomea. Verkostossa työskentelee 180 toimihenkilöä. Verkoston taustatukena on 1300 asiantuntijaa, yli 1000 yritystä ja 270 yhteisöä.