COST

Tutkimusryhmien eurooppalaista yhteistyötä.

COST-toimet

COST-toimia (COST Actions) käynnistetään tutkijoiden esittämistä aiheista kaikilta tieteen ja teknologian aihealueilta poikkitieteellisyyttä ja verkostoitumista korostaen.

Tietoa 
COSTista

COST tarjoaa yhteistyön johtamisen kokous- ja sihteeristöpalveluja, korvaa kokousten osallistumiskuluja, rahoittaa nuorten tutkijoiden lyhytaikaisia vierailuja sekä tukee yhteisten tutkimustulosten julkistamista.

COST-toimiin osallistuvilla tutkimusryhmillä tulee olla kansallinen rahoitus omalle tutkimukselleen. Lisäksi hankkeissa on oltava osallistujia vähintään viidestä COST-toiminnan jäsenmaasta*.

COST-toiminnalla halutaan tukea erityisesti nuorten tutkijoiden ja uusien tutkimusryhmien verkostomaista yhteistyötä uusilla tieteen ja teknologian aihealueilla. Vaikka toiminta on Eurooppa-keskeistä, verkostoihin halutaan tutkimusryhmiä kaikkialta maailmasta.

Osallistumalla COST-toimiin saa viimeisintä tietoa omalta tutkimusalaltaan. COST on hyvä keino uusien tutkimusyhteyksien muodostamiseen ja jo toimivien kontaktien tiivistämiseen. Useat EU:n tutkimuksen puiteohjelmien hankkeiden konsortiot ovat muodostuneet COST-yhteistyön pohjalta.

Vuosittain käynnistetään noin 80 nelivuotista COST-hanketta. Hanke-ehdotuksia arvioidaan kahdesti vuodessa.

Toimintaa ohjaavat siihen liittyneiden maiden edustajat. COST-hankkeiden yhteistyön rahoitus tulee Euroopan unionin tutkimuksen puiteohjelmasta.

* COST-jäsenmaita ovat Euroopan unionin jäsenmaat, Bosnia-Hertsegovina, Islanti, Makedonia, Montenegro, Norja, Serbia, Sveitsi ja Turkki sekä Israel liitännäismaana.

COST-toimen perusteet

COST-toimen käynnistäminen

COST-toimia etsitään jatkuvalla haulla.

Hakemuksia tarkastellaan yleensä kahdesti vuodessa. Hakemuksessa tulee olla mukana organisaatioita vähintään seitsemästä maasta siten, että näistä on vähintään kolme COST-tavoiteosallistumismaista (COST Inclusiveness Target Countries, ITC). ITC-maiden vähimmäisvaatimus riippuu hakijamaiden kokonaismäärästä, ja siitä löytyy tarkemmin tietoa yleisestä COST-hakuohjeesta (Open Call SESA guidelines). Asiantuntija-arvioinnin jälkeen jäsenmaiden edustajista koostuva tieteellinen neuvottelukunta (Scientific Committee) laatii suosituksen, jonka pohjalta COSTin päättävä elin CSO (Committee of Senior Officials) hyväksyy toimet käynnistettäväksi.

Kun vähintään seitsemän COST-maata on ilmoittanut osallistuvansa toimeen, kutsutaan koolle toimen organisointikokous. Yleensä kokous pidetään 1–3 kuukauden kuluessa toimen hyväksynnästä. 

Johtoryhmän perustaminen

COST-toimen johtoryhmä (Management Committee, MC) muodostetaan siihen osallistuvien maiden edustajista, jotka ovat samalla yleensä toimen aihealueeseen liittyvien tutkimusryhmien vetäjinä omissa maissaan. Organisointikokouksessa valitaan johtoryhmän puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä toimen rahastonhoitaja. COST-tointa ehdottanut valitaan pääsääntöisesti johtoryhmän puheenjohtajaksi. Toimeen virallisesti liittyneiden maiden edustajat esiintyvät kokouksessa johtoryhmän jäseninä. Muut ovat tarkkailijoita.

Johtoryhmän jäsenten tulee edustaa kansallista tutkimustoimintaa toimen aihealueella. Toimeen osallistuva maa voi nimetä enintään kaksi jäsentä johtoryhmään. Jäsenet nimetään pääsääntöisesti eri tutkimusryhmistä. Jäsenille voidaan nimetä varahenkilöt. Hankkeelle myönnetyistä varoista korvataan jäsenten kokouskulut. Organisointikokouksen jälkeen johtoryhmän kokouksiin voivat osallistua vain sellaisten maiden edustajat, jotka ovat virallisesti liittyneet toimen osallistujiksi.

Varsinainen tutkimusyhteistyö toteutetaan työryhmissä (Working Group, WG), joiden vetäjien kokouskulut katetaan toimen varoista. Toimen johtoryhmä nimeää työryhmien jäsenet. 

Liittyminen mukaan

COST-maa voi liittyä COST-toimeen vuoden sisällä toimen hyväksymisestä, mikäli maassa on vähintään yksi tutkimusryhmä toimen aihealueella ja tämän ryhmän vetäjä haluaa osallistua toimen johtoryhmätyöskentelyyn. Kansallinen COST-yhdyshenkilö hoitaa liittymismuodollisuudet, jos perusvaatimukset liittyvän tutkimusryhmän osalta täyttyvät: 1) tutkimusryhmällä tulee olla tutkimustoimintaa toimen alueella, 2) tutkimusryhmällä tulee olla kansallista rahoitusta tutkimukselleen toimen ajan ja 3) toimeen osallistumisen tulee hyödyntää oman maan tutkimuksen kehittymistä.

COST-toimeen liittymistä tulee perustella kirjallisesti ohjeen mukaisesti.

Osallistujien tulee keskenään sopia COST-toimen kansallisesta organisoitumisesta, mikäli osallistujiksi haluavia on useita. Toimen johtoryhmän (Management Committee, MC) suomalaisjäsenet auttavat osallistumisen järjestelyissä.

Niihin COST-toimiin, joiden hyväksymisestä on kulunut yli vuosi, voi osallistua vain kyseisen toimen johtoryhmän suostumuksella. 

Ota yhteyttä

Suomen kansallinen COST-yhdyshenkilö
Heikki Uusi-Honko

Suomen CSO-edustaja ja kansallinen koordinaattori (CNC)
Business Finland
+358 50 5577 825
heikki.uusi-honko (at) businessfinland.fi

COST-yhdyshenkilö
Tuula Aarnio

Suomen CSO-edustaja
Suomen Akatemia
+358 2953 35146
tuula.aarnio (at) aka.fi