Tunnista 
mahdollisuudet

Kun Suomi kasvaa liian pieneksi, ajattele isosti

Arvioi oma potentiaalisi

Business Finlandin asiantuntija- ja rahoituspalveluiden avulla selvitätte ja testaatte liiketoimintanne mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla.

Tarjoamme monipuolisia palveluja liiketoiminnan kehittämiseen. Neuvomme yritystänne kansainvälisen kasvun alkuvaiheen kysymyksissä, kuten kansainvälistymisvalmiuksen arvioimisessa, kohdemarkkinoiden tunnistamisessa sekä yrityksesi liiketoiminta-alueen ja markkinan tuntevan asiantuntijan etsimisessä.

Rahoituksellamme voitte esimerkiksi testata uuden liiketoimintamallin tai konseptin toimivuutta, kehittää tiimiä ja vahvistaa kansainvälisen liiketoiminnan osaamista.

Yli sata asiantuntijaamme ympäri maailman tunnistavat suomalaisille yrityksille relevantteja liiketoimintamahdollisuuksia, konkreettisia myyntiliidejä, tulevaisuuden trendejä ja maakohtaista tietoa yhdessä ulkoministeriön kanssa. Lisäksi etsimme Business Finland -ohjelmien asiakkaille kohdistetusti markkinatietoa ja mahdollisuuksia.

Tutkimusorganisaatiot voivat hyödyntää rahoitustamme, kun ne yhdessä yritysten kanssa kehittävät uutta tutkimusideaa, varmistavat tutkimustavoitteen ja ratkaisumallin kysyntää sekä rakentavat yhteistyöverkostoa.

Market

Opportunities

Markkinamahdollisuuksia maailmalta

Market Opportunities -palvelussa on tarjolla suomalaisen pk-yrityksen liiketoiminnalle olennaista, markkinakohtaista tietoa niin konkreettisista kysyntätarpeista kuin pidemmän aikavälin markkinoiden muutosilmiöistä. Verkkopalvelussa oleva sisältö perustuu Team Finland -verkoston markkinatuntemukseen, asiantuntija- ja asiakashaastatteluihin sekä asiantuntijaselvityksiin. Business Finland, ulkoministeriö, Suomalais-Venäläinen Kauppakamari ja Opetushallitus koostavat yhdessä palvelun sisällön. Palvelu on maksuton.

Miten hyödynnän palvelua?

Käy sivustolla www.marketopportunities.fi ja tilaa itsellesi uutiskirje haluamistasi sisällöistä. Jos haluat tarttua mahdollisuuteen, saada lisätietoja ja osallistua esimerkiksi aiheeseen liittyviin koulutuksiin, ohjelmiin tai tilaisuuksiin – ota yhteyttä julkaisun yhteydessä olevaan asiantuntijaan ja pääset eteenpäin.
Market Opportunities -palvelussa on tarjolla:

Yksittäisten yritysten yhteydenottoja suomalaiseen tarjontaan liittyen, myyntiliidejä. Jos myyntiliidi kiinnostaa, otathan yhteyttä julkaisun yhteydessä mainittuun asiantuntijaan.

Tunnistettuja vientimahdollisuuksia maailmalta suomalaisille yrityksille. Jos kiinnostut mahdollisuudesta, otathan yhteyttä julkaisun yhteydessä olevaan Business Finlandin tai Ulkoministeriön asiantuntijaan

Future Watch -signaalit ja selvitykset tarjoavat yrityksille ennakointitietoa ja näkymiä kansainvälisestä liiketoiminnasta pidemmällä aikajänteellä. Missä menevät kilpailijat maailmalla ja missä ovat kiinnostavat benchmark-tapaukset? Tieto markkinamuutoksista haastaa yrityksiä arvioimaan kilpailukykytekijöitään ja auttavat suuntaamaan kehittämistyötään. Tuemme yritysten omaa strategiatyötä tarjoamalla ennakointitietoa ja mahdollisuuksia keskustella muuttuvasta toimintaympäristöstä ja mahdollisuuksista muiden yritysten ja sidosryhmien kanssa. 

Maakohtaista tietoa poliittisista, sosio-taloudellisista ja sääntelykehitykseen liittyvistä kysymyksistä sekä maan kehitykseen vaikuttavista uudistuksista.

Neuvonta ja sparraus

TARTU PARHAISIIN MAHDOLLISUUKSIIN

Business Finlandin neuvontapalvelut kattavat kansainvälistymisen eri osa-alueet asiakkaan tarpeiden ja kasvuvaiheen mukaan.

Tunnista mahdollisuudet -vaiheessa ammattilaisemme tyypillisesti antavat neuvoja seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia?
  • Miten vahvistaa kohdemarkkinaymmärrystä mahdollisten loppuasiakkaiden ja kumppanien kanssa?
  • Miten valita ja keskittyä yrityksellenne relevanteimpiin mahdollisuuksiin?
  • Mikä on yrityksenne valmius tarttua valittuihin mahdollisuuksiin?
  • Miten yksityiset asiantuntijat voivat tukea näitä toimintoja?
Ota seuraava askel

Tutustu, millaisia uusia mahdollisuuksia markkinoilta löytyy, ja ota yhteyttä tuttuun Business Finland asiantuntijaan.

Uusi asiakas? Katso täältä, miten tulla Business Finland asiakkaaksi.