Visit Finland on lopettanut kaiken matkailumarkkinoinnin Venäjällä, eikä sillä enää ole Venäjällä edustajaa. Visit Finland hakee kasvua nykyisiltä kohdemarkkinoilta.
Visit Finland keskeytti kaiken matkailumarkkinoinnin Venäjällä sen hyökättyä Ukrainaan helmikuun lopussa. Nyt kaikki toiminta Venäjällä on lopetettu, eikä Visit Finlandilla ole enää omaa edustajaa markkinalla.
– Tilanteen kehittymistä on seurattu tarkasti ja olemme viimeisten viikkojen aikana pohtineet eri toimintamahdollisuuksia. Valitettavasti totesimme, että tilanne ei tule kehittymään siten, että matkailumarkkinointia Venäjällä olisi järkevä jatkaa lyhyellä tai edes keskipitkällä aikavälillä, Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari kertoo.
Ainakaan toistaiseksi Visit Finland ei tule avaamaan uusia markkinoita Venäjän korvaamiseksi, vaan keskittyy vahvistamaan jo valittujen kohdemarkkinoiden toimenpiteitä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
– Venäjän myynti- ja markkinointitoimenpiteet ovat viimeiset kaksi vuotta olleet koronapandemiasta johtuen rajalliset, joten toimintojen lopettaminen Venäjällä ei tuo merkittäviä muutoksia tämän vuoden suunnitelmiin, Hietasaari jatkaa.
Venäjän matkailumarkkinan hiipuminen aiheuttaa suuria menetyksiä erityisesti Itä-Suomessa. Venäläisten matkailu on tuonut paljon rahaa myös muille kuin suoraan matkailuyrityksille, sillä se on ollut vahvasti vähittäiskauppaa tukevaa ostosmatkailua. Matkailun pysähtyminen suurimmalta yksittäiseltä kohdemarkkinalta Venäjältä sekä Venäjän asettaman ylilentokiellon aiheuttamat seuraukset Aasian matkailulle tulevat aiheuttamaan arviolta 1,5 miljardin euron menetyksen vuosittaiseen matkailutuloon.
– Venäläisten matkailijoiden puuttumista sekä Aasian matkailun pitkäaikaista pysähtyneisyyttä voidaan kompensoida vain voimakkaalla kasvulla muilta nykyisiltä kohdemarkkinoiltamme. Kilpailu matkailijoista käydään nyt Euroopan sisällä sekä Yhdysvalloissa, joissa Suomen näkyvyys on vaarassa jäädä ilman merkittävää markkinoinnin lisäämistä marginaalisen pieneksi, Hietasaari sanoo.
Toimenpiteet matkailun elpymisen tukemiseksi muilla kohdemarkkinoilla sisältävät mm. aktiivista kesämarkkinointia Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, Finnairin uusien kohteiden avaamista tukevia toimenpiteitä sekä yhteiskampanjointia matkanjärjestäjien kanssa useilla Euroopan markkinoilla. Suomen tunnettuutta rakentava imagokampanja tulevalle kesälle on myös suunnitteilla. Visit Finland jatkaa myös toimenpiteitä matkailualan pidemmän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi digitalisaation ja kestävän matkailun kehittämisen kautta.