Australiassa toimii reilut 40 suomalaisen yrityksen tytäryritystä ja yli 120 suomalaista brändiä. Suomalaisyritykset ovat voineet hyödyntää Business Finlandin kansainvälisen verkoston palveluita Australian Sydneyssä kahden vuoden ajan. Muita uusia toimistoja on Casablancassa Marokossa, Torontossa Kanadassa, Pariisissa Ranskassa ja Berliinissä Saksassa.
Suomen tärkeimpiä vientimaita ovat edelleen Saksa, Ruotsi, Yhdysvallat, Alankomaat, Kiina ja Venäjä. Vientipotentiaalia etsitään nyt uusilta alueilta. Viime aikoina vienti on kasvanut jatkuvasti myös Australiaan.
– Australian markkina sopii erityisen hyvin suomalaisyrityksille, sanoo Business Finlandin Senior Advisor Eero Toivainen. Australiassa toimii reilut 40 suomalaisen yrityksen tytäryritystä ja yli 120 suomalaista brändiä.
– Australiassa on hyvin vähän paikallista kilpailua. Vain viisi prosenttia maan bruttokansantuotteesta tulee valmistavasta teollisuudesta. Suomessa vastaava luku on 30 prosenttia. Maassa suositaan länsimaista laatua, eikä siellä haluta ostaa esimerkiksi kiinalaista teknologiaa. Lisäksi maassa on 25 miljoonaa hyvin toimeentulevaa ihmistä ja yrityskulttuuri kuin Suomessa, Toivainen täydentää.
Business Finland auttaa suomalaisyrityksiä 42 maassa. Yritykset saavat niiltä apua esimerkiksi partnerien kartoittamiseen, myyntikanavan kehittämiseen tai markkinatutkimuksen tekemiseen sekä paikallisen yrityksen perustamiseen.
Viimeisten kahden vuoden aikana Business Finland on avannut uudet toimistot neljään eri maanosaan. Ne sijaitsevat Sydneyssä, Casablancassa, Torontossa, Pariisissa ja Berliinissä. Tämän lisäksi Business Finland on vahvistanut USA:n, Intian, Saksan ja UK:n toimipisteitä rekrytoimalla niihin lisää henkilöitä. USA:ssa verkosto vahvistui kahdesta kuuteen henkilöön vuoden 2018 jälkeen. Muissa mainituissa maissa on henkilölisäyksiä tullut kuhinkin kolme. Business Finlandin kotimaan toiminnoissa työskentelee ryhmä neuvonantajia, jotka auttavat yrityksiä markkinoiden priorisointiin liittyvissä kysymyksissä.
– Olemme tukeneet yrityksiä uusilla kohdemarkkinoilla ja paikantaneet lukuisia mahdollisuuksia yrityksille. Korona on lisännyt vaikeuskerrointa esimerkiksi paikallisten verkostojen rakentamiseen, toteaa Business Finlandissa kansainvälisistä verkostoista vastaava johtaja Risto Vuohelainen.
– Vienninedistämispalveluiden lisäksi osa uusista toimistoistamme tähtää myös investointien saamiseen ja Suomeen suuntautuvan matkailun lisäämiseen. Australian avulla olemme lisänneet verkostoomme uuden mantereen. Kaikissa maissa ei kuitenkaan palvelua ole. Esimerkiksi Afrikan toimipisteemme tukevat myös naapurimaihin suuntautuvaa vientitoimintaa.
Yksi Australiassa menestystä kasvattavista suomalaisyrityksistä on Quanturi, jonka sovellus ja laitteistot on kehitetty kuivaheinän palovaaran havaitsemiseen ja heinän laaduntarkkailuun.
– Olemme tänä vuonna tähdänneet juuri Australiaan, jossa maatalous on merkittävässä roolissa. Viime vuonna myynnistämme noin kahdeksan prosenttia tuli Australiasta, mutta tänä vuonna määrän odotetaan kasvavan. Tuotteellemme on maassa valtavat markkinat, Quanturin toimitusjohtaja Nadine Pesonen kertoo.
Business Finlandin suhteista on ollut iso apu Quanturin valloittaessa Australian markkinoita.
– Heidän suhteidensa avulla olemme tavanneet henkilöitä, joista olemme saaneet maahan hyviä liikekumppaneita. Ilman Business Finlandia olisi ollut liki mahdotonta tutustua ihmisiin, jotka elävät toisella puolella maapalloa, Pesonen sanoo.
Suomalainen ohjelmistoyritys RELEX Solutions sai keväällä asiakkaakseen australialaisen Colesin, jolla on noin 40 prosentin osuus maan päivittäistavarakaupasta.
– Prosessin aikana huomasimme, että suomalainen työkulttuuri ja asenne selvästi puhuttelevat paikallisia. Me toimitamme asiakkaillemme mitattavaa lisäarvoa ja teemme sen, minkä lupaamme – emmekä lupaa liikoja. Tältä pohjalta asiakassuhdetta ja yhteistyötä on hyvä lähteä kehittämään eteenpäin, Relexin Aasian ja Tyynenmeren asiakkuuksista ja operaatioista vastaava Jukka Uskonen kertoo.
Lue Relexin Australian markkinoista tänään julkaistu artikkeli ja kuuntele Jukka Uskosen haastattelu
RELEX Solutions: Näin suomalainen ohjelmistoyritys sai huippukaupan Australiassa
Eero Toivainen
Senior Advisor
Business Finland
puh. +61 451 343 379
eero.toivainen (at) businessfinland.fi
Nadine Pesonen
Toimitusjohtaja
Quanturi Oy
puh. 040 587 6976
nadine.pesonen (at) quanturi.com
Jukka Uskonen
Director, Operations & Alliances APAC
RELEX Solutions
puh. +65 9482 0740
jukka.uskonen (at) relexsolutions.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 680 asiantuntijaa 42 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi