Siirry sisältöön
Uutinen 06.10.2022

Invest in Finland täytti 30 vuotta – Menestyksen salaisuus on luotettavuus

Mikä on Invest in Finlandin tapa tehdä asioita? Entä mitkä ovat IIF:n työkulttuurin rakennuspalikat? Viisi IIF:läistä kertoo ajastaan organisaatiossa – ja jakaa parhaat menestysreseptinsä.

Toni Mattila on Business Finlandin Sustainable Manufacturing Finland ‑ohjelman päällikkö. Hän toimi Invest in Finlandin sijoitusneuvontajohtajana vuosina 2013–2018. Mattilan päävastuualueita olivat suorien ulkomaisten sijoitusten edistäminen, neuvonta sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasiakkaiden asiakassuhteet.

– Keskityin erityisesti yrityksiin, jotka toimivat tieto- ja viestintäteknologian, datakeskusten tai elektroniikan parissa tai ICT-avusteisilla terveys- ja hyvinvointialoilla, hän kertoo.

Mattila toteaa, että Huawein T&K-keskuksen perustaminen Helsinkiin oli jälkikäteen katsottuna aikakauden kiistaton kohokohta. Viestintäteknologian jättiläinen teki 70 miljoonan euron investointinsa viiden vuoden aikana vuosina 2012–2017. Huippuluokan T&K-keskus nousi avainasemaan, kun Huawei tutki ja kehitti uusia teknologioita mobiililaitteisiin.

– Huawei aloitti toden teolla kehityksen, jossa kansainväliset huipputeknologian edelläkävijät turvautuvat Suomeen halutessaan tehostaa T&K-toimintaansa, Mattila sanoo.

Aivokapasiteetilla voittoon

Toni Mattila kiittelee suomalaista koulutusjärjestelmää siitä, että se on luonut perustan innovatiiviselle T&K-toiminnalle. Kun aivokapasiteettia on maassa saatavilla runsaasti, ulkomaiset suuryritykset huomaavat sen varmasti.

– Invest in Finland tarjoaa yrityksille erinomaista palvelua varmistamalla, että ne saavat perustamispäätöksensä tueksi kaiken tarvittavan tiedon.

Usein perustamisprojektit olivat pitkiä, ja niihin tarvittiin monta Suomen-vierailua, Mattila muistelee.

– Myös alueellisten yrityskehitysyhtiöiden asiantuntemuksella oli vierailujen aikana arvokas rooli yritysten saamisessa Suomeen, hän sanoo ja lisää, ettei menestys ole näissä tapauksissa koskaan vain yhden tai kahden henkilön ansiota.

Joustavaa toimintaa

Mattila kertoo Invest in Finlandin ajoistaan, että organisaatio oli kehittänyt ketterän toimintatavan, joka perustui avoimuuteen, rehellisyyteen ja joustavuuteen.

– Koska halusimme olla nopeita, pystyimme esimerkiksi tarjoamaan oikotien erittäin vaikuttaville menestystarinoille. Samanlainen oikotie luotiin myöhemmin kansainvälisten startup-yritysten avainhenkilöille.

Mattila muistelee Invest in Finland ‑vuosiaan erityisen mielellään ja ylpeänä.

– Markkinoimme Suomea asiakkaillemme ympäristössä, jossa kaikki todella tukivat toisiaan. Kohtasimme yhdessä työn ylä- ja alamäet erittäin ammattimaisesti ja järjestelmällisesti.

Innovaatioiden maata luomassa

Arto Pussinen on Business Finlandin teollisuus-, ICT- ja digitalisaatiojohtaja. Vuosina 2015–2020 hän työskenteli vastaavassa tehtävässä Invest in Finlandissa levittämässä sanaa teknologia-Suomesta parhaille ulkomaisille yrityksille.

– Se oli haastavaa aikaa, koska Nokia ei ollut enää samanlainen iso tekijä kuin aiemmin ja kaikki tuntuivat lähinnä kompuroivan, hän muistelee.

