Siirry sisältöön
Tiedote 04.05.2011

Ylläs houkuttelee venäläisiä menolla ja meiningillä

Venäläiset matkailijat ovat löytäneet joukolla Lapin hiihtokeskuksiin. He odottavat matkakohteiltaan ohjattua ohjelmaa ja valmista tekemistä. Ylläksen alueen viisi matkailuyritystä ovat yhdistäneet voimansa palvellakseen venäläisiä matkailijoita entistä paremmin.

Suomessa kävi viime vuonna noin 3,4 miljoonaa venäläistä matkailijaa, joka on ennätyksellisen suuri määrä. Suomi on venäläisten matkailijoiden suosituin kohde IVY-maiden ulkopuolella. Yhä useampi heistä löytää tiensä myös Lapin hiihtokeskuksiin.

”Viisi Ylläksen alueen yritystä on yhdessä Finpron kanssa perustanut vientirenkaan, jonka tavoitteena on tuoda lisää venäläismatkailijoita Ylläkselle. Yritykset tarjoavat alueen parhaita majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluita, joita räätälöidään venäläisille asiakkaille houkutteleviksi kokonaisuuksiksi”, kertoo vientipäällikkö Polina Kiviniemi.

Finpron ja yritysten yhteisprojektissa ovat mukana Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy, Kylmämaan Ohjelmat Oy, Ylläs Saaga Oy, Ylläs Adventures Ay ja Ylläksen Matkailu Oy. Tavoitteena on Ylläksen alueen tunnettuuden kasvattaminen Venäjällä, toimivien markkinointi- ja myyntikanavien rakentaminen sekä liikevaihdon kasvattaminen.

Valmiita palveluita omalla äidinkielellä

”Suurin ero venäläisten ja suomalaisten matkailijoiden välillä on, että venäläiset kaipaavat lomakohteesta valmista tekemistä ja ohjattua ohjelmaa. Lomakohteesta odotetaan menoa ja meininkiä. Ylläksen vientirenkaan yritysten palvelutarjonnassa on pyritty huomioimaan ennen kaikkea kieliosaaminen, koska venäläiset ostavat palveluita mieluiten äidinkielellään”, Kiviniemi sanoo.

Yritykset hakevat uudella yhteistyöllä tehoa palvelujensa markkinointiin ja myyntiin venäläiselle yleisölle. Yhteiset tavoitteet ja synergiaetujen tuomat hyödyt luovat vahvan pohjan kehitystyölle.

”Vientirengaskonsepti soveltuu erinomaisesti Ylläksen kaltaiselle yritysryhmälle. Keskeinen tekijä vientirengasta perustettaessa on yritysten tarve ja halu kansainvälistyä. On tärkeää nähdä vientirengas kauaskantoisena liiketoiminnan kehitysprojektina, jolla on jatkuvuutta myös varsinaisen vientirenkaan jälkeen”, Finpron konsultti Elina Puszkarzewicz sanoo.

Finpron Ylläksen vientirenkaan jäsenyritykset:

· Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy – hiihtokeskuspalvelut.
Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy tarjoaa rinteet, hissit, vuokraamon ja myymälän.
Osmo Virranniemi, toimitusjohtaja, Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy, 040 069 4640, osmo.virranniemi(a)iso-yllas.fi, www.sportresortyllas.com (http://www.sportresortyllas.com) 
  
· Kylmämaan Ohjelmat Oy – rekisteröitynyt matkanjärjestäjä ja ohjelmapalveluyritys.
Kylmämaan Ohjelman palveluihin kuuluvat monipuoliset ohjelmapalvelut, safarit, tilausliikenne sekä kalastus Lappeen Loma - kohteessa.
Mauri Kylmämaa, toimitusjohtaja, Kylmämaan Ohjelmat Oy, 040 018 8444, mauri.kylmamaa(a)kylmamaatours.fi, http://www.kylmamaatours.fi (http://www.kylmamaatours.fi) 
  
· Ylläs Saaga Oy - Ylläksen uusin ympärivuotinen kylpylähotelli. 
Kylpylähotelli hiihto- ja laskettelukeskuksen ytimessä. Ylläs Saaga tarjoaa niin huone- kuin huoneistomajoitusta.
Pekka Kuusisto, toimitusjohtaja, Ylläs Saaga Oy, 040 827 5567, pekka.kuusisto(a)yllassaaga.fi, www.yllassaaga.fi (http://www.yllassaaga.fi) 
   
· Ylläs Adventures Ay – ohjelmapalveluihin erikoistunut perheyritys.
Ylläs Adventures tarjoaa monipuolisia ohjelma- ja matkailupalveluja.
Johanna Koivumaa, toimitusjohtaja, Ylläs Adventures Ay, 040 57 24328, yllasadventures(a)yllas.fi, www.yllasadventures.fi (http://www.yllasadventures.fi) 
 
· Ylläksen Matkailu Oy – Ylläksen keskusvaraamo.
Ylläksen kattavin lomamökkien valikoima.
Juha-Pekka Olkkola, toimitusjohtaja, Ylläksen Matkailu Oy, 050 374 7747, juha-pekka.olkkola(a)lomarengas.fi, www.yllaksenmatkailu.fi (http://www.yllaksenmatkailu.fi)