Siirry sisältöön
Tiedote 24.05.2012

Finpro laajentaa Indonesian kasvumarkkinoille

Finpro avaa Jakartaan, Indonesiaan uuden vientikeskuksen. Indonesian nopea talouskasvu on jo houkutellut ensimmäiset suomalaisyritykset maahan, mutta Finpron selvityksen mukaan kasvumahdollisuuksia on erityisesti cleantech- ja energia-aloilla.

– Indonesia on ollut ikuinen lupaus, jonka läpimurtoa yritystoiminnan avaamiseksi on odotettu. Viimeisen parin vuoden aikana ilmapiirissä on tapahtunut selkeä muutos. Nyt suomalaisyrityksillä on hyvä hetki tarttua Indonesian kasvumahdollisuuksiin, Finpron Aasian aluejohtaja Jari Hietala toteaa. Indonesian vientikeskus avataan työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän määräaikaisen taloudellisen tuen avulla.

Indonesian nopean kasvun taustalla ovat muun muassa yritystoiminnan rajoitusten keventäminen ja ulkomaisten sijoittajien luottamus maahan. Nopeasti vaurastuvat yli 240 miljoonaa indonesialaista kuluttavat enemmän kuin koskaan aiemmin. Nopeasta kasvusta huolimatta Indonesiassa toimii tällä hetkellä vain alle 20 suomalaisyritystä, jotka edustavat muun muassa metsä-, energia-, cleantech- ja ICT-toimialoja.

– Maassa toimivat suomalaisyritykset ovat onnistuneet löytämään Indonesiasta uutta kasvua. Nyt olisi laajemman herätyksen aika. Selvityksemme mukaan Indonesian kiinnostavimpia toimialoja suomalaisyritysten näkökulmasta ovat cleantech- ja energia-alat. Väestön määrä ja vaurastuminen lisäävät merkittävästi kysyntää esimerkiksi ICT-puolella ja terveydenhuollossa. Perusinfrastruktuuriin investoidaan myös voimakkaasti, Hietala kertoo.

Odotukset korkealla

Finpron toimeksiantojen määrä Indonesiassa ja koko Kaakkois-Aasian alueella on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Hietala toivoo näkevänsä lähivuosina yhä enemmän suomalaisia menestystarinoita maailman nopeimmin kasvavilla markkinoilla. Ympäristöystävällisiä biojalostusteknologioita kehittävä ja toimittava Chempolis on esimerkki Indonesiaan laajentavista suomalaisyrityksistä.

– Indonesiassa tullaan lähivuosina investoimaan merkittävästi tällä hetkellä hyödyntämättömään biomassaan. Sokeri-, palmuöljy- ja selluteollisuudessa on potentiaalia jopa kymmenille uusille biojalostamoille. Tavoitteenamme on saada ensimmäiset teknologiatoimitukset käynnistettyä ensi vuoden aikana, Chempolisin Aasian liiketoiminnoista vastaava johtaja Pasi Rousu sanoo.

Finpron Hietala muistuttaa yrityksiä erilaisista mahdollisuuksista hankkia rahoitusta Indonesian liiketoiminnan käynnistämiseksi. Esimerkiksi Suomen ulkoministeriön rahoittama Energy and Enviroment Partnership -ohjelma kannustaa suomalaisyrityksiä rahoittamalla ensimmäisiä projekteja. Finpro tarjoaa palveluita yrityksille Indonesiassa yhteistyössä ulkoministeriön kanssa Team Finland -hengessä. Yhteisenä tavoitteena on edistää suomalaisyritysten kansainvälistä menestystä, lisätä vientiä ja kasvattaa myyntiä alueella.