Siirry sisältöön
Tiedote 31.08.2021

Ulkomaisilla investoinneilla vauhtia alueiden kasvuun

Viimeisen viiden vuoden aikana uusia ulkomaisia investointeja on tullut Suomeen lähes 1400 kappaletta. Suuri osa niistä on tullut pääkaupunkiseudulle, mutta ulkomaiset investoijat ovat kiinnostuneita myös vahvoista alueellisista liiketoimintaekosysteemeistä, joista löytyy uniikkia osaamista.  

Eniten investointeja on sijoittunut kappalemääräisesti Uudellemaalle (noin 56 % kaikista investoinneista) viimeisen viiden vuoden aikana, mutta myös Pohjois-Pohjanmaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Keski-Suomi ja Satakunta ovat saaneet hyvän osan tulokkaista. Business Finlandiin kuuluva Invest in Finland edistääkin yhdessä aluekehitysyhteisöjen kanssa ulkomaisten investointien sijoittumista eri puolille Suomea.

– Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna on tyypillistä, että uudet ulkomaiset investoinnit tulevat pääkaupunkiseudulle, esimerkiksi hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden lähelle. Suomessa on kuitenkin alueittain vahvoja ekosysteemejä, jotka houkuttelevat ulkomaisia investointeja: Pohjois-Pohjanmaalla terveysteknologia, Varsinais-Suomessa cleantech-ala ja Satakunnassa kiertotalous, Invest in Finlandin asiantuntija Annabella Polo summaa.

Terveysteknologia houkuttaa alan yrityksiä Oulun seudulle

Pohjois-Pohjanmaalle syntynyt terveysteknologian ja hyvinvoinnin keskittymä on houkutellut investointeja Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Norjasta, Saksasta ja Japanista. Erityisesti Oulu houkuttelee terveysteknologian edelläkävijöitä ja siitä on tullut teeman yksi tärkeimmistä keskuksista Suomessa.

Esimerkiksi japanilaisen teknologiayhtiö Konica Minoltan Alankomaissa sijaitseva tytäryhtiö Konica Minolta Sensing Europe allekirjoitti viime vuonna sopimuksen suomalaisen hyperspektrikuvantamisratkaisuja tarjoavan Specim Spectral Imagingin ostamisesta. Konica Minolta rakentaa pohjaa Specimin kasvun ja globaalin laajentumisen seuraavalle vaiheelle.

Ruotsalainen Cellink AB puolestaan on tehnyt sopimuksen lääketieteellisen ja diagnostisen teollisuuden diagnostiikka-automaatioon ja kehittyneisiin robotiikkaratkaisuihin keskittyvän oululaisen Ginolis Oy:n kaikkien osakkeiden hankkimisesta.

Tieto- ja viestintätekniikan keskittymä Pirkanmaalla

Tampereelle on muutaman viime vuoden aikana sijoittunut useita tutkimus- ja tuotekehityskeskuksia. Alueella on vahvaa ICT- eli tieto- ja viestintätekniikka-alan, erityisesti kuvantamiseen keskittynyttä osaamista. Oman yksikkönsä kaupunkiin ovat tuoneet esimerkiksi kansainväliset yritykset Huawei, Xiaomi, Axon ja Microsoft. Investointeja alueelle on tullut Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Norjasta, Yhdysvalloista sekä Sveitsistä.

– Kiinalaisen Xiaomi Inc -yrityksen tytäryhtiö Xiaomi Finland Oy edustaa älypuhelimien tutkimus- ja kehitystyötä Tampereella. Microsoft puolestaan avasi vuosi sitten samassa kaupungissa uuden kehitysyksikkönsä. Tampereen kuvantamisen ekosysteemi perustettiin noin viisi vuotta sitten, ja siitä on tullut yksi johtavista kuvantamisteknologian keskittymistä maailmassa, Polo iloitsee.

Satakunnassa luodaan uusia ratkaisuja bio- ja kiertotalouteen

Satakunnassa teollinen valmistustoiminta on ollut pohjana uuden bio- ja kiertotalouden kehittämiselle. Kiertotalouden avulla teollisuuden sivuvirtoja pystytään hyödyntämään entistä paremmin esimerkiksi uusien raaka-aineiden muodossa, mikä vähentää uusien luonnonvarojen käytön tarvetta.

– Satakuntaan on tullut viime vuosina ulkomaisia investointeja Isosta-Britanniasta, Ruotsista ja Norjasta. Toimialoista kärkeen nousevat liike-elämän palvelut sekä bio- ja kiertotalous. Yksi uusista esimerkeistä Satakunnassa on australialaisten Critical Metalsin ja Neometalsin suunnittelema vanadiinin tuotantolaitos, jossa vanadiiniyhdisteitä otetaan talteen ilman, että tarvitaan uutta kaivos- tai rikastustoimintaa, Polo kertoo.

Kansainvälisten investointien houkuttelussa avainasemassa on seudun osaaminen ja keväällä julkaistu OECD:n tutkimus kehottaakin alueita panostamaan uniikin tarjonnan markkinointiin. Yleisesti kansainvälisten yritysten toiminnan laajentamista Suomeen puoltavat maamme vakaa liiketoimintaympäristö sekä osaava työvoima.

– Nämä investoinnit eivät tapahdu sattumalta, vaan ne ovat useiden vuosien projekteja, joissa asiantuntijoiden toimiva yhteistyö on kriittistä sekä alueellisella että kansallisella tasolla, Invest in Finlandin asiantuntija Annabella Polo toteaa.

Lisätietoja medialle

Annabella Polo, Senior Advisor
Invest in Finland | Business Finland  
annabella.polo (at) businessfinland.fi, 050 477 5176 

Heli Hemgård, Communications Manager
Finland Promotion Services | Business Finland 
heli.hemgard (at) businessfinland.fi, 040 901 5219 

Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi 

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 750 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi