Siirry sisältöön
Tiedote 21.09.2022

Vastuullinen matkailu on Kristiinankaupungin myyntivaltti

Kuva: Kristiinankaupunki / Kim Hammarberg

Reilun kuuden tuhannen asukkaan Kristiinankaupunki on panostanut vastuullisen matkailun kehittämiseen. Kaupungille myönnettiin toisena Suomessa Visit Finlandin matkailualueille tarkoitettu Sustainable Travel Finland -merkki. Reseptinä menestykseen ovat riittävät resurssit, pienen paikkakunnan yrittäjien tiivis yhteistyö ja yhteinen halu kehittää toimialaa.

Kristiinankaupunki oli toinen suomalainen matkailualue, joka sai Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finland (STF) -merkin, ensimmäinen myönnettiin Posiolle vuonna 2020. Yli puolet kristiinankaupunkilaisista kansainvälisiä matkailijoita palvelevista yrityksistä on saanut STF-yritysmerkin, mikä on yksi ohjelman matkailualueelle osoitetuista kriteereistä.

– Yhteensä kriteereitä on seitsemän: matkailualueen tulee muun muassa sitoutua kansallisiin kestävän matkailun periaatteisiin, tukea alueen yritysten kestävän kehityksen mukaisen toiminnan osaamisen kasvattamista, viestiä kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta monikanavaisesti ja laatia päivitettävä kehityssuunnitelma, rannikko- ja saaristoalueen suuraluevastaava Hanna Muoniovaara Visit Finlandilta kertoo.

Kuva: Kristiinankaupunki / Sanna Wallenius

Kristiinankaupungissa vastuullisen matkailun primus motorina toimivan hankevetäjä Janne Smedsin työajasta puolet on varattu vastuullisen matkailun edistämiseen.

– Tämä tärkeä työajan korvamerkintä on mahdollistanut sen, että voin käydä henkilökohtaisesti tapaamassa paikallisten yritysten edustajia ja auttamassa heitä esimerkiksi sertifiointityön kanssa. Toisinaan autan jopa käännöstöiden kanssa, jotta varmistamme aidon kaksikielisyyden. Teemme lisäksi matkailun kehittämisen tiimoilta tiivistä yhteistyötä Vaasan, Pietarsaaren ja Närpiön matkailuväen kanssa, Smeds kertoo.

Mukana Kristiinankaupungin vastuullisuustyössä on myös Camilla Stenholmin vanhaan Wihurin taloon perustama Eleonora Bed & Breakfast, kuuden huoneen majoitusliike, joka on suunniteltu alusta alkaen vastuullisuusnäkökulmat huomioiden.

– Meille ympäristö on tärkeä ja se näkyy kaikessa tekemisessämme aina roskien lajittelusta maalämpöjärjestelmään. Myös sosiaalinen vastuullisuus on meille tärkeää ja olemme esimerkiksi palkanneet yritykseemme ukrainalaisia työntekijöitä, toimitusjohtaja Camilla Stenholm kertoo.

Kuva: Eleonora Bed & Breakfast

Kristiinankaupungissa Sustainable Travel Finland -merkin saaneet matkailualan yritykset ovat: Cafe Tinka, Eleonora Bed & Breakfast, Hotelli Krepelin, Jungman Restaurant Café Bar ja Restaurang Crazy Cat. Janne Smedsin mukaan työ ei pääty tähän.

– Kristiinankaupungin perinteisillä syysmarkkinoilla palkitsemme ensimmäistä kertaa vuoden vastuullisen yrityksen. Toivottavasti kaupungille myönnetyn vastuullisuusmerkin ja palkinnon innostamina saamme mukaan vielä muitakin matkailualan yrityksiä, Smeds kommentoi.

Lisätietoja medialle:

Hanna Muoniovaara, Regional Partnership Manager
Visit Finland | Business Finland
hanna.muoniovaara (at) businessfinland.fi
040 350 9882

Heli Hemgård, Communications Manager
Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard (at) businessfinland.fi
040 901 5219

Janne Smeds, Projektledare
Kristinestads näringslivscentral
janne.smeds (at) krs.fi
040 588 3432

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi