Siirry sisältöön

Business Finlandin toiminnan tunnuslukuja

Tuloksia ja vaikutuksia Business Finlandin toiminnasta.

Mitä mittaamme

Innovaatiotoiminta

Tutkimus- ja kehitystyö sekä innovaatiotoiminta ovat tärkeitä kansantaloudelle ja hyvinvoinnille. Innovaatiotoiminnan vaikutukset leviävät laajasti kansantalouteen ja yhteiskuntaan. Ne lisäävät vaurautta ja parantavat työllisyyttä ja alueiden elinvoimaisuutta.

Lukuisat kansainväliset ja suomalaiset tutkimukset osoittavat, että yrityksille suunnattu julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus lisää yritysten omia tutkimus- ja kehitysinvestointeja. Tutkimustulokset osoittavat, että tutkimus- ja kehityspanostukset lisäävät olennaisesti yritysten osaamista ja verkottumista. Ne tuottavat patentteja ja uusia tuotteita, prosesseja ja palveluja. Osaaminen ja uudet toimintatavat näkyvät yritysten liikevaihdon, tuottavuuden ja työllisyyden kasvuna.

Business Finlandin rahoitus kannustaa yrityksiä lisäämään tutkimus- ja kehitystoimintaansa. Myöntämämme rahoitus- ja asiantuntijapalvelujen tulokset näkyvät yrityksissä uutena osaamisena ja uusina innovaatioina. Vaikutukset leviävät laajalle verkottumisen ja innovatiivisten yritysten kautta ja lisäävät tuottavuutta ja talouden kasvua. Rahoittamamme innovaatiotoiminnan vaikutukset näkyvät kansalaisten ja ympäristön hyvinvoinnissa.

 

Ulkomaiset suorat investoinnit Suomeen

Business Finlandin osana toimiva Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa.

 

Ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa

Business Finlandin osana toimiva Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa.

Viimeisimmät matkailutilastot sekä tietoa matkailun vaikuttavuudesta löytyy tilastopalvelu Rudolfista.

 

Innovaatiotutkimus

Business Finlandin innovaatiotutkimuksen tavoitteena on löytää ratkaisuja Suomen talouden ja yhteiskunnan haasteisiin. Lisäksi halutaan edistää eri sidosryhmien kuten politiikantekijöiden vuoropuhelua tutkijoiden kanssa. Uusimmat hankkeiden tulokset (Policy Briefit) löydät oheiselta innovaatiotutkimuksen sivulta.

 

Vaikuttavuusarviointeja

Suomen innovaatioympäristö on arvioitu monissa kansainvälisissä vertailuissa yhdeksi maailman parhaista. Suomen vahvuuksiksi vertailut nostavat avoimen ja toimivan vuorovaikutuksen yritysten ja tutkimusmaailman välillä, osaavan tutkimus- ja kehityshenkilöstön, tutkimus- ja kehitysinvestointien määrän, koulutusjärjestelmän sekä innovaatiotoiminnan laaja-alaisuuden.

Seuraamme ja arvioimme toimintojamme ja rahoitettujen projektien tuloksia ja vaikutuksia niiden koko elinkaaren aikana. Innovaatiotoiminnan vaikutusten arviointia käytämme toiminnan kehittämiseen ja rahoituksen ja toiminnan suuntaamiseen. Kaikki arvioinnit ovat julkisia, ja ne löytyvät julkaisuhausta. Arviointien yhteenvetoja löydät kirjoittamalla hakuun 'impact brief'. Innovaatio- ja kasvututkimuksen Policy Briefejä löytyy hakutekstillä 'policy brief'. Linkki julkaisuhakuun

Seuraamme myös kansainvälisiä vertailuja ja selvityksiä, kuten OECD:n, EU:n ja eri organisaatioiden teettämiä vertailuja, ja teemme itse vertaisarviointeja eri maiden innovaatiotoiminnasta.

Vaikuttavuusraportit
Ohjelma-arvioinnit

 

Toiminnan suunnittelu ja seuranta

Business Finlandin sekä sen muodostaneiden Finpron ja Tekesin toiminnan suunnittelu- ja seuranta-aineistot löytyvät tulosohjauksen sivulta.

  • Tulosohjaus
  • Julkaisut: voit etsiä julkaisuja sanahaulla sisäisen hakumme kautta.