Siirry sisältöön

Älykäs elinympäristö

Fiksu kaupunki -ohjelma toteutettiin 2013-2017.

Fiksu kaupunki

Ohjelma vahvisti kaupunkien ja yritysten välistä yhteistyötä mm. edistämällä kansainvälistä markkinapotentiaalia omaavia ratkaisuja kaupunkien tarpeisiin.

Ohjelman pääteemat olivat

  • Älykäs liikkuminen
  • Älykäs rakennus
  • Älykäs energia 
    sekä digitaalisuus edellä mainittujen teemojen mahdollistajana

Rakennettuun ympäristöön, energiajärjestelmiin, liikenteeseen ja palveluihin liittyen Suomessa on paljon huipputason osaamista, minkä pohjalta on hyvä rakentaa maailmanluokan tuotteita ja palveluita.

Fiksu kaupunki -ohjelma edisti yritysten ja kaupunkien kohtaamista, missä tavoitteena oli, että yritykset pääsevät kehittämään ja testaamaan tuotteitaan ja palveluitaan aidoissa ympäristöissä, käyttäjien kanssa.

Energia-toimialueella kehittäminen kohdistui erityisesti aurinkoenergiaan, älyverkkoihin, energian varastointiin sekä kaupunkeja kiinnostaviin kokonaisjärjestelmiin.

Älykkään rakentamisen osalta painopiste oli puolestaan rakennuksen tietomalleissa, energiatehokkuudessa ja kotiautomaatiossa.

Liikenteen ja liikkumisen alueella kehitystyö kohdistui mm. sähköiseen liikenteeseen sekä autonomisiin liikenneratkaisuihin.

Ohjelman loppuyhteenveto

Ohjelman rahoittamia yrityshankkeita
Ohjelman rahoittamia tutkimushankkeita
Ohjelman rahoittamia kaupunkikehityshankkeita

 

Aineistot

Ohjelman loppujulkaisu

smart solutions from finland -julkaisu

 

 

 

Teemakohtaiset julkaisut

Liikenne

Liikennealan testbed-koonnos: tietoa mielenkiintoisimmista suomalaisista testbedeistä ja yhteiskehittämisprojekteista niin maalla, merellä kuin ilmassakin.

Automaation tilannekatsaus 2016: katsaus itseohjautuvien autojen markkinoihin ja liiketoimintamahdollisuuksiin 

Automated Vehicle Symposium 2016: Summary of the main topics with related recommendations to Finland

Asuminen

Smart and connected homes: Key trends and opportunities 2016: asumiseen liittyvän globaalin markkinapotentiaalin sekä kuluttajakysynnän tarkastelu mm.  energian, terveyden ja hyvinvoinnin, viihteen, liikkumisen ja turvallisuuden teemoissa.

Messujulkaisut

Videototeutuksia

Ohjelmaan liittyviä videoita v.2015-2017

Tapahtumiin liittyvä aineisto

Alla on poimintoja erityisesti v.2016-2017 tapahtumien aineistoista. Lisää tapahtumakohtaisia aineistolinkkejä löytyy ohjelman loppuyhteenvedosta.

100 Lasissa! Smart city and environment, 12.12.2017, Helsinki Aineistot
Uutisia tapahtumasta:
Älykaupunkien kehityksessä kova vauhti Suomessa
Älykkäät ympäristöt ovat jo täällä

Barcelona Smart City Expo World Congress 14.-16.11.2017
Uutinen tapahtumasta:Nordics at Barcelona Smart City Expo: Together we are stronger!

D.Day for Smart Buildings 29.8.2017 Espoo Aineistot

Webinar: Rapidly Emerging Growth Opportunities in the USA’s Smart Energy Market 28.8.2017 Aineistot 

D.Day for Transport and Mobility Industries 20.6.2017 Espoo Aineistot

D.Day for Energy Industries 16.5.2017 Espoo Aineistot

Lämpöenergian varastointi 16.5.2017 Turku Aineistot

100 lasissa! Kohti fiksua kaupunkia 13.12.2016 Helsinki Aineistot

Ohjelman avausseminaari 28.8.2013, Helsinki Fiksu kaupunki - ohjelman esittely

Energia-alan kilpailut 

Fiksu energia -kilpailu 2014: Voittajana Finnoon laaja-alainen energiasuunnitelma

Energia-alan startup-kilpailun 2016 satoa  

Matkaraportit ja uutiset

 

Hankkeet

Kaikki ohjelmasta rahoitetut hankkeet

Tutkimushanke-esittelyt

EU:n rahoittamia smart city -hankkeita

Lisätietoja

Ohjelmapäällikkö

Karin Wikman

+358 50 5577 723
karin.wikman (at) businessfinland.fi