Siirry sisältöön
Tiedote 28.01.2020

Visit Finland etsii opettajia onnellisuuskouluun

Kuva: Harri Tarvainen

Suomen matkailua edistävä Visit Finland perustaa ensi kesänä Happiness School of Finland -onnellisuuskoulun, jossa matkailijoille opetetaan suomalaista luonnonläheistä elämäntapaa ja onnellisuustaitoja. Koulun rehtorina toimii suomalainen naparetkeilijä Poppis Suomela – nyt kouluun haetaan opettajia.

YK:n vertailussa* Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kaksi kertaa peräkkäin ja Suomessa on myös yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Onnellisuuskoulu yhdistää nämä kaksi vahvuutta ja tuo esiin Suomen vetovoimatekijöitä matkailumaana.

- Viime vuoden maailmanlaajuinen Rent a Finn -kampanja onnellisuusoppaineen oli todella onnistunut. Tänä vuonna onnellisuusteema jatkuu, kun perustamme Porvoon Emäsaloon kymmenen päivän ajaksi onnellisuuskoulun kansainvälisille matkailijoille, Business Finlandin kansainvälisen matkailun edistämisestä vastaavan yksikön johtaja Paavo Virkkunen kertoo.

Pääaineena onnellisuus

Happiness School of Finland etsii nyt opettajia ohjaamaan matkailijoita onnellisuuden lähteille. Opettajaksi voi hakea kuka tahansa, jolla on hyvä englanninkielen taito. Arvostamme osaamista valmentamisesta tai opettamisesta.

Onnellisuuskoulussa tarjoillaan ilmiöpohjaista oppimista: sisältöjä ja elämyksiä, jotka liittyvät hyvinvointiin, suomalaiseen elämäntapaan, luontoon ja kulttuuriin. Koulun lopullinen opetussuunnitelma muotoutuu valittujen opettajien osaamisen mukaan.

- Etsimme opettajiksi inspiroivia ja innostuneita henkilöitä. Matkailijat pääsevät opiskelemaan tuttuja kouluaineita hyvin käytännönläheisesti, suomalaisella twistillä. Esimerkiksi kotitaloustunnilla voidaan loimuttaa lohta, liikuntatunneilla soudella merellä ja käsityötunneilla perehtyä vihdan tekoon. Onnellisuuskoulu vastaa hyvinvointimatkailun ja paikallisen elämän matkailun trendeihin, Visit Finlandin School of Happiness -kampanjan markkinointivastaava Mervi Holmén sanoo.

Opettajien haku on käynnissä Happiness School of Finland -verkkosivuilla, ulkomaisille matkailijoille kohdistettu kansainvälinen markkinointikampanja käynnistyy maaliskuussa ja valittujen matkailijoiden vierailut toteutetaan elokuussa.

***

Happiness School of Finland lyhyesti

  • Happiness School of Finland on Porvoon Emäsaloon Visit Finlandin perustama onnellisuuskoulu, jossa matkailijoille esitellään suomalaista luonnonläheistä elämäntapaa ja onnellisuustaitoja sekä Suomen vahvuustekijöitä matkakohteena.
  • Koulu on avoinna kymmenen päivää heinä-elokuussa 2020.
  • Kouluun haetaan rehtori Poppis Suomelan lisäksi myös opettajia.
  • Opettajaksi voi hakea 28.1.–9.2.2020 osoitteessa  https://schoolofhappinessfinland.com. Hakuvideossa pyydetään henkilöesittelyn lisäksi kertomaan opetettavat aihealue/aihealueet (liittyen teemoihin: hyvinvointi, suomalainen elämäntapa, luonto tai kulttuuri) sekä idea oppitunnin/oppituntien kulusta.
  • Yksittäisen opettajan osuus kestää arviolta 1–10 päivää. Valittujen opettajien aikataulutoiveet pyritään huomioimaan lukujärjestystä rakennettaessa.
  • Opettajille maksetaan korvaus onnellisuuskoulussa opettamisesta.
  • Kansainvälisillä matkailijoilla on mahdollisuus hakea Happiness School of Finland -kouluun 16.3.2020 alkaen. Elokuun onnellisuuskoulu on ensimmäinen Happiness School of Finland -koulun avaus.
  • Lisätietoja ja haku osoitteessa  https://schoolofhappinessfinland.com

*UN World Happiness Report 2018 http://worldhappiness.report/ed/2018/

Lisää kuvia.

Lisätietoja medialle:

Mervi Holmén, Marketing Communications Manager
Visit Finland | Business Finland
mervi.holmen (at) businessfinland.fi, 040 089 2488

Paavo Virkkunen, Executive Director
Travel & Head of Visit Finland | Business Finland
paavo.virkkunen (at) businessfinland.fi, 040 7666 355

Heli Hemgård, Communications Manager
Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard (at) businessfinland.fi, 040 901 5219

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi