Tiedote 27.03.2020

Business Finlandin korona-avustusvaltuuksia korotettiin 700 miljoonaan euroon

Business Finlandin häiriötilanteisiin tarkoitettua avustusvaltuutta lisätään 700 miljoonaan euroon. Avustusvaltuus on tarkoitettu uusien liiketoimintojen selvittämiseen ja kehittämiseen poikkeusoloissa. Hallitus päätti lisävaltuudesta keskiviikkoiltana. 

Keskeinen syy avustusvaltuuden mittavaan kasvattamiseen on yritysten tuen tarve, joka on osoittautunut paljon ennakoituakin suuremmaksi. Hakemuksia Business Finlandin uuteen rahoituspalveluun, jolla pyritään lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia on tullut noin 12 000 kappaletta.

Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.

Hallituksen tekemien uusien yritysrahoitusta koskevien päätösten myötä työnjakoa Business Finlandin ja ELY-keskusten välillä selkiytetään. Business Finland vastaa tuista 6-250 henkilöä työllistäville yrityksille, yksityiset elinkeinonharjoittajat eivät ole rahoituksemme piirissä. ELY-keskukset puolestaan rahoittavat 1-5 henkilön yrityksiä mukaan lukien toiminimiyritykset. Business Finlandiin jo aiemmin jätetyt alle 6 hengen yritysten hakemukset käsitellään Business Finlandissa, eikä niitä siirretä käsiteltäväksi ELYyn.

Rahoituspalvelujen kohteena ovat matkailu, matkailun oheispalvelut, luovat ja esittävät alat sekä kaikki toimialat, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut tai vaikuttamassa. Rahoitus on tarkoitettu yritykselle uusien liiketoimintojen selvittämiseen ja kehittämiseen poikkeusoloissa.

”Monella yrityksellä on koronakriisin myötä erittäin haastava tilanne. Tavoitteena on, että pystymme auttamaan yritykset pahimman yli. Finnvera ja pankit voivat vahvistaa yrityksen käyttöpääoman tilannetta. Meidän panokset suuntautuvat tässä vaikeassa tilanteessa uuden luomiseen – hyvin käytännönläheisesti”, kommentoi johtaja Reijo Kangas Business Finlandista.

Lisätietoja

Reijo Kangas, Executive Director
Growth Companies, Business Finland
reijo.kangas (at) businessfinland.fi
+358 50 557 7892

Hyödyllisiä linkkejä:

Häiriötilannerahoitus


Palvelumme yrityksille koronaepidemian aikana 

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi