Siirry sisältöön

Matkailu Kiinasta Suomeen

Kiinalaisten matkaohjelman pitää olla vaihteleva, heille on myös tärkeää, että aktiviteeteista ja nähtävyyksistä voi kertoa kotona ystäville ja tuttaville.

Miksi Kiina?

  • Kiina on maailman suurin matkailun lähtömarkkina sekä määrällisesti että kulutukseltaan.
  • Yöpymiset Kiinasta Suomeen ovat kasvaneet keskimääräisesti 15 % viime vuosina.
  • Kiina oli Suomen suurin kaukoliikenteen lähdemarkkina 2019.
  • Kiinalaisten matkailijoiden kulutus per/hlö on ollut suurin verrattuna muihin markkinoihin.
  • Koulutusmatkailu on erittäin potentiaalista ja lupaavaa Kiinan markkinoilta.

Suomen myyntivaltit Kiinassa

Suomen maine "Happiest Country in the World" on laajasti tunnettu ja kukapa ei sitä kuuluisaa onnellisuutta haluaisi kokea.

Kiinalaisen matkailijan vaikutelma Suomesta, sen valkoisesta puhtaasta lumesta yhdistettynä revontuliin on ehdottomasti elämys, jonka he haluavat kokea. Useat eri lumiaktiviteetit tarjoavat jännittävää hupia. Lisäksi lasikattoiset- ja erikoismajoitukset tarjoavat myös tietyn suomalaisuuden ja ainutlaatuisen kokemuksen.

Lapsuuden tarinat ja joulun juhla vaikuttavat vahvasti kiinalaisiin ja heidän haluunsa tavata se yksi ja oikea, todellinen joulupukki.

Kiinalaisille, jotka viettävät stressaavaa ja nopeaa elämäntapaa kotona, puhtaaseen luontoon meneminen on jotain rentouttavaa. He haluavat kokea marjojen ja yrttien poimintaa, jokamiehenoikeudet ja maailman puhtaimman ilman hengittämistä. Kokea lempeä tuuli ja auringon säteet kasvoilla veneessä keskellä järveä on monen unelma.

Kiinalaiset mieltävät, että terveelliset elämäntavat ovat Suomessa helposti saavutettavia, kuten esimerkiksi sauvakävely ja pyöräily tai vain puhtaimman ilman hengittäminen ja puhtaan veden juominen.

Pohjoismaisesta elämäntavasta ja muotoilusta on tullut trendikäs aihe Kiinassa, ja aasialaiseen tyyliin liittyvien erojen ja eksoottisuuden takia siihen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.

Kiinalaiset ovat hyvin tietoisia Suomesta erinomaisen koulutusjärjestelmän maana. Opiskele kuin onnellinen suomalainen ja koe paikallinen opiskelijaelämä yhdessä matkustamisen kanssa on ihanteellinen tapa kiinalaisille opiskelijoille tutustua paremmin Suomeen.

Suomi-Kiina-talviurheiluvuosi 2018 tarjosi jo tietoisuutta talviurheilun eduista, ja tulevien talviolympialaisten Peking 2022 tapahtumien myötä talviurheilu houkuttelee kiinalaisia matkailijoita kasvavassa määrin.

"Spiritually Finnish" -sarja sai suuren suosion Kiinassa. Suomella on paljon "Spiritually Finnish" -sarjasta tuttua tarjottavaa, kuten tilaa vaeltaa, pitää etäisyyttä toisistaan ja olla "sosiaalisesti hankala". Tässä voisi olla jotain, jota kiinalaiset matkailijat, jotka elävät suuressa väestötiheydessä, etsivät.

Suomi tunnetaan Kiinassa yhtenä maailman turvallisimmasta maista.

Visio vuosille 2023-2024

  • Vuosi 2023: Tavoite on säilyttää Suomen johtava asema Pohjoismaiden suosituimpana talvikohteena. Kerrotaan, mitä konkreettisia toimia Suomi tekee kestävän kehityksen hyväksi. Toimitaan edelläkävijänä matkailualan digitaalisten matkailualustojen integroinneissa. Yksi päätavoitteista on Suomen kesäkuvan vahvistaminen.
  • Vuosi 2024: Suomi on imagoltaan haluttu, kestävän kehityksen ja ympärivuotinen matkakohde Euroopassa kiinalaisille matkailijoille. Sen lisäksi Suomi on valtavirtainen terveysmatkailun kohde Euroopassa.

Toimenpiteet markkinalla

Alla olevasta näkymästä löytyy suunnitellut toimenpiteet Kiinan markkinalle.

Kiina markkinakatsaus

Markkinakatsaus sisältää viimeisimmät matkailuntrendit ja Visit Finlandin tulevaisuuden näkymät kyseisellä markkinalla. Englanninkielinen markkinakatsaus päivitetään kaksi kertaa vuodessa. Tutustu edustajamme laatimaan markkinakatsaukseen.

Markkinakatsaus lokakuu 2023

Kiinan markkinanäkymiä

Markkinanäkymiin on kerätty tilannekatsaus matkailun näkymistä Kiinassa. Englanninkielinen esitys on toukokuulta 2023.

Kiinan markkinanäkymiä

Digitaalisten jakelukanavien markkinaopas

Digitaalinen jakelukanava opas – Kiinan markkina

Lue lisää

Matkailun Pulssi

Verkkosivuillemme on rakennettu ajankohtaiskatsaus Matkailun Pulssi. Sivu sisältää uutisia, tilastoja, kuluttajien tunnelmia ja asiantuntijoidemme arvioita Visit Finlandin kohdemarkkinoista sekä tietoa tulevien lomasesonkien kysynnän kehityksestä ja varaustilanteesta.

Matkailun Pulssi

Lisätietoja

Ota yhteyttä Visit Finlandiin

yhteystiedot