Maksuton Sustainable Travel Finland (STF) tarjoaa yrityksille kestävän matkailun kehittämisen työkalupakin, jonka avulla kestävien toimenpiteiden ja valintojen omaksuminen yrityksen arkeen helpottuu. Ohjelman puitteissa yritys voi suorittaa kestävän matkailun kehittämispolun, jossa se dokumentoi vastuullisuustekojaan Visit Finlandin verkkoalustalle. Kaikki vaiheet hyväksytysti suorittanut yritys saa käyttöönsä STF-merkin, jolla viestitään kansainvälisille matkailijoille ja matkailutoimialalle kestävästä toiminnasta.
Hawkhill oli yksi ensimmäisistä yrityksistä, jotka suorittivat ohjelman sen lanseerauksen jälkeen vuonna 2020.
– Ohjelma on auttanut meitä huomioimaan vastuullisuuden laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Työkalupakkiin kuuluu muun muassa koulutuksia sekä kestävän matkailun e-opas, jossa painotetaan ilmastonäkökulmien lisäksi esimerkiksi sosiaalisen vastuullisuuden, inklusiivisuuden ja esteettömyyden näkökulmia, sanoo Hawkhillin yrittäjä Annu Huotari.
Annu Huotarin mukaan yrityksen vastuullisuusteoista viestiminen on uskottavampaa, kun vaikutukset ovat mitattavissa ja virallisen tahon todentamia.
Huotarin mukaan korona-aika herätti viimeisetkin suomalaiset kiinnittämään huomioita kestävyyden teemoihin. Yrityksellä on myös iso asiakaskunta Keski-Euroopassa, jossa vastuullisuus on perinteisesti ohjannut matkailualan asiakkaiden valintoja.
–Yrityksen vastuullisuusteoista viestiminen on uskottavampaa, kun vaikutukset ovat mitattavissa ja virallisen tahon todentamia. Yhä useampi asiakas valitsee STF-merkinnän saaneen ja vastuullisen yrityksen. Tuommekin nettisivuillamme laajasti esiin vastuullisuuden eri teemoja, Huotari kertoo.
Hawkhill valitsi vastuullisuuden yhdeksi tärkeimmäksi arvokseen jo vuonna 2019, jonka jälkeen yritys on aktiivisesti kehittänyt toimintaansa esimerkiksi vähemmän päästöjä synnyttävään suuntaan. Kunnianhimoisena tavoitteena on tehdä toiminnasta hiilinegatiivista omin toimin ja ajan myötä kompensoida kaikki yrityksen päästöt perustamisvuodesta 1963 lähtien.
Yritys on tehnyt tiiviisti yhteistyötä Business Finlandiin kuuluvan Visit Finlandin kanssa.
– Saimme paljon hyviä käytännön vinkkejä, ja toisaalta Visit Finland on ottanut meiltä tulevia kehitysehdotuksia huomioon. Teemme mielellämme aktiivisesti yhteistyötä myös tulevaisuudessa ja haluamme omalla esimerkillämme olla kehittämässä Suomea maailman vastuullisimmaksi matkailukohteeksi, Huotari kertoo.
Visit Finlandin suuraluepäällikön Hanna Muoniovaaran mukaan matkailijat kiinnittävät yhä enemmän huomioita matkakohteiden vastuullisuuteen. Suomalaiset yritykset voivat hyötyä tästä tuomalla vastuullisuusteemoja vahvemmin esiin omassa toiminnassaan ja viestinnässään.
– Vastuullisuusteot ja viestintä näkyvät yrityksissä lisääntyneenä myyntinä. STF-merkin avulla Visit Finland auttaa yrityksiä kehittämään toimintaansa jatkuvasti vastuullisempaan suuntaan. Järjestämme aiheesta esimerkiksi erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, Muoniovaara sanoo.
STF-merkin suorittaneet yritykset listataan myös Visit Finlandin nettisivuilla, ja Visit Finland järjestää erityisesti merkin suorittaneille tarkoitettuja myyntitapahtumia.
– Suomalaiset matkailualan yritykset ovat maailman kärkeä vastuullisuusteemojen saralla. Visit Finland tuo aktiivisesti tätä osaamista esiin esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa ympäri maailmaa, Muoniovaara sanoo.
Tutustu Visit Finlandin vastuullisuussivuihin