Siirry sisältöön
Case 17.10.2022

Pulsedeon: Business Finlandin tuki avasi tien Horisontti-projektien avainpeluriksi

– Yhteistyö Business Finlandin kanssa on vienyt meidän osaamisen sille tasolle, että olemme nyt kiinnostava partneri EU-projekteissa ja teollisille partnereille, sanoo Pulsedeonin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Jari Liimatainen.
Pulsedeon
  • Patenttisalkussa ratkaisuja, joiden avulla akuista voi tehdä tehokkaampia, pienempiä ja turvallisempia, ja niiden valmistus kuormittaa ympäristöä vähemmän
  • Väylä ensimmäiseen Horisontti-konsortioon avautui Business Finlandin Tempo-hankkeen kautta. Hyödyntänyt myös Business Finlandin t&k-rahoitusta ja sparraustukea Horisontti-rahoituksen hakemisessa.
  • Horisontti-konsortiotyöskentelyn tuloksena saavuttanut akkualan isojen toimijoiden luottamuksen

Pulsedeonin patenttisalkusta löytyy ratkaisuja, joiden avulla tulevaisuuden akuista tehdään nykyistä tehokkaampia, pienempiä ja turvallisempia, ja niiden valmistus kuormittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän. Tampereella ja Iissä toimivan, vuonna 2018 perustetun yhtiön teknologia on keskeisessä roolissa syksyllä 2022 alkaneissa akkualan Horisontti-projektissa.

– EU-kielellä puhutaan neljännen sukupolven akkuratkaisuista, missä käytetään litium metallianodeja ja kiinteitä elektrolyyttejä. Kehitämme akkuja, jotka pohjautuvat pulssilaserpinnoitukseen ja sitä tukeviin lähiteknologioihin, kertoo Pulsedeonin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Jari Liimatainen.

Yhteistyötä alan huippujen kanssa

Kolmen vuoden tehokkaan Horisontti-konsortiotyöskentelyn tuloksena Pulsedeon on saavuttanut akkualan isojen toimijoiden luottamuksen. Vuonna 2019 alkaneen LISA-projektin lisäksi yhtiö on nyt mukana kahdessa uudessa Horisontti-projektissa.

Horisontti-konsortioissa on autoyhtiöitä sekä akkujen ja kennojen tekijöitä. Projektien kautta olemme myös yhteydessä yli kymmenen huippuluokan tutkimuslaitoksen sekä useiden teollisten partnerien kanssa.

– Konsortioissa on autoyhtiöitä kuten Stellantis ja Renault sekä akkujen ja kennojen tekijöitä, joita ei Suomessa tällä hetkellä ole. Projektien kautta olemme myös yhteydessä yli kymmenen huippuluokan tutkimuslaitoksen sekä useiden teollisten partnerien kanssa, sanoo Liimatainen.

Pulsedeon on saanut aiemmin myös rahoituksen omalle Horisontti-tutkimusprojektille, jossa tavoitteena on skaalattavan tuotantomoduulin kehitys, rakentaminen ja validointi seuraavan sukupolven akkuratkaisuihin yhdessä erityisesti EU-alueen ja Yhdysvaltalaisten akkuyhtiöiden kanssa.

Business Finland tukee, sparraa ja avaa verkostoja

Väylä Pulsedeonin ensimmäiseen Horisontti-konsortioon avautui Business Finlandin Tempo-hankkeen kautta.
– Teimme Tempo-rahoituksella markkinatutkimusta, mihin liittyi myös pienten koenäytteiden lähettämistä asiakkaiden arvioitaviksi. Sen kautta pääsimme mukaan LISA-projektiin, josta olemme saaneet paljon hyviä partnereita ja prosessikokemuksia, sanoo Liimatainen.

Saimme hyviä kommentteja miten asiat kannattaa Horisontti-hakemuksessa kertoa, jotta viesti on selkeä ja arvioitsijat näkevät hankkeen hyödyt ja merkityksen.

Pulsedeon myös hyödynsi Business Finlandin sparraustukea valmistautuessa Horisontti-hakemuksen ratkaiseviin haastatteluihin, jotka pandemian vuoksi tehtiin etänä.

– Saimme hyviä kommentteja miten asiat kannattaa Horisontti-hakemuksessa kertoa, jotta viesti on selkeä ja arvioitsijat näkevät hankkeen hyödyt ja merkityksen.

EU-projektien rinnalla Pulsedeon on mukana kahdessa Business Finlandin rahoittamassa projektissa.

– Meille on tärkeää, että myös Suomeen syntyy korkealuokkaista tutkimusta, jossa kehitetään kansallista akkuteknologiaa, tulevaisuuden osaamista ja fasiliteetteja, sanoo Liimatainen.

Hankeportfoliosta ratkaisuja pilotoitavaksi

Monet akkuvalmistajat ja autojätit ovat ilmoittaneet, että uusia akkuratkaisuja tulee markkinoille vuosien 2025-2026 jälkeen. Pulsedeonin fokuksessa ovat ultraohuet litium metallianodit, korkean ionijohtavuuden kiinteät epäorgaaniset elektrolyytit ja erilaiset barrier ja buffer -kalvot, jotka ovat kriittisiä tulevaisuuden akkuratkaisuissa.

– Tavoite on, että hankeportfoliosta syntyy jo 2024–2025 kohtuullisen valmiita ratkaisuja ja meillä on ensimmäisen sukupolven teknologiaratkaisuja olemassa, joita kannattaa lähteä testaamaan täyden mittakaavan testausohjelmissa. Kukaan ei vielä tiedä mitkä ovat voittavia ratkaisuja. Pyrimme siihen, että meidän teknologia soveltuisi mahdollisimman moneen nyt tunnistettavissa olevaan akkukonseptiin. Teemme jo pilotointiyhteistyötä kahden Yhdysvalloissa pörssiin menneen akkuyhtiön kanssa sekä usean EU:ssa toimivan akkuja valmistavan suuryrityksen kanssa. Kumppaneita löytyy myös Etelä-Koreasta, Intiasta ja Kiinasta, toteaa Liimatainen.

Miten voisimme auttaa sinun yritystäsi Horisontti-asioissa? 

Teksti: Sami Sallinen
Kuvat: Pulsedeon