Siirry sisältöön

Osta uutta tietoa ja osaamista yritykseesi innovaatiosetelillä

Innovaatioseteli on tarkoitettu alle 5-vuotiaille pienille yrityksille, joilla on kansainvälistä potentiaalia omaava uusi tuote- tai palveluidea. 

Avustuksen määrä on 4 500 euroa ja yrityksen omarahoitusosuus 1 500 euroa. Rahoitus on harkinnanvaraista.

Setelin käyttökohteita on täsmennetty siten, että rahoitus kannustaa yrityksiä t&k-toimintaan.

HUOM! Innovaatiosetelin haku sulkeutuu 17.10.2024 kello 23:59. Haun sulkeuduttua asiointipalvelussa ei voi avata uusia hakemuksia eikä lähettää keskeneräisiä hakemuksia, jotka on luotu ennen haun sulkeutumista. 

Innovaatiosetelin myöntämisen yleisten edellytysten (esim. rekisteröinnit ja muut velvoitteet) tulee olla kunnossa hakemushetkellä. Minimivaatimus on, että hakemuksen liitteenä toimitetaan kuitti tai muu tosite, joka osoittaa yksiselitteisesti, että asia on saatettu vireille ennen hakuajan päättymistä 17.10.2024. Päätöksentekohetkellä tiedon rekisteröinneistä pitää olla nähtävissä myös kyseisistä rekistereistä.   

Haun sulkeminen johtuu vuonna 2025 Business Finlandin rahoituspalveluihin kohdistuvista muutoksista. Haun sulkeutumisen jälkeen Innovaatioseteli-rahoituspalvelu ei enää ole Business Finlandin rahoitusvalikoimassa. 
Lue lisää uutisesta

Innovaatioseteli

Avustuksen määrä on 75 % ostettujen asiantuntijapalvelujen arvonlisäverottomasta määrästä ja korkeintaan 4 500 euroa. Omarahoitusosuus on 25 % hyväksyttävistä kustannuksista. Voit käyttää rahoituksen ostaaksesi palveluita yhdeltä tai useammalta palveluntuottajalta. Yrityksesi voi saada setelin vain kerran.

Avustus maksetaan yrityksellesi sen jälkeen, kun olet hyväksynyt palveluntuottajan toimittaman työn ja maksanut tämän palkkion.

Mitä yritykseltäsi vaaditaan?
  • Yrityksesi tulee olla alle viisivuotias, kun hakemus jätetään. Ikä lasketaan yrityksen kaupparekisteriin rekisteröimispäivästä.
  • Yrityksesi kokoluokka on pieni: työntekijöitä on alle 50 ja vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa
  • Yrityksesi Suomen Asiakastiedon Rating Alfa on vähintään A
  • Yrityksesi on kehittämässä uutta tuote- tai palveluideaa, jolle on jo tehty suunnitelmia kansainvälistymiseen (ei olemassa olevan tuotteen jatkokehittäminen)

  • HUOMaathan, että vaatimus päätoimisesta yrittäjyydestä tai kokoaikaisesta työntekijästä on poistettu.

Katso videolta asiantuntijamme vastaukset meiltä useimmin kysyttyihin kysymyksiin innovaatiosetelistä.

 

Katso ohjeet rahoituksen hakemiseen

Miten Business Finlandin rahoitus toimii?

1
Ennen kuin haet

Suunnittele projekti ja määrittele tavoitteet. Varmista oman rahoituksen riittävyys.

2
Hae rahoitusta

Lähetä hakemus asiointipalvelussa. Toimita pyydetyt lisätiedot.

3
Hyväksy rahoituspäätös

Business Finland arvioi hakemuksen ja ilmoittaa päätöksestä. Tutustu päätökseen, lue ehdot ja hyväksy päätös asiointipalvelussa.

4
Käytä rahoitus

Järjestä projektikirjanpito. Ilmoita mahdollisista muutoksista Business Finlandille.

5
Raportoi projekti

Raportoi toteutus ja kustannukset. Toimita pyydetyt lisätiedot raporttiin.