Siirry sisältöön
Tiedote 29.08.2019

Asiakaskokemuksesta digitaalisen kaupan vientivaltti – Experience Commerce Finland -ohjelma käynnistyy

Business Finland tulee rahoittamaan kuluttaja-verkkokaupan piirissä toimivien yritysten kansainvälistä kasvua uudessa ohjelmassa noin 40 miljoonalla eurolla. Ohjelman avausseminaari pidetään Helsingissä 5.9.

Kuluttajaliiketoiminta on murroksessa. Kuka tahansa voi myydä mitä tahansa, minne tahansa. Digitaalisen kanavien kautta on löydettävissä pieniä niche-asiakassegmenttejä, jotka ovat globaalisti merkittäviä potentiaaleja. Suomalaisille yrityksille tämä D2C-markkina (Direct-to-Consumer) on valtava mahdollisuus. Vuonna 2018 digitaalisen kaupan maailman markkina oli kooltaan USD 2800 miljardia ja edelleen sen odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavan neljän vuoden aikana.

Asiakaskokemus on verkkokauppojen merkittävin kilpailukeino. Asiakaskokemus selittää niin asiakastyytyväisyyttä, asiakasuskollisuutta kuin suositteluakin, jotka taas kasvattavat yrityksen myyntiä. Siksi juuri asiakaskokemus on nostettu Business Finlandin uuden Experience Commerce Finland -ohjelman keskeiseksi kehittämisen teemaksi.

Business Finlandin johtokunnassa istuva Elina Björklund on yksi uuden Experience Commerce Finland -ohjelman ’’kätilöistä’’. Hänelle on Reiman vahvan kansainvälisen kasvun kautta syntynyt näkemys asiakaskokemuksen merkityksestä liiketoiminnalle.

- Suosittelen, että kaikki kauppaa tekevät yritykset ottavat asiakaskokemuksen kehittämisen tiukasti agendalleen. Syvällisestä asiakasymmärryksestä on tullut merkittävä menestystekijä aikana, jolloin vuorovaikutus sekä elämyksellisyys korostuvat, kaikki ostaminen kun on viime kädessä tunnetta.

- Asiakaskokemus on liiketoiminnan strategian kovinta ydintä. Mutta vasta sen jälkeen, kun asiakas on saatu strategiaan, haastavin työ alkaa: asiakaslähtöisen tekemisen jalkauttaminen koko liiketoimintaan, kaikkiin brändin ja asiakkaan välisiin kohtauspisteisiin. Lopputulos on kuitenkin erittäin palkitseva, kun brändiuskollisuus kasvaa kohisten, mikä näkyy tietysti myös myynnissä, Björklund kuvailee.

Laadukas asiakaskokemus syntyy yhteistyössä

Asiakkaan ostopolut monimutkaistuvat ja asiakaskokemusta määrittävät kohtauspisteet asiakkaaseen lisääntyvät. Laadukkaan asiakaskokemuksen kehittämisessä tarvitaan siis myös teknologia-, logistiikka-, verkkoturva- ja maksatustuotteita ja -palveluita tarjoavia yrityksiä.

Asiakaskokemuksen kehittämisessä keskeistä on tunnistaa omat asiakkaat ja mikä on heille merkityksellistä eri kohtauspisteissä. Älykkäät teknologiat mahdollistavat esimerkiksi entistä tarkemman asiakasdatan keräämisen. Datasta jalostetun ymmärryksen kautta, asiakkaille voidaan kehittää ja tarjota verkossa yksilöllisiä personoituja ja elämyksellisiä elementtejä.

- Älykkäät teknologiat ja data ovat asiakaskokemuksen kehittämisen ytimessä, mutta todellinen haaste on kyky ymmärtää niiden mahdollisuudet ja todellinen teho organisaation kaikilla tasoilla. Tiedon analysointi, johtopäätösten tekeminen ja vieminen 24/7 reagointiin on olennaisinta. Se vaatii koko kaupan kulttuurin muutosta, siinä suomalaisilla yrityksillä on vielä paljon opittavaa, sanoo ohjelman asiantuntija-kumppani Leevi Parsama.

- Yksi Experience Commerce Finland -ohjelman keskeistä tavoitteista onkin innostaa yrityksiä kehittämään  uusia liiketoimintamalleja sekä mahdollistaa yhteistyö yli toimialojen, ohjelmasta vastaava Aija Kalander lisää.

Experience Commerce Finland -ohjelma

Experience Commerce Finland -ohjelman asiakkaita ovat tuotteita ja palveluja kuluttajille kansainvälisesti myyvät yritykset, brändiomistajat sekä alalle ratkaisuja tarjoavat teknologia-, logistiikka-, finanssiyritykset ja tutkimuslaitokset.

Nelivuotinen ohjelma ja Business Finlandin kansainvälistymispalvelut auttavat monipuolisesti eri tilanteissa ja kasvun vaiheessa olevia yrityksiä. Ohjelma vauhdittaa yritysten konkreettisia kehittämistoimenpiteitä, joita Business Finlandin rahoitukset tukevat. Ne voivat olla sekä pieniä ja nopeaa vaikuttavuutta hakevia hankkeita että pitkäjänteisiä, tutkimusta hyödyntäviä ekosysteemihankkeita.

Business Finland rahoittaa ohjelman innovaatiohankkeita yhteensä 40 miljoonalla eurolla, ja saman verran panostuksia kehityshankkeisiin odotetaan yrityksiltä ja tutkimuslaitoksilta.

Ohjelmaan ei ole erillistä pääsymaksua. Experience Commerce Finland -ohjelman yksityiskohtainen sisältösuunnittelu on alkanut 1.8. ja yrityksille ohjelma lanseerataan 5. syyskuuta. Osa ohjelman aktiviteeteista on avoimia kaikille, osa tulee olemaan maksullisia tai valikoiduille yritysryhmille räätälöityjä.

Ohjelma on osa Business Finlandin uusinta kuluttajatoiminnan fokusaluetta (Consumer Business), jonka tavoitteena on rakentaa kuluttajaliiketoiminnasta Suomelle kasvava vientiala.

Lisätietoja medialle:

5.9. avausseminaarin ohjelma ja ilmoittautumiset

Aija Kalander, Head of Experience Commerce Finland program
Business Finland
aija.kalander (at) businessfinland.fi
040 555 1637

Sanna Piiroinen, Director, Consumer Business programs
Business Finland
sanna.piiroinen (at) businessfinland.fi
050 5577 935

Leevi Parsama, Program partner
leevi (at) parsama.com
040 528 9001

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi