Siirry sisältöön
Tiedote 06.10.2020

Posiosta Suomen ensimmäinen kestävä matkailualue

Posio on ensimmäisenä suomalaisena matkailualueena saanut Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finland –merkin. Viime vuonna lanseeratun vastuullisen matkailun ohjelman ensimmäiset yritysmerkit myönnettiin jo kesäkuussa, mutta Posion saama merkki on ensimmäinen kokonaisen matkailualueen tunnustus.

Yli puolet posiolaisista kansainvälisiä matkailijoita palvelevista yrityksistä on saanut Sustainable Travel Finland -merkin, mikä on yksi ohjelman matkailualueelle osoitetuista kriteereistä. Yhteensä kriteereitä on seitsemän: matkailualueen tulee muun muassa sitoutua kansallisiin kestävän matkailun periaatteisiin, tukea alueen yritysten kestävän kehityksen mukaisen toiminnan osaamisen kasvattamista, viestiä kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta monikanavaisesti, laatia päivitettävä kehityssuunnitelma ja tehdä nykytila-arvio matkailun kestävyydestä.

- Kriteeristö on laadittu kansainvälisiä kestävän kehityksen ohjelmia silmällä pitäen, mutta suomalaisille matkailutoimijoille soveltaen. Kriteeristön tavoitteena on varmistaa ekologisen, sosio-kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden ulottuvuuksien huomiointi ja näiden balanssi, ja samalla vastata vastuullisesti tuotettujen matkailuelämysten kysyntään. Tutkimukset osoittavat, että matkailupalveluita kuluttavat matkailijat vaativat yhä enemmän vastuullisia matkailuelämyksiä, joissa luonnon kuormitus on minimoitu ja paikalliskulttuurin ja –talouden hyödyt on maksimoitu, Business Finlandiin kuuluvan Visit Finlandin kestävän matkailun ohjelmapäällikkö Liisa Kokkarinen kertoo.

Kuusamon ja Rovaniemen välissä sijaitseva reilun 3 000 asukkaan Posio tunnetaan parhaiten Riisitunturista ja Pentikistä. Lapin suuriin matkailukeskuksiin verrattuna Posio on vielä melko tuntematon kohde, mutta siellä ei kaivatakaan isoja turistimassoja, vaan aitouden etsijöitä, ja matkailun kestävään kehittämiseen on sitouduttu sekä kunnassa että yksityisellä sektorilla.

Posiolaisissa matkailuyrityksissä on jo pitkään tehty vastuullista työtä. Esimerkiksi suurimman majoitusyrityksen Lomakeskus Himmerkin työvoimasta 90 prosenttia on paikallista ja ympärivuotista, ja eläinohjelmia tarjoavat yritykset Kota-Husky ja Ylitalon poromatkailu toimivat eläinten ehdoilla.

- Jokainen husky ja poro on kuin perheenjäsen. Sustainable Travel Finland -ohjelman myötä muutkin vastuullisuusteot, kuten energian ja veden säästö sekä lähiruoan osuuden lisääminen tulivat osaksi yritysten jokapäiväistä toimintaa, sanoo Posion matkailukoordinaattori ja matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Marja Hannula.

- Kunnan sitoutuminen on välttämätöntä, koska kestävä matkailu edellyttää investointeja. Sustainable Travel Finland -ohjelmaan sitoutuminen ja matkailukohdemerkin saaminen ensimmäisenä alueena Suomessa on vaatinut yrittäjiltä ja kunnalta rohkeita päätöksiä, Hannula jatkaa.

Sitoutumisesta kertoo myös, että Posio valittiin juuri mukaan myös maailmanlaajuiselle sadan parhaan kestävyyteen tähtäävän matkailukohteen listalle. 2020 Sustainable Destinations Top 100 -listalle pääsystä kilpailivat matkailukohteet, joita kehitetään määrätietoisesti kohti kestävyyttä.

Posiolla toimivista matkailuyrityksistä Sustainable Travel Finland -merkin ovat jo saaneet Hotelli Kirikeskus, Oiva Tour, Ylitalon Poromatkailu, Kota-Husky, Posioutdoors Oy, Naali Lodge, Adventure Apes, ravintola Tapio, Holiday village Himmerki sekä Kulttuurikeskus Pentik-mäki Posio.

- Sustainable Travel Finland -ohjelma toi tekemiseemme lisää suunnitelmallisuutta ja paljon uutta tietoa. Eläinten hyvinvointi on aina ollut lähtökohta kaikelle tekemisellemme, emmekä käytä moottorikelkkoja safareilla, sanoo Kota-Huskyn omistaja ja Posion matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Lauri Sassali.

- Kestävään matkailuun panostaminen on lisännyt yrittäjien välistä yhteistyötä, mikä on todella hienoa. Posiolla on nyt matkailuketjuja majoituksesta koira-ajeluihin ja kalastukseen, joissa vastuullinen tekeminen on lähtökohtana. Visit Finlandin matkailukohdemerkki on meille hieno virstanpylväs, Sassali jatkaa.

Lisätietoja medialle:

Liisa Kokkarinen, Manager, Regional Partnerships.
Visit Finland | Business Finland
liisa.kokkarinen (at) businessfinland.fi, 050 505 1723

Marja Hannula, Travel Coordinator and Managing Director of Posio Travel
marja.hannula (at) posio.fi, 040 8012 229

Heli Hemgård, Communications Manager.
Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard (at) businessfinland.fi, 040 901 5219

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 750 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi