Siirry sisältöön

Osta uutta tietoa ja osaamista yritykseesi innovaatiosetelillä

Rahoituspalvelu on suljettu, eikä se ole enää Business Finlandin rahoitusvalikoimassa. Uusia hakemuksia ei voi enää lähettää.

Innovaatisetelin haku sulkeutui 17.10.2024 klo 23.59. Haun sulkeuduttua asiointipalvelussa ei ole voinut avata uusia hakemuksia eikä lähettää keskeneräisiä hakemuksia, jotka on luotu ennen haun sulkeutumista.

Innovaatiosetelin myöntämisen yleiset edellytykset (esim. rekisteröinnit ja muut velvoitteet) on täytynyt olla kunnossa hakemushetkellä. Minimivaatimus on, että hakemuksen liitteenä on toimitettu kuitti tai muu tosite, joka osoittaa yksiselitteisesti, että asia on saatu vireille ennen hakuajan päättymistä 17.10.2024. Päätöksentekohetkellä tiedon rekisteröinnistä pitää olla nähtävissä myös kyseisessä rekisterissä.

Rahoituspalvelun sulkemisen syynä on, että Business Finlandin rahoituksen painopiste siirtyy vuonna 2025 entistä enemmän tutkimus- ja kehitysprojektien rahoittamiseen. Siksi muita rahoituspalveluja on jouduttu karsimaan. 
Lue lisää uutisesta

Innovaatioseteli

Avustuksen määrä on 75 % ostettujen asiantuntijapalvelujen arvonlisäverottomasta määrästä ja korkeintaan 4 500 euroa. Omarahoitusosuus on 25 % hyväksyttävistä kustannuksista. Voit käyttää rahoituksen ostaaksesi palveluita yhdeltä tai useammalta palveluntuottajalta. Yrityksesi voi saada setelin vain kerran.

Avustus maksetaan yrityksellesi sen jälkeen, kun olet hyväksynyt palveluntuottajan toimittaman työn ja maksanut tämän palkkion.

Mitä yritykseltäsi vaaditaan?
  • Yrityksesi tulee olla alle viisivuotias, kun hakemus jätetään. Ikä lasketaan yrityksen kaupparekisteriin rekisteröimispäivästä.
  • Yrityksesi kokoluokka on pieni: työntekijöitä on alle 50 ja vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa
  • Yrityksesi Suomen Asiakastiedon Rating Alfa on vähintään A
  • Yrityksesi on kehittämässä uutta tuote- tai palveluideaa, jolle on jo tehty suunnitelmia kansainvälistymiseen (ei olemassa olevan tuotteen jatkokehittäminen)

  • HUOMaathan, että vaatimus päätoimisesta yrittäjyydestä tai kokoaikaisesta työntekijästä on poistettu.

Katso ohjeet rahoituksen hakemiseen

Miten Business Finlandin rahoitus toimii?

1
Ennen kuin haet

Suunnittele projekti ja määrittele tavoitteet. Varmista oman rahoituksen riittävyys.

2
Hae rahoitusta

Lähetä hakemus asiointipalvelussa. Toimita pyydetyt lisätiedot.

3
Hyväksy rahoituspäätös

Business Finland arvioi hakemuksen ja ilmoittaa päätöksestä. Tutustu päätökseen, lue ehdot ja hyväksy päätös asiointipalvelussa.

4
Käytä rahoitus

Järjestä projektikirjanpito. Ilmoita mahdollisista muutoksista Business Finlandille.

5
Raportoi projekti

Raportoi toteutus ja kustannukset. Toimita pyydetyt lisätiedot raporttiin.