Siirry sisältöön

Tähtäimenä miljardiluokan bisnes

Business Finland nimittää kasvumoottoreiksi rahoittamiaan yli miljardin euron uuteen liiketoimintaan tähtääviä liiketoimintaekosysteemejä. Kasvumoottoreita toteutetaan yritysvetoisella yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja julkisten toimijoiden kumppanuusmallilla, jolla tavoitellaan ratkaisuja globaaleihin markkinamurroksiin ja luodaan uusia kasvualoja Suomeen.

Rahoitusta alustayhtiöiden pääomitukseen ja ekosysteemien orkestrointiin

Business Finland on rahoittanut kasvumoottoreita pääomalainoilla ja avustuksilla (orkestrointirahoitus).

Business Finlandin myöntövaltuutta kohdennetaan valtion talousarviossa tutkimus- ja kehitystoimintaan, mikä vähentää rahoituksen käyttömahdollisuuksia muihin tarkoituksiin. Tämän vuoksi uusien kasvumoottorien rahoittaminen on toistaiseksi lopetettu. Käynnissä olevien kasvumoottorien ekosysteemeihin liittyviä tutkimus- ja kehittämisprojekteja rahoitetaan edelleen.

Kasvu-
moottorit

Kasvumoottori Alustayhtiö tai orkestraattori Kasvumoottorin saama rahoitus
Reaaliaikainen yhteistyö liiketoimintakriittisissä web-sovelluksissa Vaadin Pääomalaina
Digitaalinen ja datapohjainen luovan talouden ekosysteemi Open Creative Family in Music Pääomalaina
Maailmanlaajuisten muovisaasteiden ratkaiseminen meristä ja joista kestävällä liiketoimintamallilla Lamor Pääomalaina
Älyä satamien ja meriliikenteen toimintaan Awake.AI Pääomalaina
Tekoälyn markkinapaikka  Silo.AI Pääomalaina
Uusiutuvan energiatuotannon yhteiskuntakokoluokan demosta kansainväliseksi kokonaisratkaisujen toimittajaksi Flexens Pääomalaina
Platform of Trust Vastuu Group Pääomalaina
Internet of Locations Iceye Pääomalaina
Vedia Caas Vediafi Pääomalaina
OneSea DIMECC Orkestrointirahoitus
Baltic Offshore Wind Gaia Consulting Orkestrointirahoitus
CleverHealth Network HUS

Orkestrointirahoitus

4Recycling CLIC Innovation

Orkestrointirahoitus

Indoor Air Quality ecosystem Tamlink

Orkestrointirahoitus

GreenE2 CLIC Innovation

Orkestrointirahoitus

FInnish NUclear Expert Lifecycle Services FinNuclear

Orkestrointirahoitus

Team Renewable Arctic Gaia

Orkestrointirahoitus

Food Data Finland GS1 Finland

Orkestrointirahoitus

Finnish Additive Manufacturing Ecosystem FAME DIMECC

Orkestrointirahoitus

Ecosystem for Autonomous Mobility in Smart Spaces VAMOS DIMECC

Orkestrointirahoitus

DDE Digital Defence XD Solutions

Orkestrointirahoitus

Open Creative Ecosystem Hub Open Creative House

Orkestrointirahoitus