Siirry sisältöön
Tiedote 21.04.2020

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää tarkastuksen Business Finlandin myöntämästä koronahäiriötilanteen rahoituksesta

TEM käynnistää tarkastuksen Business Finlandin häiriötilanteen rahoituksesta. Business Finlandin häiriörahoitukseen liittyvää valmistelu- ja päätöksentekoprosessia tarkastellaan koko ajan auditoinnein ja pistokokein.

Lain mukaan Business Finlandin rahoitus kohdistuu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Häiriötilannerahoituksessa kehittäminen voi olla hyvin käytännönläheistä, jos se on yrityksen liiketoiminnalle tai toimintatavoille jotain uutta. Lain mukaan Business Finlandin rahoituksella ei esimerkiksi voi korvata menetetystä myynnistä aiheutuneita tappioita.

Business Finlandin avustusvaltuus on tarkoitettu uusien liiketoimintojen selvittämiseen ja kehittämiseen poikkeusoloissa. Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.

”Tavoitteenamme on tässä erittäin haastavassa tilanteessa käsitellä rahoitushakemukset nopeasti, jotta yritykset saavat apua. Olemme tiedostaneet nopean käsittelyn aiheuttaman riskin ja seuraamme tarkasti, että rahoituskäsittelymme on laadukasta, luotettavaa ja laillista. Pidämme lisätarkastusta hyvänä asiana, ja olemme myös itse suorittaneet jatkuvaa valvontaa”, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.

Business Finlandin häiriörahoitukseen liittyvää valmistelu- ja päätöksentekoprosessia tarkastellaan auditoinnein ja pistokokein. Tämän lisäksi suoritamme myös päättyneisiin projekteihin tarkastuksia. Päätökset tehdään esittelystä, eli vähintään kaksi henkilöä osallistuu jokaisen päätöksen valmisteluun ja tekoon.

Hakemuksen käsittelyn aikana tarkastamme hakijana olevan yritykset taloustiedot tarkasti käyttäen yrityksen viimeistä vahvistettua tilinpäätöstä sekä hyödyntäen tiedonvaihtoa viranomaisten kuten verottajan kanssa. Rahoituspäätöksen pohjana on myös yrityksen itse meille ilmoittamia tietoja.

”Myös häiriörahoituksen loppuraportit ja kustannukset tarkastetaan ja projekteihin suunnataan erillisiä tarkastuksia myös projektin päättymisen jälkeen”, sanoo Kopola.

Lue lisää Business Finlandin rahoitusperiaatteista ja päätöksenteosta

 

Lisätietoja medialle:

Viestintäjohtaja Tomi Korhonen, Business Finland
tomi.korhonen (at) businessfinland.fi
050 4499 575

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi