Business Finland on järjestänyt vuodesta 2020 alkaen veturiyritysten haastekilpailuja, joiden tavoitteena on ollut saada yritykset lisäämään huomattavasti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa Suomessa sekä luomaan uuteen liiketoimintaan tähtääviä miljardiluokan ekosysteemejä. Business Finland tarjoaa kumppanuusrahoitusta veturiyritysten tiekarttojen mukaisiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiin.
Rahoitus on tarkoitettu erityisesti yritysten välisille yhteishankkeille sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisille yhteishankkeille. Rahoitusta voidaan myöntää myös yksittäisille yrityksille tai tutkimusorganisaatioille tai tutkimusorganisaatioiden yhteisille hankkeille. Veturiyritysten kumppanuushankkeita rahoitetaan osittain EU:n elpymisvälineestä. Business Finlandin tavoitteena on lisätä kumppanuusrahoituksella innovaatiotoimintaa ja suomalaisyritysten kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla.
Katso tallenne kumppanuusrahoitushaun infosta (Huom: 3.9.2021 järjestetyn infon EU:n elvytyspaketin RRF-ohjeet eivät enää ole validit.)
Seuraava hakukierros päättyy 30.1.2024. Sitä seuraavat hakukierrokset päättyvät 30.4.2024 ja 30.8.2024.
Rahoitusta voi hakea hankkeisiin, jotka liittyvät veturiyritysten tiekartoissa mainittuihin aiheisiin. Tiekartat ovat veturiyritysten näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja, teknologioita, ja osaamisia tarvitaan määriteltyjen missioiden saavuttamiseen.
Tutustu veturiyritysten tiekarttoihin
Yritykset voivat hakea rahoitusta:
Tutkimusorganisaatiot voivat hakea rahoitusta:
Lue lisää Business Finlandin tutkimus- ja kehitysrahoituksesta:
Ennen rahoitushakemuksen tekemistä hankkeen sisällöstä ja toteutuksesta tulee keskustella Business Finlandin ja veturiyritysten yhteyshenkilöiden kanssa (ks. yhteystiedot). Business Finland tekee rahoituspäätökset normaalien valintakriteereiden mukaan.
Kumppanuushaun yhteenveto (pdf)
Lue lisää veturiyritysten ja ekosysteemien rahoituksesta
Jos tarvitset aineistosta saavutettavuusdirektiivin mukaisen version, niin otathan yhteyttä Business Finlandiin verkkosivujemme kautta.
#KestäväKasvu