Siirry sisältöön
Tiedote 20.12.2012

Koulutusvientiä kehittyville markkinoille

Ammatillisesta koulutuksesta leivotaan Suomessa uusia vientituotteita. Finpron tuoreen selvityksen mukaan kehittyvien maiden vaurastuva keskiluokka ja koulutusjärjestelmien uudistukset avaavat suomalaisille uusia mahdollisuuksia koulutusvientiin.

– Kaikkialla maailmassa on sama haaste: työmarkkinoiden muutos ja kasvavat ikäluokat asettavat koulutusjärjestelmille radikaaleja uudistusvaatimuksia. Kehittyvien maiden kasvava keskiluokka haluaa koulutuksen kautta parempaa elämää lapsilleen ja heillä on myös varaa hankkia koulutusta, projektipäällikkö Eeva Nuutinen Finprosta kertoo koulutusviennin trendeistä.

Finpron selvityksen mukaan erityisesti Lähi-idässä, Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa on meneillään laajoja koulutusjärjestelmien rakenteiden kehittämishankkeita korkeamman asteen opetuksen ja ammatillisen koulutuksen suorituskyvyn parantamiseksi. Esimerkiksi Saudi-Arabian koulutusjärjestelmän uudistukseen investoidaan arviolta 140 miljardia euroa.

– Suomalaisten erityisosaaminen on koulutusratkaisujen paketoinnissa ja viennissä. Koulutuspuolella meillä on paljon tarjottavaa myös tiedon ja teknologian saralla. Esimerkiksi ICT-oppimisalustojen, pelien ja järjestelmien toimittajilla on lupaavia kansainvälistymisavauksia, Nuutinen kuvaa.

Ammatillisesta koulutuksesta uusia avauksia

Ammattitaidon kehittämisessä on kyse laajemmasta murroksesta kehittyvissä talouksissa. Käsityöläisammatteihin sopii mestari-kisälli-malli, mutta laajempaan teolliseen tuotantoon mallia on vaikea soveltaa.

Yksi suomalaisen koulutusviennin edelläkävijöitä on Jyväskylän Ammattikorkeakoulu JAMK, joka tekee ammatillista opettajien koulutusta kolmivaiheisen mallin mukaan.

– Perusidea on valmentaa paikallisista osaajista kouluttajia ja pyrkiä luomaan paikallisen opetuslaitoksen kanssa yhteinen bisnes. Suomalainen ammatillinen opettajankoulutus kiinnostaa laajalti. Kosovossa ja Makedoniassa olemme juuri päättäneet onnistuneesti pilot. Muun muassa Venäjällä, Kazakstanissa ja Saudi-Arabiassa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen tarvitaan opettajakoulutusta laajempi paletti, jossa katsotaan kohdemaan tarpeet ja vastataan niihin, sanoo JAMK:n kansainvälisen koulutusliiketoiminnan asiantuntija Timo Juntunen.

Espoon seudun koulutusyhtymä Omnia on aloittanut Egyptissä yli miljoonan euron Twinning-hankkeen, ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Omnia on koonnut hankkeen toteuttajaksi koko Suomen ammatillisen koulutuksen osaamista edustavan verkoston.

– Ammatillisen koulutuksen tarjoamat mahdollisuudet ovat alkaneet kiinnostaa sillä Egyptissä ja sen naapurimaissa on valtava määrä nuorta väestöä ilman työtä tai koulutusta, sanoo Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian innovaatiopäällikkö Mervi Jansson.