Siirry sisältöön

Vauhtia kansainväliseen kasvuun

Tempo-rahoitus on tarkoitettu alle 5-vuotiaille startup-yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea.

Rahoituksella yritys voi valmistella kansainvälistä kasvua hankkimalla palautetta potentiaalisilta asiakkailta sekä kartoittamalla tuotteen kysyntää ja toimivuutta kansainvälisillä markkinoilla.

Tempo-rahoituksen myöntäminen edellyttää, että yrityksellä on realistinen jatkosuunnitelma tutkimus- ja kehittämistoimenpiteistä, joilla idea viedään käytäntöön mikäli Tempon tulokset siihen rohkaisevat.

Tempo-rahoitus

Tempo-rahoitus on enintään 60 000 euroa. Business Finlandin rahoitus kattaa 75 prosenttia projektin kustannuksista, jotka voivat olla maksimissaan 80 000 euroa. Rahoitus on avustusta, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Maksamme rahoituspäätöksen jälkeen 70 prosenttia rahoituksesta ja loppuosan projektin loppuraportin yhteydessä.

Rahoitus on kilpailtua, ja jokainen vähimmäiskriteerit täyttänyt yritys ei automaattisesti saa rahoitusta. Business Finland arvioi aina päätöstä tehdessään yrityksen liiketoimintaa kokonaisuutena: kilpailuetua, t&k-toiminnan jatkosuunnitelmaa, kasvusuunnitelmaa, tiimiä ja rahoituksen riittävyyttä.

Mitä yritykseltäsi vaaditaan?
  • Konkreettinen idea innovatiiviseksi tuotteeksi, palveluksi tai liiketoimintakonseptiksi, joka eroaa kansainvälisillä markkinoilla nyt tarjolla olevista ratkaisuista
  • Yritykselläsi on realistinen jatkosuunnitelma tutkimus- ja kehittämistoimenpiteistä, joilla idea viedään käytäntöön, mikäli Tempon tulokset siihen rohkaisevat.
  • Oman pääoman ehtoista rahoitusta vähintään 30 000 euroa sekä varmistettu projektinaikainen kokonaisrahoitus
  • Vähintään 2 henkilön sitoutunut Suomessa työskentelevä tiimi

Katso videot ja tutustu Tempon kriteereihin ja hakemuksen yleisimpiin ongelmiin asiantuntijamme opastuksella.

 

 

Katso ohjeet Tempo-rahoituksen hakemiseen

Tee kartoitus ennen hakemuksen jättämistä

Vastaa yritystäsi koskeviin kysymyksiin ja saat heti tietää, onko Business Finland oikea taho tarjoamaan rahoitus- ja kansainvälistymispalveluita yrityksellesi. Kartoituksen tekemiseen menee 5-10 minuuttia ja sitä ei voi tehdä toisen yrityksen puolesta.

Tee kartoitus

Miten Business Finlandin rahoitus toimii?

1
Ennen kuin haet

Suunnittele projekti ja määrittele tavoitteet. Varmista oman rahoituksen riittävyys.

2
Hae rahoitusta

Lähetä hakemus asiointipalvelussa. Toimita pyydetyt lisätiedot.

3
Hyväksy rahoituspäätös

Business Finland arvioi hakemuksen ja ilmoittaa päätöksestä. Tutustu päätökseen, lue ehdot ja hyväksy päätös asiointipalvelussa.

4
Käytä rahoitus

Järjestä projektikirjanpito. Ilmoita mahdollisista muutoksista Business Finlandille.

5
Raportoi projekti

Raportoi toteutus ja kustannukset. Toimita pyydetyt lisätiedot raporttiin.