– Myönteistä oli, että työmarkkinoille tuli paljon lahjakkaita työntekijöitä ja kansainväliset yritykset olivat luonnollisesti kiinnostuneita rekrytoimaan heitä.

Tuolloin suuryritykset vierailivat Suomessa usein, ja Pussinen isännöi monia näistä tiedonkeruumatkoista. Suomen maine pohjoisen teknologian suurvaltana oli jo melko vakiintunut, mutta välillä kävijät kuitenkin yllättyivät. Pussinen kertoo erään espanjalaisen suuryrityksen teknologiajohtajasta, joka vieraili Oulussa, Pohjois-Suomen innovatiivisessa teknologiakeskuksessa.

– Teknologiajohtaja tapasi oululaisia yrityksiä ja muita tahoja. Kun suuntasimme takaisin lentokentälle, hän totesi päätään puistellen, että koko kaupunkihan on kuin yksi iso teknologiayliopiston kampus, kaikkialla on silkkaa tekniikkaa, Pussinen muistelee hymyillen.

Kuumaa ja kylmää

Toinen Ouluun sijoittuva tarina kertoo erään eteläkorealaisen teknologiajätin ylimmän johdon isännöimisestä ja siitä, kuinka heidät vietiin – totta kai – saunaan.

– Aluksi vieraat empivät, mutta lopulta emme enää saaneet heitä ulos saunasta.

Vieraat myös uivat paikallisessa Oulujoessa niin antaumuksellisesti, että isännät huolestuivat heidän turvallisuudestaan.

– Oli elokuu eikä joen vesi ollut varsinaisesti lämmintä.

Pussinen nautti työstään Invest in Finlandissa, suurelta osin mahtavan IIF-tiimin ansiosta.

– Invest in Finlandin työkulttuurissa tuntui olevan kyse innovatiivisuudesta ja siitä, että asiakkaille etsittiin pikaisesti oikeat ratkaisut, hän sanoo.

– Kaikki tiimin jäsenet ajattelivat samoin, joten pystyimme tarvittaessa tekemään päätöksiä nopeasti ja olemaan tehokkaita.

Hi-tech-taivas

Invest in Finlandin asiantuntija Kaija Laitinen on työskennellyt organisaatiossa 18 vuotta – ja nähnyt, miten Suomi on matkan varrella kasvattanut paljon mainettaan. Suomi on alkanut nousta kärkisijoille erilaisissa selvityksissä ja tutkimuksissa, jotka mittaavat lähes kaikkea onnellisuudesta yhteiskunnan vakauteen tai ICT-taitoihin. Tämän ansiosta suuryritykset ympäri maailmaa ovat alkaneet kiinnittää Suomeen huomiota.

– Aiemmin Suomea ei välttämättä edes harkittu, koska toimintaympäristömme potentiaalia ei tunnettu. Nyt Suomi näyttää entistä useammin olevan hi-tech-toimintoja ja innovaatioita suunnittelevien yritysten listalla, Laitinen sanoo.

Parasta mahdollista tukea

Invest in Finlandin työ on kuitenkin pysynyt pitkälti samana: se auttaa monin eri tavoin kansainvälisiä yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita sijoittumaan Suomeen. Laitinen huomauttaa, että 360 asteen palvelupaketti tarjoaa kattavasti tukea kaikissa investointiprojektin vaiheissa.

– Liiketoimintapäätökset pyörivät usein teknisten ja taloudellisten asioiden ympärillä, se on itsestään selvää, mutta olemme ylpeitä myös kansallisen verkostomme tarjoamista pehmeän laskun palveluista yrityksille. Sujuva yhteistyö kaupunkien kanssa onkin erittäin tärkeää.

