Siirry sisältöön
Blogi 28.02.2022

Horisontti Euroopassa yhteistyö yli tieteenalarajojen kannattaa!

Horisontti Eurooppa -ohjelmassa on monitieteellisestä yhteistyöstä hyötyä. Eurooppaa koskettavat haasteet ovat niin suuret, että niitä ei yhden tieteenalan tai pelkästään tutkimuksen avulla voida ratkoa. Tarvitaan monitieteellistä ja sektorien välistä yhteistyötä Euroopan laajuisesti. Tämä vaatii, mutta myös antaa paljon, joten tähän haluamme kannustaa.
Kirjoittaja
Katja Marjanen

Science Advisor
Division of Social Sciences and Humanities Research
Academy of Finland

Erityisesti luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden välinen yhteistyö saatetaan kokea haastavaksi. Yritän esimerkin kautta avata sitä, mitä tämä Horisontti Euroopan hauissa voi tarkoittaa. Kansalaisturvallisuus-klusterissa on rikokseen ja terrorismiin liittyvä haku, joka sulkeutuu 23. marraskuuta, joten vielä on aikaa valmistautua hakuun. Ensisilmäyksellä voisi ajatella, että tässä kaivataan poliisien yhteistyötä ja siihen liittyvää innovointia, mutta haussa esitettyjä tavoitteita ei kuitenkaan voi saavuttaa yksin poliisivoimin. Tähän tarvitaan laajemmin sekä tietoteknistä että yhteiskuntatieteellistä osaamista siitä, miten väärä tieto leviää internetissä. Vaikka tässä ei suoraan rahoiteta tutkimusta, on kuitenkin tärkeää ottaa toimijoita mukaan, jotka ovat jo tutkineet vihapuheen leviämistä ja voivat tätä tietoa hyödyntää. Heidän tulee olla jo hakemusvaiheessa mukana, jotta hakemus on vakuuttava.

Eri alojen asiantuntijoita tarvitaan

Tämä on vain yksi esimerkki. Hakuja, joihin tarvitaan sekä niin sanottuja kovia tieteitä että humanististen ja yhteiskunnallisten tieteiden sekä kulttuurialan asiantuntijoita on paljon enemmän. Me Horisontti Euroopan NCP:t voimme olla avuksi niiden löytämisessä ja hakutekstien tulkitsemisessa. Koska puiteohjelma on laaja, löytyy täältä paljon mahdollisuuksia yhteistyölle, mutta myös paljon mahdollisuuksia hukkua informaatioon.

Ajankohtaisimmat tiedot avoinna olevista tai tulevista hauista löytyvät tietenkin komission Funding and Tenders -osallistujaportaalista. Sieltä voi hyvin eri hakukriteerein haarukoida itselleen relevantit SSHA-aloille liputetut haut.
Kun katsoo, miten ns. SSHA-integraatiossa on onnistuttu edellisessä puiteohjelmassa, Suomi on tilastossa häntäpään joukossa. Voit lukea lisää ja katsoa Suomen sijoittumista komission seurantaraportista. Ehkä juuri tässä piilee suomalaisten mahdollisuus parantaa onnistumistamme Horisontti Eurooppa -hauissa.

Ole mielellään meihin NCP:eihin yhteydessä. Me autamme sinua.

Katso NCP-yhteystiedot

National Contact Point (NCP) on Horisontti Euroopan temaattiselle kokonaisuudelle nimetty kansallinen yhteyshenkilö. Suomessa NCP-yhteyshenkilöt työskentelevät Business Finlandissa ja Suomen Akatemiassa. NCP tarjoaa maksutonta neuvontaa ja opastusta. Voit esimerkiksi saada tarkempaa tietoa työohjelmasta ja sen hauista sekä opastusta hakutekstien lukemiseen, budjetointiin, osallistumisehtoihin ja tarvittaviin sopimuksiin.