Siirry sisältöön

ESA on monikansallinen avaruusalan tutkimusorganisaatio

ESA kehittää eurooppalaista satelliittien käyttöön perustuvaa tieteellistä tutkimusta ja avaruusalusten teknologioita sekä hyödyntää yritysten osaamista avaruusteknologian käytössä maan päällä.

Tietoa
ESAsta

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Business Finland rahoittavat Suomen ESA-jäsenyyttä ja osallistumista ESA:n ohjelmiin vuosittain noin 20 miljoonalla eurolla. ESA:n projekteissa yritykset ja tutkimusryhmät pääsevät mukaan korkeatasoiseen kansainväliseen yhteistyöhön. Suomalaista teknologiaa on käytetty muun muassa useissa ESA:n satelliiteissa, kuten Planckissa ja Galileoissa.

Avaruudessa käytettäviltä teknologioilta vaaditaan korkeaa laatua ja käyttövarmuutta. Kehityshankkeet ovat pitkäkestoisia, laajoja ja kansainvälisiä. Osallistuminen ESA:n projekteihin on meriitti yritykselle ja osoitus osaamisen kansainvälisestä tasosta.

Miten ESA toimii?

ESA hankkii tarjouskilpailuilla teknologioita toteuttamiinsa satelliitteihin. ESA rahoittaa satelliittien rakentamisen lisäksi teknologiaprojekteja, joissa kehitetään esimerkiksi elektroniikkakomponentteja ja järjestelmiä, ohjelmistoja, materiaaleja sekä tietoliikennejärjestelmien teknologioita. Osa projekteista kehittää kaukokartoituksen, tietoliikenteen ja paikannuksen sovellutuksia.

Kenelle ESA sopii ja miten mukaan?

ESA sopii yrityksille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan ja toteuttaa yhteistyötä eurooppalaisissa projekteissa. Tutkimuslaitokset osallistuvat ESA:n projekteihin useimmiten yrityksen kumppanina.

Yritykset pääsevät mukaan projekteihin vastaamalla ESA:n tarjouspyyntöihin joko yksin tai konsortion osana. Teknologiahankkeissa suomalaisten yritysten kannattaa usein jättää tarjouspyyntö yhdessä tutkimuslaitosten kanssa.

Satelliittihankkeiden tilauksista vastaa yleensä satelliitille valittu pääurakoitsijayritys. Kaikki ESA:n tarjouspyynnöt julkaistaan EMITS-tarjoustietokannassa. Tietoa aiheesta saa myös ESA:n teollisuusportaalista.

Suomi osallistuu seuraaviin ESAn ohjelmiin:

  • kaukokartoitusohjelma
  • navigointiohjelma
  • tietoliikenneohjelma
  • teknologiaohjelma
  • avaruustiedeohjelma

Business Finland tarjoaa lisätietoa ESA:n mahdollisuuksista.

Lue lisää Suomen avaruustoiminnasta 

Space Finland -sivusto tarjoaa tietoa mm. ESA:n ohjelmista ja projekteista sekä avaruuteen liittyvästä liiketoiminnasta ja tutkimuksesta. Tutustu sivustoon: www.spacefinland.fi

Seuraa Twitterissä: #SpaceFinland

Ota
yhteyttä

Palvelujohtaja

Kimmo Kanto

+358 50 5577 852
kimmo.kanto (at) businessfinland.fi