Kun maailmat törmäävät

Muistellessaan vajaata kahta vuosikymmentään Invest in Finlandissa Laitinen mainitsee vielä yhden ainutlaatuisen myyntivaltin, joka Suomella on tarjottavanaan.

– Olen huomannut, että Suomen innovaatioympäristö, jossa yritysmaailma ja akateeminen maailma kohtaavat saavuttaakseen parhaan tuloksen, on varsin ainutlaatuinen. Se kiinnostaa yrityksiä.

Viime kädessä Invest in Finlandin menestyksen salaisuus on luotettavuus.

– Tuotamme asiakkaillemme objektiivista tietoa, johon he voivat aina luottaa. Nykypäivän suorien ulkomaisten sijoitusten maailmassa se ei aina ole itsestään selvää.

Digitaalista kilpailukykyä

Kirsi Kokko on Business Finlandin Digital Trust Finland ‑ohjelman johtaja. Hänen edellinen työnsä Invest in Finlandissa sijoittui vuosiin 2015–2017. Silloin hän palveli asiantuntijana ja paikallisena tiimipäällikkönä ja auttoi muun muassa kansainvälisiä ICT-alan asiakkaita liiketoiminnan aloittamisessa Suomessa. Nyt Kokko työskentelee muun muassa kyberturvallisuuden, yleisen turvallisuuden ja kriittisten viestintäverkkojen sekä finanssiteknologian parissa. Hän kuitenkin kokee, että suorien ulkomaisten investointien houkuttelu Suomeen on edelleen olennainen osa hänen työtään.

– Toimintojen perustaminen ja investointien saaminen Suomeen ovat tärkeitä myös Digital Trust Finlandissa. Voimme esimerkiksi tutustuttaa kansainvälisen kyberturvallisuuteen keskittyvän yrityksen Suomen kyberekosysteemiin ja katsoa, löytyykö sille yhteistyökumppaneita, Kokko kertoo.

Avoimin silmin ja avoimin mielin

Kokko toteaa vuosistaan IIF:ssä, että asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen oli aina ensiarvoisen tärkeää.

– Joskus asiakkaan painopiste muuttui matkan varrella, jolloin meidän piti sopeutua nopeasti. Asiakas saattoi esimerkiksi alun perin kysellä Suomen meriekosysteemistä ja sitten keskittyäkin kriittisiin viestintäverkkoihin", hän toteaa.

Asiakkaan tarpeisiin vastaamisessa kotipesän tunteminen on kaiken a ja o.

– Minusta tuntuu, että IIF:n väki on aina todella asiantuntevaa – ja jos he eivät tiedä jotain, he ottavat pian selvää.

Joka päivä jotain uutta

Hanna Lankinen on Invest in Finlandin terveys- ja matkailutoimialojen johtaja, ja hän aloitti IIF-matkansa jo vuonna 2010. Hän kertoo, ettei kahta samanlaista päivää ole ollut:

– On erittäin palkitsevaa olla mukana tunnistamassa mielenkiintoisia liiketoimintamahdollisuuksia asiakkaille ja ratkaisemassa heidän mahdollisia ongelmiaan, niin suuria kuin pieniä.

Lisäksi Lankinen puhuu lämpimästi yhteistyöstä suomalaisten kaupunkien ja alueiden kanssa:

– Suorissa ulkomaisissa sijoituksissa yhteisöillä on ratkaiseva rooli. Meillä onkin ollut onni saada tehdä läheistä yhteistyötä kaupunkien ja alueiden kanssa.

Nousu jatkuu

Viimeisen 12 vuoden aikana Suomen kansainvälinen profiili ja tunnettuus on ilmiselvästi parantunut. Esimerkiksi suomalaiset hi-tech-yritykset ja ekosysteemit ovat hankkineet itselleen paljon mainetta.

– Myös hallituksen sitoutuminen koulutuksen ja T&K-toiminnan parantamiseen on huomattu ulkomailla, Lankinen uskoo.

Tutustu Invest in Finlandiin